Toni Jalonen pitää puheen Suomi Herää ‑kulkueessa

Kulkue kokoontuu itsenäisyyspäivänä Helsingin Rautatientorilla kello 15.00.

Aktivismi

Toni Jalonen on Suunta-kollektiivin suunnanjohtaja.

Itsenäisyyspäivänä järjestettävä Suomi Herää ‑kulkue on nyt kertonut julkisuuteen kahdesta puhujasta tapahtumassa. Toinen julkistetuista puhujista on Toni Jalonen. Järjestäjät kuvailevat häntä seuraavin sanoin:

”Toni Jalonen on muutaman vuoden julkisen poliittisen toimintansa aikana monessa liemessä keitetty kansallismielinen aktivisti, jonka kiinnostuksen kohteita ovat erityisesti uskonnollisuus ja kulttuuri. Hän johtaakin etnofuturistista Suunta-kulttuurikollektiivia.

Itsenäisyyspäivä on Jaloselle tärkeä päivä, koska silloin samaan aikaan muistellaan edeltäneiden sukupolvien uhrauksia ja toisaalta luodaan uskoa tulevaan. Hänen toiveenaan onkin suomalaisen kansan keskuudessa tapahtuva kokonaisvaltainen kansallinen herääminen ja siitä alkava uusi kulta-aika – oli hän itse sen näkemässä tai ei.”

Aktivismi Helsinki Itsenäisyys Itsenäisyyspäivä Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Kulttuuri Politiikka Suomi Herää Suunta Toni Jalonen Uutiset

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Kimmo Katavisto

    Vastaa

    Nyt kun maahanmuuttajat on ottanut maassamme isäntä aseman jota historiassa käytti Euroopan valtiot valloittaessaan muitamaita nyt olemme taasen joutunut samanlaiseen tilanteeseen. Että meidän pitää puolustaa isänmaatamme ja varsinkin perheitämme tätä invaasiota kohtaan.

  • pää määrää

    Vastaa

    Hieno ajatus – kansallinen herääminen.
    Puheen kansalle hyvää tarkoittavasta yle ja valtamedia vaikenee tarkoin.
    Luupin kanssa etsitään rasismia ja vihapuhetta.

  • TT

    Vastaa

    Jos Klaus Schwabin johtamat digikommunistit saavat runnottua ohjelmansa läpi, niin saattaapi olla viimeinen lähes aito itsenäisyyspäivä käsillä. Suomen kansalaisuuden merkitystä ollaan ajamassa kiihdytetysti alas ja tilalle tulee globaali ID ja ”kansalaisuus”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi