Mitä julkaisumme nimi symboloi?

Partisaanin julkaisuviikolla on saatu runsaasti lukijoita ja useita kysymyksiä. Vastaamme pääkirjoituksessa julkaisun nimen alkuperästä.

Pääkirjoitukset

päivitetty

Kuvan metsäveljet olivat Virossa, Latviassa ja Liettuassa toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen esiintyneitä neuvostomiehitystä vastustaneita partisaaneja.

Partisaani sai ensimmäisen toimintaviikkonsa aikana runsaasti seuraajia, uuden kirjoittajan sekä viljalti lukijakysymyksiä. Useisiin kysymyksiin on vastattu henkilökohtaisesti, mutta tahdomme nostaa niistä osan myös julkisesti esille. Monet ovat esimerkiksi kysyneet julkaisun nimen alkuperästä sekä Partisaanin suhteesta polttaviin maailmanpoliittisiin teemoihin.

Partisaani merkitsee sananmukaisesti sissitaistelijaa. Sissit ovat yleensä tunnuksettomia. Sissit hyödyntävät vihollisia vastaan epäkonventionaalisia tekniikoita, joissa niukkoja voimavaroja käytetään kekseliäästi hyväksi ja mahdollisimman suuren vaikutukset takaamiseksi. Julkaisumme slogan on “Sähkeitä miehitetystä Pohjolasta”. Logossamme yhdistyvät kynä ja miekka. Symboliikassa kiteytyy julkaisun viesti yleisölle.

Eurooppalaiskansat hiljaisessa miehityksessä

Koemme, että suomalaiset – ja laajemmin kaikki eurooppalaisperäiset kansat eri puolilla maailmaa – ovat matalan intensiteetin sodankäynnin kohteita. Sotaa ei ole julkistettu suoraan, mutta vihollisen menetelmät ovat tuttuja: Väestönsiirrot; poltetun maan taktiikkaa muistuttava köyhyyden ja niukkuuden lisääntyminen; aseellinen ja seksuaalinen väkivalta erityisesti kansamme naisia ja heikossa asemassa olevia vastaan; vieraan vallan pakottama lainsäädäntö; sekä jatkuva sotapropaganda, joka pyrkii valamaan tappiomielialaa miehiin, joiden kuuluisi nousta puolustamaan omaa kansaansa.

Koska vihollinen ei ole julistanut sotaa, konfliktia ei käydä univormuissa. Sen sijaan eurooppalaisten kansojen joukosta on noussut siviiliasuisia partisaaneja, jotka haastavat vihollisen parhaaksi katsomillaan taktiikoilla. Partisaani-julkaisun taktiikka on sensuroimaton toimitustyö, jolla valamme suomalaisiin herramoraalia tappiomielialan sijaa. Nimivalinnalla tahdomme alleviivata, ettei Partisaani ole hampaaton ”vaihtoehtomedia” muiden joukossa, vaan meillä on tinkimätön poliittinen tavoite.

Partisaani on taistelija, ei suuntaus

“Partisaani” itsessään on poliittisesti neutraali termi aivan kuten sen sisartermi “sissi”. “Partisaaneiksi” on historian aikana kutsuttu niin kommunisteja kuin esimerkiksi Neuvostoliiton hirmuvaltaa uhmanneita Baltian kansallismielisiä metsäveljiä. Partisaani-julkaisun nimi ei siis liity suoranaisesti poliittiseen suuntaukseen vaan taktiikoihin. Poliittisesti lähihistorian “partisaaneista” metsäveljet ovat kuitenkin luonnollisesti julkaisun sydäntä lähellä.

Jokainen “vaihtoehtomedia” joutuu myös vastaamaan kysymykseen siitä, mihin julkaisun maailmanpoliittiset sympatiat suuntautuvat. Partisaani kannattaa Paavo Susitaipaleen linjaa vaatien Eurooppaa pysymään neutraalina alueena idän ja lännen välillä. Emme usko, että vanhat suurvallat kykenevät tarjoamaan mitään hyödyllistä Euroopan kansallismieliselle liikkeelle, sillä Amerikan ja Venäjän johtajat ovat vuoron perään vannoneet monikulttuurisuuden nimiin ja nationalismia vastaan. Irvokkaana esimerkkinä tästä toimi Euroopan väliaikaista kuolemaa symboloinut “voitonpäivä”, jota vanhat suurvallat juhlistivat viikonloppuna näyttävästi.

Partisaani kiittää lukijoita kysymyksistä ja kannustaa pitämään keskustelua yllä. Muista, että voit liittyä partisaanien joukkoon joko vakituisena kirjoittajana tai vaikkapa vain yhden tekstin panoksella. Ota yhteyttä osoitteeseen contact@partisaani.com.

Jos sinulla on puolestaan uutisvihje, joka voi kiinnostaa toimitusta, lähetä se osoitteeseen tips@partisaani.com.

On aika murtaa miehitys ja vapauttaa Suomi!

Filosofia Kolumnit Kotimaa Kulttuuri Pääkirjoitukset Paavo Susitaival Partisaani Politiikka Symbolismi Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha

    Vastaa

    juuri tänään valitin rakkaalle vaimolleni kuinka suomalainen media on alennustilassa. objektiivista puolueetonta riippumatonta uutisointia maailman tapahtumista on vaikea löytää. valtamedia on kovin vasemmistolainen ja tunkemassa mielipidettään jokaiseen uutiseen.. tai toimittaja kertoo mitä asioista pitäisi ajatella.

    itselläni on alkiolainen maanläheinen kanta ja aikoinaan Santeri perustikin Ilkka lehden tuomaan itsenäistyvälle Suomelle kansallista ajattelutapaa. en ole sen ajan Ilkkaa lukenut mutta käsittääkseni pyrki edistämään kansallisaatetta ilman poliittista vouhotusta. samaa toivon Partisaanilta ja myötätuulta purjeisiin.

  • Pää Lääkäri

    Vastaa

    ” Sissit ovat yleensä tunnuksettomia. ” – Eivät ole. 

    Sissi on sotilasasussa laillisen armeijan – Suomessa vain Puolustusvoimien – alaisuudessa käskettynä toimiva kurinalainen sotilas, joka toimii yleensä vihollisen selustassa – syvälläkin toisen valtion alueella – soveltaen siihen sopivia menettelyitä. 

    Partisaani on keitä tahansa itsekseen oman valintansa mukaan toimiva mahdollisesti sissisodan ja/tai aivan muita menettelyitä toteuttavia taistelijoita. Yleisimmin partisaanit toimivat vihollisen miehittämällä omalla alueellaan – esim. miehitetty valtio. 

    Desantti on siviiliasuinen vihollisen alueelle (toisen valtion tms. toimesta) lähetetty sabotööri ja vakoilija.

  • totuus velvoittaa

    Vastaa

    Minulla tuossa olkapääni takana kirja nimeltään Metsäsissipäällikön muistelmat, ja ihan Ilmarisen itsensä singaaramana. Mielenkiintoinen harvinaisuus, jonka Ilmarinen itse on isoisälleni osoittanut kirjoittamalla: Puutteenalaisten heimosotureiden ystävälliselle auttajalle kiitollisuudella: Ilmarinen
    Kirja on Werner Söderström osakeyhtiön kirjapainossa Porvoossa 1927 tehty ensimmäinen painos nimeltään, Karjalan metsä-sissit nousevat. Todella lukemisen arvoinen tietopläjäys, joka kertoo totuuden ko. ajasta ja toiminnasta. Suosittelen jokaiselle ko. asiasta kiinnostuneelle, jos vaan jostain onnistuu saamaan. Tällaiset kirjat poltetaan tulevaisuudessa tämän sensuuria vaativan hallituksen ajamina roviolla, joten pistän sitä ennen piiloon.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi