Ursula Haverbeck taas vankilaan ”holokaustin” kyseenalaistamisesta

Taipumaton Ursula Haverbeck ei ole lakannut kampanjoimasta totuuden puolesta lukuisista rikostuomioista huolimatta.

Aktivismi

Ursula Haverbeck ei anna juutalaisten pelotella itseään.

Viime kuussa ”holokaustin kiistämisestä” seuranneen kahden ja puolen vuoden vankeustuomiosta vapautunut toisinajattelija, 92-vuotias Ursula Haverbeck tuomittiin taas ehdottomaan vankeuteen saksalaisen ”oikeusjärjestelmän” toimesta.

Tällä kertaa tuomio tuli vuonna 2018 Haverbeckin antamasta haastattelusta, jossa hän vahvisti näkemyksensä siitä, että juutalaisia ei kansanmurhattu järjestelmällisesti toisen maailmansodan aikana ja että hänen mukaansa Auschwitzin kaasukammiot ovat poliittisesti motivoitunut valhe.

Haverbeckin tällä kertaa tuominnut tuomari sanoi oikeudessa, että häntä tullaan rankaisemaan, kunnes hän oppii pitämään suunsa kiinni.

Lähde: National Justice

Aktivismi Historia Holokausti Juutalainen rasismi Kansallissosialismi Poliisivaltio Poliittinen vaino Politiikka Revisionismi Saksa Saksan juutalaisyhteisö Sananvapaus Sensuuri Sionismi Ulkomaat Ursula Haverbeck Valkoisen historian tuhoaminen Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Haverbeck perustelee näkemyksensä hyvin ja faktoihin perustuen.
    Systeemi pelkää, että isompi osa massoista alkaa tutkia enemmän kyseistä aihetta ja sehän ei kestä päivänvaloa alkuunkaan.
    Nuo kaikki tuomiot jo itsessään todistaa, että kaikenlainen kritiikki ja lähempi tarkastelu tuosta aiheesta halutaan kitkeä pois ”ajatusrikostuomioiden” voimalla.
    Freiheit für Haverbeck!

    • jupi

      Vastaa

      Tässä rikos olikin ettei rouva vieläkään oppinut pitää suunsa kiinni. Holohoaxista on niin pitävät todisteet, ettei mikään oikeuslaitos lähde edes yrittää kumota niitä. Mutta ei se maaginen luku, 6 miljoonaa, mistään hatustakaan ole revitty, vaan esintyy jo vanhassa testamentissä ennen ajanlaskumme alkua. Yrittivät myös jo ensinmäisen maailmansodan jälkeen huijata valitun kansan kärsineen 6 miljoonan jutskun verran, mutta huijaus ei silloin mennyt läpi

    • tutkiva lukija

      Vastaa

      Saksassa on kabbalistinen oikeuslaitos, niin kuin Suomessakin, missä tuomari hyväksyy mitä todisteita syytetty saa käyttää hyväkseen. Katso Juha Kärkkäisen ”oikeudenkäynti”, missä puheenjohtaja ei sallinut totuutta todisteiksi.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Tuomari ei olisi voinut paremmin osoittaa että holokaustitarina ei mitä ilmeisimmin pidä paikkaansa, koska totuus ei tarvitsisi väkivaltakoneistoa tuekseen. Totuus pärjäisi faktoilla ja argumenteilla, ja tuomari osoitti toisinajattelijan tuomitsemalla että näitä ei oikeasti ole holokaustinarratiivin tueksi.

  • Eikka

    Vastaa

    Saksan paradoksaalisen oikeuslaitoksen toiminta on samanlaista kuin ideologiassa jota he vastustavat, jonka mukaan toisinajattelijat laitetaan lukkojen taakse.

  • EV

    Vastaa

    Mitenköhän koukkuinen nenä tällä tuomarilla on? Sairas maa tuo Saksa, tuolta näyttää vallattu maa, jossa ei todellakaan ole sananvapautta tai mitään itsekunnioitusta.

  • Lars

    Vastaa

    Millainen kuvottava, saastainen nilviäinen ja raukka pitää ihmisen olla, että tuomitsee vankilaan 92-vuotiaan henkilön totuuksien puhumisen vuoksi?. Tätä ihmistä suorastaan vainotaan rottalauman toimesta, koska totuuden kuuleminen tekee näille rotille liian kipeää.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      ”Millainen kuvottava, saastainen nilviäinen ja raukka pitää ihmisen olla” – Globalistien sätkynukke, vasemmistolainen. Sellainen pitää olla.

  • Sukupolvet vaihtuvat

    Vastaa

    Vai että ”pitää suun kiinni”. Mikä ”oikeusvaltio” pelkää yhtä ihmistä niin paljon että uhkailee ja alistaa häntä vankeustuomioilla?

    Ihmiset voivat kuolla, mutta aate ei kuole koskaan.

    Mietin että tuon kirjan voisi ostaa mutta sen saa ladattua tuoltakin pdf muodossa:

    http://docplayer.org/36736157-Der-auschwitz-mythos.html

  • KokenutMies

    Vastaa

    Juutalaiset ovat valmiita tuhoamaan valkoisen rodun mikäli se ei alistu heidän valtaansa. Mielestäni heidän valitsema taktiikka, oli se tietoista tai ei, niin ollut menestyksekäs. Liberalismin alle piilotettu mädätys on saavuttanut korkeimman päätäntävallan monissa maissa ja oikeuden suojan. Rahasta on tullut tärkein hyve ja Suomessakin valtava joukko maanpettureita on valmis tuhoamaan väestöpohjan saadakseen lyhyen aikavälin hyötyä bisneksistään.

  • juha.

    Vastaa

    Sairasta, koska Itse Jumalaakin voi pilkata ja kyseenalaistaa Hänen Olemassaolonsa vapaasti länsimaissa.
    Juutalaiset ovat aina kaivaneet oman kuoppansa itse jo Vanhan Testamentin ajoista asti tekemällä rikkomuksia, olemalla kovakorvaisia, ylpeitä, itserakkaita, ahneita, erehtymättömiä, valehtelijoita, armottomia, rasisteja, vääristelijöitä, huijareita, sensuroijia, rikostensa muiden niskaan kaatajia ja kiristäjiä.

  • tjkv

    Vastaa

    Aika erikoista ettei liberaalit käy tämän jutun kommenttikentässä raakkumassa?

  • Terhomatti Hämeenkorpi

    Vastaa

    Kunnia Ursulalle, joka näyttää tavallisen kansalaisen siviilirohkeutta !

  • Jari

    Vastaa

    voisiko partisaani lähettää puolestani ja muiden puolesta joulutervehdykset ursulalle rohkeasta ja urhesta työstä totuuden puolesta?
    saksaksi voisi sanoa: furchtlose Arbeit für die Wahrheit…

  • Bighouseandy

    Vastaa

    Minullekkin tuli aikoinaan yllätyksenä se, että kaikki ns. tuhoamisleirit sijaitsivat Puolan maaperällä, ja niiden ”vapauttajat” olivat N:liittolaisia, joiden kautta myös tuo ”tieto” 6 000 000 murhatusta juutalaisesta tuli. Luotettavaa väkeä nuo N:liittolaiset, vai mitä????? Sitä ei kerrottu, että Auzchwitch – Birkenau’n yhteydessä oli myös Monowitch, työleiri, jossa esim Siemens valmisti tuotteita, vankityövoimalla, jolloin nuo kaksi leiriä eivät olleetkaan pelkkiä tuhoamisleirejä, koska niiden asukit työskentelivät Monowitchissä. Onneksi en asu Saksassa, jossa tämän tietäminen vie häkkiin. Hattu päästä rouva Haverbeckìlle.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi