Maailman suurimman sionistijärjestön toiminta kielletään Venäjällä

Jewish Agency perustettiin lähes sata vuotta sitten World Zionist Organizationin operatiiviseksi haaraksi.

Uutiset

Moskova yllätti tällä viikolla ilmoittamalla, että maailman suurin juutalainen ”kansalaisjärjestö” Jewish Agency (JA) ei saa enää jatkaa toimintaansa Venäjällä. Syitä päätökselle on spekuloitu valtamediassa, mutta toistaiseksi siitä ei ole varmuutta.

Israelilaisen diplomaatin mukaan Venäjä syyttää JA:n toimijoita venäläisten kansalaisten laittomasta vakoilusta. JA on ilmoittanut pyrkivänsä taivuttelemaan Moskovan pyörtämään päätöksensä.

JA:n tehtävä on edesauttaa Palestiinan etnistä puhdistusta korvaamalla sionistien valloittamilla alueilla asuvat arabit juutalaisilla. Israelin maahanmuuttoministeri Pnina Tamano-Shata totesi medialle, että JA on ”keskeinen elin” Israelin hallituksessa. Juutalaisvaltio ilmoitti tekevänsä kaikkensa, jotta JA voi jatkaa toimintaansa ja edesauttaa alueen etnistä puhdistusta.

JA perustettiin lähes sata vuotta sitten World Zionist Organizationin operatiiviseksi haaraksi. Se on ollut keskeisessä roolissa, kun maailmanpolitiikan ohjat siirrettiin 1900-luvulla pääasiassa Israelissa ja Yhdysvalloissa asuvien juutalaisten käsiin.

JA:n nimekkäimpiin aktivisteihin kuulunut Yosef Weitz esimerkiksi tunnetaan seuraavista sanoista: ”Meidän kesken on painotettava, että tässä maassa ei ole tilaa kahdelle kansalle. Emme tule saavuttamaan tavoitettamme, mikäli pienessä maassamme asuu arabeja. Ei ole muuta keinoa kuin siirtää kaikki arabit naapurimaihin. Jäljelle ei saa jäädä yhtään kylää tai heimoa.”

Lähteet: Middle East Monitor, Palestine Remembered

Uutiset

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Juutalaiset ovat uhka maailmanrauhalle. Pahin ongelma kuitenkin on, että iso osa valkoisista kuuntelee tai jopa arvostaa näitä. Siionin Viisaiden pöytäkirjoissa on mainittu, että sionistit antavat tahallaan surkeita neuvoja ja työkaluja pakanahallituksille, jotta kansat lopulta raivostuvat ja ottavat mielellään juutalaisten messiaan hallitsijakseen. Nykyinen kaaos ja järkyttävän huonot viherkommunistihallitukset eivät olisi siis sattumaa, van pitkäaikaisen ”mädätyksen” tulosta.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ”Nykyinen kaaos ja järkyttävän huonot viherkommunistihallitukset eivät olisi siis sattumaa, van pitkäaikaisen ”mädätyksen” tulosta.”

      Paljon mahdollista, viherkommareiden jälkeen sionisti-Kokoomus tulee jatkamaan hommaa, ainoastaan metodit ovat vähän erilaisia.

  • George

    Vastaa
  • Nationalisti

    Vastaa

    Yllättävää, näkisipä samat toimet monissa muissakin maissa.
    Sionistit ovat suurin ongelma koko maailmassa, ilman heitä moni ongelma poistuisi.

  • Kari

    Vastaa

    Ennenkuin joku innostuu tästä, Jewish Agency on ”länsijuutalaisten” järjestö. SPLC, ADL, WJC, ym juutalaisjärjestöt eivät toimi Venäjällä vaan näiden funktioista huolehtii Chabad, joka kontrolloi 99% juutalaiselämää Venäjällä. Jewish Agency on pieni ja huomaamaton järjestö Venäjällä, ja ainut mikä tilanteessa muuttuu on että ”itäjuutalaisten” Chabad vastaa nyt jatkossa näidenkin funktiosta. Venäjä on täysin kosher.

  • Tshang

    Vastaa

    Samaa huijausta kuin kylmän sodan aikana. Äkkiä muka oltiinkin vihollisia, vaikka toisella puolella olivat punaiset juutalaiset ja toisella Lännen juutalaiset ja nimenomaan johtavassa asemassa. Israel oli kaveri kummallekin ja muutenkin juutalaiset veljeilivät julkisstikin. Lopulta juutalaiset saivat oikeuden muuttaa rajoitetusti pois Neuvostoliitosta, vaikkakukaan muu ei saanut. Tämä tietenkin Lännnen vaatimusten jälkeen. Lännesä juutalaistena siat olivat koko ajan keskeinen huolenaihe, vaikka heillä pyyhki hyvin ja juutalaisten omissa lehdissä opastettiin mm. 1949, että kaikesta propagandasta huolimatta NL oli edelleen ”juutalaisten paras ystävä”.

  • Judeista pitäis päästä eroon

    Vastaa

    Juutalaiset on ihmiskunnan suurin vitsaus. Ovat oikeita syöpäläisiä ja kaksinaamaisia valehtelijoita.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Kasaarimafia mädättää koko länsimaisen kulttuurin ja on siinä jo hyvin pitkälle päässyt. Olisi korkea aika tehdä asiassa ihan oikeasti lopullinen ratkaisu, eikä vain kasaarimafian propaganda tarinoissa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Juutalaisista löytyy kyllä hyviäkin..Pieni Vähemmistö tosin…Suurin osa Mammonaa Palvovia Askenazi JuutaLoisia…

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi