White Lives Matter ‑aktivistimanuaali, osa 1

Me emme ole huolestuneita taloudellisista tai edes poliittisista näkymistä. Kuitenkin, näkemyksemme näihin kahteen asiaan ovat seuraavanlaiset: jos se auttaa valkoisten etuja, olemme sen puolella. Jos ei, vastustamme sitä.

Aktivismi

Suomentajan huomio: Amerikasta lähtöisin oleva White Lives Matter ‑aktivistialoite on ruohonjuuritason aloite, jonka ajatuksena on herättää valkoista tietoisuutta aktivismin kautta. Ryhmä julkaisi kesäkuussa aktivistimanuaalin yleiseen jakoon. Partisaani päätti suomentaa manuaalin, jotta lukijamme voivat saada siitä motivaatiota ja soveltaa manuaalin oppeja Suomessa käytännön toimintaan.

Tällä hetkellä kyseisen ryhmän toiminta on hajautettua, anonyymiä aktivismia, joka tapahtuu maailmanlaajuisesti etukäteen ilmoitettuna päivämääränä. Ajatuksena on, että ihmiset levittävät sovittuna päivänä katukuvaan valkoista tietoisuutta herättävää materiaalia erilaisin keinoin.

Keitä me olemme, mitä me haluamme, minkä puolesta seisomme

KEITÄ ME OLEMME

Kuten aikaisemmin sanottua, emme ole tämän aloitteen alkuperäisiä kehittäjiä. White Lives Matter ‑teema on ollut johdonmukainen ponnistelu nostaa valkoista tietoisuutta viimeisen vuosisadan aikana tavalla tai toisella – ja riippumatta siitä, miksi se on kulloinkin nimetty, se pyrki samaan lopputulokseen: puolustamaan valkoisen väestön etuja.

White Lives Matter ‑yhteisö on laillinen ja anonyymi aloite, joka pyrkii uudistamaan näitä ponnisteluja rohkaisemalla ihmisiä todellisen elämän toimintaan. Me uskomme ajan olevan kypsä, ja viivyttelemällä voimme hyvinkin kuolla lopullisesti.

Olemme ei-poliittisia, silti rodullisia, ja toimintakeskeisiä, silti anonyymejä. Enemmän aktivismista tullaan kertomaan manuaalin osiossa 3.

MITÄ ME HALUAMME

Me emme ole huolestuneita taloudellisista tai edes poliittisista näkymistä. Kuitenkin, näkemyksemme näihin kahteen asiaan ovat seuraavanlaiset: jos se auttaa valkoisten etuja, olemme sen puolella. Jos ei, vastustamme sitä.

Mitä tulee varsinaisiin tavoitteisiimme, me taistelemme ja saavutamme:

  1. Keinolla millä hyvänsä, varmistamme fyysisen, kulttuurillisen ja henkisen kansamme jatkuvuuden kaikissa maissa ja kaikilla mantereilla, jotka olemme rakentaneet – mukaan lukien, mutta ei näihin rajoittuen: Eurooppa, Pohjois-Amerikka, Australia ja niin edelleen. Fyysisellä jatkuvuudella tarkoitamme valkoista enemmistöä näillä alueilla tästä eteenpäin maailman loppuun saakka.
  2. Että alueet, jotka valkoiset ovat rakentaneet, ottavat ensisijaiseksi tavoitteekseen varmistaa valkoisten olemassaolon. Kaikki muu on toissijaista. Emme hyväksy autoritaarisuutta ja uskomme, että valtion olemassaolon tarkoitus on varmistaa rauhallinen ja vauras jatkuvuus sen kansalle.
  3. Ainoastaan valkoiset ihmiset voivat saada kansalaisuuden edellämainituilla alueilla. Tarkoittaen, että kansalaisuus valkoisissa maissa voidaan myöntää ainoastaan geneettisesti valkoisille (arjalaisille, kaukaasialaisille).
  4. Minimissään 99 prosenttia kaikkina aikoina, kaikissa ikäryhmissä mainituilla alueilla on valkoisia, kun mahdollinen ei-valkoinen prosentti voi olla alueella väliaikaisesti, mikäli heidän läsnäolonsa tarkoitus palvelee valkoisten etua. Tämä koskee myös turismia ja kaupankäyntiä.
  5. Että kansamme oikeaa historiaa aletaan jälleen opettamaan paljastaen samalla valheet, jotka ovat olleet liikkeellä viimeiset sata vuotta.

MINKÄ PUOLESTA SEISOMME

Seisomme minkä tahansa sellaisen asian puolesta, mikä on hyväksi valkoisille ihmisille. Ottaen huomioon tämän hetkisen tilanteen, seisomme seuraavien asioiden takana:

  1. Ottamalla osaa todellisen elämän toimintaan tehokkaalla, laillisella ja rauhallisella tavalla.
  2. Yhteiskunta, joka perustuu aristokraattiseen meritokratiaan, jossa arvot ovat jalous, yhtenäisyys, voima, kunnia ja vastuullisuus, on kivijalka, jolle ääretön määrä sosiaalisia luokkia perustuu, sen sijaan, että kaikki perustuisi vaurauteen.
  3. Totaalinen valkoinen yhtenäisyys: yli sukupuolten, sukupolvien, sosiaalisten luokkien, uskontojen, kielten ja valtioiden. Samalla kun jokaisen valtion tulee säilyttää itsenäisyytensä, vastustamme veljessotia.
  4. Rakkautta valkoisia kohtaan, ei vihaa muita kohtaan. Meille on OK, mikäli muut rodut ajavat samanlaisia arvoja (kuten suurin osa tekeekin). Kuitenkin, me olemme huolissamme AINOASTAAN valkoisista.
  5. Huippuosaamisen ja saavutusten. Pidämme kiinni esi-isiemme tahdosta tulla paremmiksi yksilöiksi kaikessa, mitä teemme. Keskitymme kehittämään fyysistä ja henkistä terveyttämme, sekä suojaamaan luontoa ja sitä yhteiskuntaa, jossa kansamme elävät.

MISTÄ KAIKKIEN TULISI PUHUA

  1. Meidän tulee lopettaa kaikkialla valkoisessa maailmassa käynnissä oleva valkoisten kansanmurha ja väestönvaihto. Valkoiset muodostavat tällä hetkellä ainoastaan kahdeksan prosenttia maailman väestöstä. Kun ottaa huomioon ikäryhmät, on tilanne vielä vakavampi. Synnytysikäiset valkoiset naiset ovat vain kaksi prosenttia maailman väestöstä, kun valkoiset lapset ovat alle kolme prosenttia. Me olemme sukupuuton edessä ja kaikki muu, paitsi prosessin pysäyttäminen on toissijaista.
  2. Pro-valkoisena oleminen ei tarkoita sitä, että olisi ei-valkoisia vastaan. Vaikka vastustamme rodun sekoitusta, uskomme, että kaikki rodut ansaitsevat oikeuden rakentaa oman tulevaisuutensa. Me kiellämme kaikki rodulliset haukkumasanat ja konfliktit. Tahdomme rauhanomaisen ratkaisun tähän tilanteeseen. Poliittinen tai ei, tahdomme ratkaisun ja sen me tulemme saamaan.
  3. Valkoisten roolia koskevan propagandan purkaminen liittyen seuraaviin tapahtumiin: maailmansodat, rotujen välinen rikollisuus, orjuus, ”holokausti”, ja muut antivalkoiset narratiivit. Pyydämme lukemaan ja omaksumaan tiedon, jonka olemme sisällyttäneet perustietoa-lentolehtiseemme.
Aktivismi Australia Eurooppa Filosofia Historia Hyvinvointi Kolumnit Kotimaa Kulttuuri Politiikka Rotu Talous Teknologia Tiede & luonto Ulkomaat Väestönvaihto Valkoinen rotu Valkoinen syntyvyys White Lives Matter Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Suosi suomalaista

    Vastaa

    Eiköhän valtiojohtomme vanha slogan toimi tässä kohtaa:”Suosi suomalaista”. Alkaen ihan parinvalinnasta jatkuen niiden yritysten tuotteisiin jotka maksavat veronsa Suomeen.

  • Joku

    Vastaa

    Yllä, on maininta, että ”white children are now a minority in the United States”. Oli niin uskomatonta, että piti googlata ja totta se näyttää olevan alle 15 vuotiaille! Sama on jo useammassa Euroopan maassa. Liberaalit maalittavat valkoisia ja kylvävät vihaa valkoisia vasten. Pakko (((sitä))) on kohta alkaa uskomaan.

    Uskomatonta myös, että valtamedia ei kerro asiasta mitään. Maailma on mennyt täysin hulluksi.

    https://www.brookings.edu/research/less-than-half-of-us-children-under-15-are-white-census-shows/

  • TT

    Vastaa

    En ole valkokiihkoilija, mutta nykyinen systeemi on läpimätä ja aivan nimenomaisesti pyrkii valkoisen rodun aseman merkittävään heikentämiseen ja lopulta tuhoon rotusekoituksen kautta. Katsokaapa vaikka nykyajan mainos- ja kuvitusmateriaalia. Värillisten ihmisten osuus on mennyt aivan järjettömäksi. Pyritäänkö ihmiset ohjelmoimaan rodut sekoittavaan kalergi-maailmaan? Valkoisille saarnataan syyllisyyttä teoista, joita eivät edes heidän esi-isänsä ole tehneet (ja mitä siitä, vaikka olisivatkin?). Eri rodut ovat ”rikkautta”, mutta jokaiselle on oltava oma asuinalue, jonka luonnonympäristöön eri rodut ja heimot ovat vuosituhansien mittaan hyvin sopeutuneet. Pientä muuttoliikettä voi aina olla. YK:n ja EU:n visiot ovat täysin mielisairaita ja niitä suunnittelevat on saatettava vastuuseen kansanmurhan suunnittelusta ja osin toteutuksestakin. Julkisuudesta on poistettava myös CRT-teorian levittäjät. Valkoista itsetuhoa saarnaavat on saatettava psyykkiseen hoitoon. He ovat syvästi sairaita ja tuhoa ympärilleen levittäviä ihmisiä.

  • sotatila

    Vastaa

    Jokainen valkoinen mies ja nainen on potentiaalinen soturi.

    Jos Etelä-Afrikassa alkaa sisällissota, se saattaa kääntyä vielä valkoisille, jos eurooppalaiset ja pohjoisamerikkalaiset osoittavat konkreettista tukea valkoisille.

    Eli aseita ja sotureita ja mielipide ilmaston työstämistä valkoisten hyväksi.

    Ei tätä sotaa ole mahdollista voittaa enää sanoilla ja virsillä.

    • Kynnyskysymys

      Vastaa

      …ja miksikös luulet että mainitsemasi tahot tuksivat buureja? Mikä olisi sinun kannustimesi buureille? Minkä vuoksi sinä tukisit heitä?

      Tuntuu vähän ontolta lähteä sotimaan jonkun toisen sotaa. Tai edes korviaan lotkauttaa. Se on Suomenkin ongelma. Jos täälä jotain tapahtuu niin ei tänne muut tule auttamaan. Niin että, ei muuta kuin lisää sotureita tekemään.

  • sotataito

    Vastaa

    Ei tätä rotusotaa mikään valkoinen(vielä) kansallisvaltio yksin kykene voittamaan.

    Tämä pitää ymmärtää että yksinään mikään kansallisvaltio ei kykene tätä sotaa voittamaan.

    Etelä-Afrikka on tietysti kaukana täältä, mutta meidän kuuluu osoittaa valkoisille Etelä-Afrikassa että he eivät ole yksin.

    Suomenkin tilanne on riippuvainen siitä mitä muualla Euroopassa tapahtuu. Ei Suomi kykene jonkinlaisena valkoisena saarekkeena kauan selviämään. Pieni valkoinen täplä mustan keskellä. 

    Tämä on yhteinen sota. Valkoiset ovat valitettavasti edelleen tästä asiasta kovin eripuraisia, ja se tulee johtamaan valitettavasti suhteessa myös suurempiin oheisvahinkoihin(collateral damage), kun sota pääsee kunnolla vauhtiin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi