Maria Ohisalo kehitti suunnitelman ”paperittomien” siirtolaisten pitämiseksi Suomessa

Yhtälöstä kärsivät ennen kaikkea tavalliset suomalaiset, joiden palkkatason, turvallisuudentunteen, verilinjan sekä yhtenäiskulttuurin kapitalistien ja marxistien lobbaama väestönvaihto tuhoaa.

Pääkirjoitukset

Kuvakollaasi.

Sanna Marinin hallitus on kehittänyt hankkeen, jonka tavoite on tarjota pysyviä oleskelulupia niin sanotuille paperittomille eli laittomille siirtolaisille. Hanketta ohjaa vihreiden Maria Ohisalon sisäministeriö.

Sisäministeriön 2021–2024 toimintaohjelman mukaan laittomat tunkeutujat voivat jäädä Suomeen, mikäli he saavat työpaikan. Suomalainen rahaeliitti on jo pitkään vaatinut Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) johdolla maahan ulkomaalaista halpatyövoimaa, jotta suomalaisten palkat saataisiin poljettua alas.

Riistokapitalistit ottanevatkin uutisen ilolla vastaan ja tarjoavat takuuvarmasti matalapalkkatöitä pimeästi maahan saapuneille afgaaneille ja somaleille, joita ei sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen enää voida häätää Suomesta. Vasemmisto ja oikeisto ovat jälleen yhdistäneet voimansa Suomen rapauttamiseksi.

Yhtälöstä kärsivät ennen kaikkea tavalliset suomalaiset, joiden palkkatason, turvallisuudentunteen, verilinjan sekä yhtenäiskulttuurin kapitalistien ja marxistien lobbaama väestönvaihto tuhoaa.

Työtä löytäneet laittomat tunkeutujat tulevat saamaan valtiolta muukalaispassin. Hallituksen mukaan passi mahdollistaa matkustelun Suomen ja tunkeutujan oman kotimaan välillä.

Siihen hallitus ei ota kantaa, miksi omasta kotimaastaan ”paennut” siirtolainen tarvitsee edellytykset matkustaa sinne aika-ajoin takaisin. Eikö pakolaisuus perustunutkaan kotimaan vaarallisuuteen? Saavuttiinko Suomeen sittenkin korkean elintason perässä?

Lähde: Yle

Afrikkalaiset Arabit Elinkeinoelämän keskusliitto Hallitus Halpatyövoima Kotimaa Laiton siirtolaisuus Maahanmuutto Maria Ohisalo Matalapalkka Muukalaispassi Pääkirjoitukset Poliittiset viholliset Politiikka Raha Rotu Sanna Marin Sosialidemokraatit Taloudellinen riisto Talous Työelämä Ulkomaalainen työvoima Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Vihreät Yhteiskunta

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • juha.

    Vastaa

    ”Suunnitelma” on täysin samanlainen älyttömyyksissään kuin Ruotsin hallituksen vastaava nk. ”lukio ‑laki”, jossa laittomasti maassa olleiden afgaanien oleskelu maassa siunattiin ”opiskelulla”.
    Taannoinen Ruotsissa tapahtunut islamistinen terrori-isku, jossa afgaani puukotti summittaisesti useita kantaruotsalaisia. Yksi uhreista, jota puukotettiin kaulaan pelastui vain täpärästi teho-osastolla, koska hänellä oli ”onnea”! Puukottaja oli tietysti näitä ”opiskelijoita”!
    Ruotsin pääpuupää – ei kun – pääministeri Stefan Löfven (S) loihe lausumaan tapauksen jälkeen julkisuuteen: ”Tällä EI ole MITÄÄN tekemistä maahanmuuton kanssa!?!?!?!!!”

  • Pekka Janatuinen

    Vastaa

    no,enpä päivääkään enää verolla töitä tee. pelkkää pimeetä ja säkistä nostelen rahaa ja hyvin menee .lampaat…pärjäilkää

  • Pekka Janatuinen

    Vastaa

    ja korvaukset kaikki mitä löytyy nostelen pokkana.…yhden miehen protesti. naurettava valtio

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Kansanvaihto on totta ja sitä ajaa Suomen hallitus.

  • kansallismielinen

    Vastaa

    Vihreä valtakunta – tarina sananvapaudesta

    Viiden minuutin lyhytdokumentti sananvapauden menettämisestä ja ihmisten perusoikeuksiin kajoamisesta 18.4. sekä 1.5. Kuvamateriaali on koostettu eri streamaajien uskaliaasta työstä.

    https://www.youtube.com/watch?v=J67QVvAryxI

  • petri

    Vastaa

    Jos tämä kommunisti hallinnon suunnitelma menee läpi niin meikäläisen duunit loppuu siihen käyköön rotumuukalaiset töissä ja elättäköön maksamillaan veroilla minut ja monet muut jotka ajattelee samoin. Taitaa kommunisteille tulla toiset aatokset kun kukaan ei ole enää maksamassa heidän palkkojaan ja sijoitusasuntojen lainanlyhennyksiä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämä mahdollistaa kaikenlaisen tempputyöllistämisen, laittomasti maassa oleskeleva tunkeilija on ”töissä” jossain pizzeriassa ja täten osoittaa ”työskentelevänsä” täällä, joten muukalaispassi on taattu.

    Tämä on aivan käsittämätöntä, että maassa LAITTOMASTI oleskelevia oikein suojellaan ministereiden toimesta ja keksitään aina uusia keinoja antaa heidän olla maassa.
    Sisäministerinä meillä on rikollinen, sillä hän ei edes pyri saattamaan tästä maasta ulos laittomasti oleskelevia muukalaisia.

    Ohisalo on itsekin myöntänyt, että ei edes tiedä kuinka paljon tässä maassa on laittomia tunkeilijoita, saati tiedä heidän olinpaikkojaan. He ovat päivänselvä turvallisuusuhka, kun heistä ei tiedetä yhtään mitään.

  • Hyvin te vedätte hallitus

    Vastaa

    Olenko ymmärtänyt oikein, että jälleen ollaan laittamassa satoja miljoonia näiden rikastajien hyysäämiseen? Siis sen lisäksi, että tuet ovat 2 kertaiset, ilmaiset hammashoidot jne, ajokortit maksetaan, asunnot jonojen ohi, sekä positiivinen syrjintä työpaikoille. Jonojen ohi. Ja ollaan ehdotettu, mikä muuttunee kohta vaatimukseksi, että Isis terroristeille rintamakorvausta. Olisiko seuraavaksi se, että Mogadishu julistetaan hgin ystävyyskaupungiksi.

  • Nimetön

    Vastaa

    Mutiaisten aiheuttamiin ongelmiin voi käydä omakohtaisesti tutustumassa pk-seudun slummiutuneilla asuinalueilla. Esimerkkejä Helsingin puolelta ovat Rastila, Kontula, Vesala, Jakomäki, Mellunmäki, Puistola, Kannelmäki, Malminkartano… Vantaalla tilanne hitusen parempi, siltikin mutiaisjengejä on pesiytynyt mm. Myyrmäkeen, Martinlaaksoon, Tikkurilaan, Hakunilaan ja Koivukylään. Mutiaisia on muissakin kaupunginosissa mutta näissä mainituissa kulttuuria rikastavien osuus on liian iso. Se näkyy väkivaltana kantasuomalaisia kohtaan, esimerkiksi naisten ja lasten ahdisteluna, vauvojen raiskauksina, puukotuksina ja ties minä kuviteltavissa olevina väkivallantekoina. Espoossa tilanne on vähän erilaisempi ja joitakin asuinalueita lukuunottamatta vielä parempi kuin Helsingissä tai Vantaalla. Espoon keskushan on täysin vitusta kuten Suvelakin. Vantaakin on vitusta, mutta vain työssäkäyville. Mutiksille Vantaa on hyvä, ilmaista rahaa tulee sossusta ja sosiaalitoimistotkin on mamujen miehittämiä. Eli saavat rahaa niistä helposti kun kaveri/sukulainen on vastaanottotiskin takana.

  • JOTAIN VIELÄ TAPAHTUU!

    Vastaa

    EN IHMETTELE MITÄ TÄSTÄ ROSKAIHMISESTÄ JA ROSKAPÄÄTÖKSISTÄ VIELÄ SEURAA! ODOTELLAAN MILLOIN SE KIPINÄ LÄHTEE LIIKKEELLE JA TULEE VUODEN 1918 TOISINTO JOLLOIN TÄSSÄ MAASSA IHMISET OSASIVAT HOITAA ASIAT. 

    KIITOS MANNERHEIMILLE ERITYISESTI!!!!

  • Nimetön

    Vastaa

    Marialla on musta mela mielessä.

  • Eikka

    Vastaa

    Sisäministerin tärkein prioriteetti on huolehtia suomalaisten turvallisuudesta, ikävä kyllä asia näyttää olevan nykyisen ministeri Ohisalon kohdalla aivan jotain muuta.

    Rikollisuus ja turvattomuus kasvavat hurjaa vauhtia ruotsalaiseen malliin. Tämä vihreäksi siirtymäksi kutsuttu yhteiskunnallinen muutos läntistä naapurimaata matkimalla on pelkkää syöpää suomalaisille ja koko Suomelle. 

    Sisäministerin tekopyhyys on aivan omaa luokkaansa, hän elää ja toimii toisin kuin saarnaa. ”Vihreä” ministerimme tuhlaa luonnovaroja moninkertaisesti tavalliseen tallaajaan verrattuna, asustellen ökytalossa ja ajellen yli 60 tonnin ( ilman alvia ) hybridi-BMW:lla, joiden valmistamisen ympäristöpäästöt ovat olleet tähtitieteelliset. Ja tuskinpa löytyy Suomesta toista ympäristön arvojen puolesta puhujaa ja fossiilisten polttoaineiden vastustajaa, jonka siippa on töissä miljardiluokan öljyfirmassa. 

    Hallituksen suunnitelmien seurauksena monet paperittomat hankkivat töitä vuodeksi vaikka ilmaista työtä tehden, onhan sen jälkeen tarjolla hölmöläisten tarjoama täysi ylläpito diskorahoineen loppuelämän ajaksi.

  • Lars

    Vastaa

    En ole enään kovin nuori, mutta minä toivon, että minä ehtisin nähdä vielä sen päivän jolloin Suomalaiset tarttuvat aseisiin ja häätävät kaikki elintasosiirtolaiset pois Suomesta kokonaan ja lopullisesti. Sen jälkeen olisi suunnattava aseet kohti isänmaanpettureita, ja tuhottava heidät ilman minkäänlaista armoa.

  • GLGL

    Vastaa

    Tämän uutisen kuvituskuva on loistava. Suorastaan briljantti.

  • Perttu

    Vastaa

    Kehäkolmosen eteläpuoli luovutettava Venäjälle. Ne osaavat hoitaa muukalaiskysymykset. Suomen pääkäupungiksi Rovaniemi.

  • Moi

    Vastaa

    Minä olen valmis jo sisällissotaan jos ei ole muuta keinoa ole saada näitä mutiaisia ja maanpettureita pois Suomesta. Ja olen vasta 14 vuotias.

  • Ohisalolainen Helsinki

    Vastaa

    Vihreät suurin Stadissa. Vittu mitä ihmiset ajattelee, kun tukevat tätä hullua touhua.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi