Afrikan tähti -”kohu” – miten helppoa instituutioiden kyykytys tänä päivänä on

Kohun takana on vallankumousta tavoitteleva älypuhelinaktivisti, joka vallan kahvassa tuskin piittaisi valkoisten hengistä pätkääkään.

Kolumnit

Suurimmalla osalla Partisaanin lukijoista tuskin meni ohi maanantaina alkanut Afrikan tähti -”kohu”, joka sai mittasuhteet, jollaisiin edes Keijo Kaarisade ei villeimmissä haaveissaan pystyisi. Lyhyesti kerrattuna, Saksasta Suomeen opiskelemaan tullut afrikkalaisnainen loukkaantui (tai ”loukkaantui” saadakseen 15 minuuttia julkisuudessa), kun opiskelijat olivat pukeutuneet Afrikan tähti ‑pelin rosvoiksi.

Tapahtuma oli kuulemma rasistinen, koska pukeutuminen ja koko peli edustaa kolonialistista suhtautumista Afrikkaan. Kyllä. 1950-luvulla julkaistu lautapeli sai vuoden 2021 pellemaailmassa aikaan useamman lehtiotsikon.

Voisi kuvitella, että mikäli suomalaisilla instituutioilla olisi yhtään selkärankaa jäljellä, olisi asia kuitattu toteamalla ”koita kestää” tai mielummin ”lähin lentokenttä sijaitsee Vantaalla.” Mutta miksi näin olisikaan toimittu, kun aina voi ryömiä madon lailla maassa ja pyydellä anteeksi herrarodun edustajalta omaa valkoista ylivaltaansa.

Ylioppilaskunta julkaisi tiedotteen, jossa pyydettiin anteeksi kunnan liian vähäistä antirasistista toimintaa. Yliopisto kertoi julkisuuteen tarjoavansa kriisiapua tapahtumien osapuolille. Jopa poliitikot ovat ottaneet kantaa asiaan.

Tapahtumien kulku naurattaisi jos se ei itkettäisi. Miten helppoa suomalaisten ”kunnioitettujen instituutioiden” kyykyttäminen on tänä päivänä? Keksi väkisin jokin ongelma, tee somepäivitys ja ota yhteyttä tuttuun aktivistiisi (”toimittaja”). Pian saatkin oman 15-minuuttisesi julkisuudessa ja vallantunnetta, kun instituutiot pyytelevät anteeksi asiaa, joka ei ole asia, johon kuuluisi edes reagoida.

Kysymys on tietenkin pelkkää Afrikan tähteä laajemmasta asiasta. Se on elävä todiste siitä, ettei suomalaiset ole enää herroja omassa maassaan. Instituutiot on mädätetty siihen pisteeseen, että edes huumorimielellä suoritettu opiskelijahassuttelu, johon tuskin on opiskelijoiden toimesta liittynyt ”rasismi”, ei pääse woke-poliisien valvovan tarkastuslautakunnan läpi ilman sanomista.

Media ei tietenkään voi suhtautua tapahtumien kulkuun kriittisesti, sillä ”rasistinen” suhtautuminen asiaan voi potentiaalisesti vaikuttaa töihisi tulevaisuudessa. Yliopiston työntekijöistä tuskin kukaan avaa suutaan, vaikka näkisikin asian naurettavuuden läpi. Sosiaalinen media kohisee vakavissaan, että nyt on tapahtunut hirveitä asioita, ja jonkun afrikkalaisen tunteita on loukattu.

Luuleeko joku, että jossain kulkee raja, miten pitkälle naurettavuuden linjoja voidaan viedä? Ei kulje, sillä tyytyväistä kulttuurimarxistia ei ole olemassakaan. Aina, kun edellinen taso on saavutettu, löydetään uusi syy uhriutua ja ryhdytään kampanjoimaan sen puolesta.

Jos olisin kymmenen vuotta sitten kertonut, että kohta ihmiset uhriutuvat jo lautapeleistäkin, olisi minulle luultavasti naurettu. Eipä naureta enää.

Äärivasemmisto Afrikan Tähti Helsingin yliopisto Kolumnit Kotimaa Kulttuuri Kulttuurimarxismi Maahanmuutto Poliittiset viholliset Rappiokulttuuri Rotu Tiede & luonto Ulkomaat Väestönvaihto Valeoppositio Viihde Yhteiskunta

Keskustelu

32 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Joskus muinoin yliopistossa opetettiin ajattelemaan itse ja olemaan eri mieltä mutta nykyään ne ovat aatteellisia broileritehtaita.

    • Demmer

      Vastaa

      Koska se ei enää ole yhteiskunnalle hyväksi, voidaan ne lopettaa. Kantahenkilökunta ei selvästi ole huolissaan muuta kun omasta palkastaan. Koska heitä ei ole palkattu siihen niin suhde voidaan kai lopettaa. Sama tuntui olevan rakennus- ja muun alojen ammattikoulutuksessa. Myös aloilla joita tukes pitäisi valvoa.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Erittäin hyvä kirjoitus nykypäivän Suomesta.
    Moni asia on muuttunut parissa kymmennessä vuodessa, eikä todellakaan parempaan suuntaan.
    Roskalehtien toimittajat oikein lietsovat tätä kohua suuremmaksi, otetaan yhteyttä kaiken maailman ”rasismitutkijoihin”, jotka itsessään ovat poliittisesti kallellaan samaan suuntaan kuin kohun aiheuttanut rotumuukalainen.
    Kun katsoo minkälaiseksi Helsingin Yliopisto on mennyt, niin ehkä sieltä pitäisi leikata määrärahoja niin paljon ja niin kauan, kunnes asiat saadaan normalisoitua ja Yliopisto alkaa tekemään sitä, mitä sen kuuluisi tehdä.
    Mutta, kun emme elä normaalissa maailmassa, niin seuraavaa ”kohua” ja uhriutumista odotellessa.

  • Herpus Derpus

    Vastaa

    Onko suvakkien logiikan mukaan kyseinen saksalainen afrikkalaisnainen vastuussa siitä miten saksalaiset polttivat Lapin 1945 tai muista saksalaisten teoista 40-luvulla? Jos on niin ei taida pelkkä anteeksipyyntö riittää…

    • Seppo Lehto

      Vastaa

      Haista paska ryssäläisine valheinesi
      Kun puhutaan polttamisista niin Ryssä Suomea poltti ja poltatti niin talvi- kuin jatkosodassakin, sekä riisti vielä n 15% alueistamme.
      Saksa auttoi alueidemme puolustamisessa n. 200 000 miehellä, huomattavalla ase- ja ruokahuollolla.
      Suomen irtaantuessa sodista olimme historiamme suhteessa parhaiten varustautuneessa tilassa.
      Se että ns Lapin operaatiossa muutama täipesä paloi vetäytymisvaiheessa, on vain Ryssän ja kenraali Siilasvuon vika, kun vastoin marskin käskyä piti tapattaa n 800 suomalaista teinipoikaa ko operaatiossa, kun ko hommaan ei aikuisia saatu eli jarruttamaan (huomio) saksalaisia pääsemästä kotiinsa. Siitä ja vain siitä oli kyse + että saataisiin saksalaisvihaa aikaiseksi, kun Ryssää ei saanut enää vihata ;).
      Et kai niin kusipää ole että kuvittelet että suomalaisetkaan vetäytyessään eivät olisi paikkoja tuleen laittaneet. Suomihan poltatti samoin vetäytyessään miehitetyiksi joutuvilta alueilta. Ilmari Kianto ko hommia vastusti niin joutui leimatuksi desantiksi.

      Seppo Lehto historioitsija
      Tampere
      https://keskustelu-ryssasta-jatkukoon.blogspot.com

      • rellinen

        Vastaa

        Käsitykseni lapin sodasta on samansuuntainen. Eli tarkoituksena oli alkujaan olla sotivinaan saksalaisten vetäytyessä ja suomalaisten seuratessa perässä.
        Se ei ryssälle kuitenkaan käynyt vaan ryssä, uhaten lapin miehityksellä, painosti suomalaiset entisten aseveljiensä kimppuun. Seurauksena oli lapin polttaminen ja sitähän ryssä tavoittelikin. Tiesi, että siinä olisi pitkäksi aikaa saksan vastaista propagandamateriaalia ryssän kätyreiden käyttöön. Tällainen toiminta on ryssälle tyypillistä. Paskantaa vihollistensa kautta muiden housuun.

      • N.N.

        Vastaa

        ”Lapin operaatiossa muutama täipesä paloi ”

        Ainoa mitä omistivat, oma koti????

        • N.N.

          Vastaa

          Hattu pois näiden jäljeenrakentajien edessä!

        • Seppo Lehto

          Vastaa

          Kaltaisesi ryssykkä ei ilmeisesti ymmärrä syy- ja seuraussuhteita, taidat olla Lapin kommareita kuten moni tunnettu europarlamentaarikkokin väykkä tapaan.

          Miehitetty Karjalakin alettiin rakentamaan uusiksi, vaan hukkaan meni kun USA, Englanti etc olivat Ryssää tukemassa imperialismissaan. 2‑standardien saastaa ko maat.
          Lapissa lienee tälläkin hetkellä maan parhaat tiet. Toista se on Tampereella missä monttuja milloin missäkin.
          Toki raha ei auta, jos on potan kokoinen aukko ajattelussa kuten kaltaisillasi kannontakaa itkuvirsiä laulavilla stalinisteilla.

          Seppo Lehto
          Ajan Suunta pt
          https://Tartonrauha.blogspot.com

          • N.N.

            Varo ettei käämit palaa!

          • N.N.

            ”Lapissa lienee tälläkin hetkellä maan parhaat tiet. Toista se on Tampereella missä monttuja milloin missäkin.”

            Onpa ikävä kun joudut humputtamaan huonolla tiellä, se syö psykeen.

            Voin vakuuttaa, että Lapissa on mitä parhaat tiet.

      • N.N.

        Vastaa

        ”Et kai niin kusipää ole että kuvittelet että suomalaisetkaan vetäytyessään eivät olisi paikkoja tuleen laittaneet. ”

        He (saksalaiset) tuhosivat reiteillään kohti Pohjois-Norjaa tiet, sillat, lossit, rakennukset ja puhelinlinjat. Pohjois-Suomen maantiet ja rautatiet miinoitettiin, samoin kaivot ja jopa lautakasat. Miinoja löydettiin sittemmin puroista, joenuomista ja lammistakin.
        Saksalaiset tuhosivat maatalouden työvälineet, sadon, verkot ja veneet – siis kaiken

        Siis lappilaiset ihan itse? No joo.

        • Seppo Lehto

          Vastaa

          Normaalia poltetun maantaktiikkaa, mikä oli oikein Lapin kommareille 😉 jotka ovat olleet hiljaa Lapin rajakyliin kohdistuneista punapartisaanien raiskaus- ja murharetkistäkin, sekä alueryöstöistä jotka veivät Lapistakin Jäämeriyhteydenkin, on turha inistä muutaman täipesän poltosta 😉 itse aiheutettuna tilaustyönä.

          Seppo Lehto Tampere

          • N.N.

            ”Partisaanit,rikos ihmisyyttä vastaan.

            Venäläisten partisaanien tekemät raukkamaiset siviilien murhat pitkin suomen rajakyliä viime sodissa olisi pitänyt viedä kansainväliseen rikostuomio istuimeen, ja jo silloin kun tekijät olivat vielä elossa. Nämä raukat jotka eivät uskaltaneet hyökätä sotilaskohteisiin vaan hävittivät ja murhasivat ja raiskasivat ja ryöstivät pieniä erämaakyliä pitkin suomen itärajaa.

            Kaikki todistusaineisto näistä tekosista kerättiin sodan aikana ”Suomen ulkoministeriössä kansioon, joka oli otsikoitu Todistusaineistoa puna-armeijan kansainvälistä oikeutta vastaan tekemistä rikoksista, todistusaineisto jätettiin odottamaan myöhempää käsittelyä” Sitä käsittelyä ei ole vielä kuulunut ja suomettumisen aikanahan näitä asioita ei saanut pitää esillä,olikohan siinäkin takana ne kuuluisat yleisistä syistä johtuvat syyt? taatusti oli! 80 luvun loppu puolella oli partiaanimurhaajien uhreiksi joutuneiden omaiset tiedustelleet Suomen ulkoministeriöstä kadonneiden omaistensa perään niin oli vastauksena ollut että ”Suomen ja Neuvostoliiton kesken on sovittu ettei menneitä kaivella”
            ”Tytöt juoksevat viljapeltoon perässään naispartisaani, joka saavutettuaan tytöt teurastaa pistimellään ensin nelivuotiaan, kaksi vuotiaan ruumis löytyi muutaman metrin päästä.”

            Missä kulkee halveksunnan rajaa, Tamperen pohjoispuolella tai Lapin rajalla?

          • N.N.

            ”Jokainen vaiettu rikos, jokainen väkivallanteon hyväksyminen, on kuin kutsu tehdä lisää väkivallantekoja, joista ei joudu vastuuseen. Niitä Neuvostoliitto oli täynnä, eikä Venäjä ainakaan vielä ole ryhtynyt korjaamaan asioita.”

            ”Partisaanit hyökkäsivät Seitajärven nukkuvaan kylään”

            ”Asian yllä leijuneen mystisen hiljaisuuden rikkoi lopulta vasta Veikko Erkkilän vuonna 1998 julkaistu teos Vaiettu sota.
            Neuvostoliiton partisaanien iskut suomalaisiin kyliin.
            Erkkilä haastatteli kirjaansa varten paitsi hyökkäyksistä selvinneitä suomalaisia, myös niitä suorittamassa olleita partisaaneja. Valtion tiedonjulkistamispalkinnollakin palkittua kirjaa seurannut julkinen keskustelu toi iskujen kammottavat yksityiskohdat vihdoin suuren yleisön tietoisuuteen.”

            ”Osasto Sau jatkoi partisaanien jäljittämistä ja sai kontaktin partisaanien jälkijoukkoihin. Taisteluita käytiin aamuyöhön saakka. Suomalaiset ampuivat kaikkiaan 33 partisaania, mutta pääjoukko pääsi pakemaan Kemijoen yli eikä heidän jälkiään enää löydetty.”

            Minulla on hatara mielikuva, että uhrit pyysivät Koivistolta jonkinlaista kärsimyskorvausta koska eloonjääneet ei saanut minkälaista kriisiapua edes sodan jälkeen ja vuosikymmeniä piti ”suhde syistä” vaieta tapahtumista, eikä tänäkään päivänä sovi ottaa asia esille ja Putinin mielestä murhaajat olivat sankareita.

          • N.N.

            ”Partisaani-iskujen uhreille maksetaan kertakorvaus

            Valtio maksaa Neuvostoliiton partisaani-iskujen uhreille kertaluontoisen 1500 euron korvauksen sairaudesta, jos sairauden syy liittyy 1939–1945 ”

            On harvinaisen anteliasta!!!

          • N.N.

            Suomi heittää hukkaan miljardeja eri puolella maailmaa mutta sodan uhreja Suomessa piti vaieta kärsimyksistä, syyllisyytä ovat kylläkin saaneet runsain mittoin.

            Koivisto: ”Jos näille maksetaan ei tule loppuakaan vaatimuksista”, mutta saihan ne 1500 euroa jos liittyy…siinä halveksunnan huippu.

            Tietenkin, voidaan spekuloida, että muutama tamperekolo lisi täytetty niillä rahoilla.…

          • N.N.

            Mainilan laukaukset, suomalaistenko syy sekin, Suomen kommareiden syy?????

          • N.N.

            Saksalaiset tekivät lähdössä sen minkä parhaiten osasivat ja mitä ne ennen pitkää olisi muutenkin tehneet, missään päin maailmaa niitä tarvinnut pyytää tekemään saatikka tilata sen työnä.
            Aitoa ystävyyttä:

            Mie­li­ku­vi­tus­ys­tä­vä­nä Adolf Hitler
            Mie­li­ku­vi­tus­ys­tä­vä­nä Stalin
            Mielikuvitusystävänä .….….

  • Jarkko Jaatinen

    Vastaa

    Joulu on tulossa lautapelejä on hyvä mainostaa jotta Immeiset osaa ostaa oikeita lahjoja. IS tänään
    https://www.is.fi/viihde/art-2000008345594.html

  • Taidepaukku

    Vastaa

    Youtubesta löytyy (erittäin hyvä) Saksalainen elokuva nimeltä ”Der Stern von Afrika” joka kertoo valkoisen miehen uroteoista Afrikassa, elokuvassa esiintyy myös musta mies joka kuvataan tanssivaksi ja ilveileväksi pelleksi.

    Aikooko yliopistolle pesiytynyt kiintiösaksalainen piankin pyytää anteeksi maanmiestensä aiheuttamaansa traumaa elokuvan nähneiltä?

  • pertti grandell

    Vastaa

    yön-timot/karva-ranteet käyttävät tyhmiä suomalaisia pelleinä,heillä varmasti hauskaa kun saavat pottunokat pyytämään anteeksi olemassaoloaan, siksi en kunnioita näitä tyhmiä jotka polvistuvat urheilu tapahtumisissa, ihan ääliömäistä. Itse kukin saa olla olla ylpeä itsestään, jos siihen ei pysty, on silloin menettänyt kunnioituksensa ihan muulle tasolle. ei näköjään riitä että veronmaksajat ruokkivat/asuttavat/hoitavat/rahoittavat 3 maailman kansaa, vaan pitää vielä olla epäkunnioittava ja halveerata suomen kansaa..meitä jos jotakin maata on potkittu päähän historian aikana, ruotsalaiset, ryssät. nyt meitä kiusaa taas arabit ja yön timot, mutta miksi suomalaiset ovat niin lampaita ja saamattomattomia vellihousuja että antautuvat , tyhmiä? vai muuten vähä-älysiä? joskus kyllä vituttaa kuinka lampaita on katajainen suomen kansa..ei voi mutta tehdä kuin kirota perkeleesti ja jatkaa vain elämäänsä, minä en saamari polvistu näille hyypiöille, olen palvellut merirosvo torjuntaa angolassa,djiboutissa jne. ei siellä polvistuttu. hävetkää te jotka ette kunnioita omaa oikeuttasi ja olemistasi.

    • Hema

      Vastaa

      Ruotsalaiset ovat TUHONNEET historiamme fyysisesti alemmuudeentunteessaan, ei niin kaukaisessa, historiassa. Sen jälkeen kommunistinen ideologia, sekä valheeksi kirjoitettu historiamme on tehnyt myyräntyötä pitääkseen totuuden loitolla. Vaikka suomeen hyökänneet olivatkin etnisesti pitkälti venäläisiä, tulee muistaa että myös he olivat kommunismin ”orjia”. Omaa päätelmääni on että ”ryssäfobia”, palvelee ainakin ideologisesti kommunistisia yhä. Hehän vihasivat siinä 1900-luvun alkupuolella eniten juuri tsaarin venäjää. Harvoin kuulee suomessakaan että KOMMUNISTIT hyökkäsivät suomeen. Saksalaiset kansallissosialistit aseistivat kommunistikapinalliset, ja järjestivät (sala)kuljetuksen venäjälle, saadakseen vapaan pelikentän saksassa. Kaiketi pyörä oli pyörähtänyt ympäri, puna-armeijan uhatessa itärajaamme. Maailmanhistorian tunnetuista ideologioista juuri kommunismi on tappanut eniten ihmisiä. Luultavasti enemmän kuin muut ideologiat yhteensä – toki tarkkaa faktaa emme voi koskaan enää saada. Tappamistaan ihmisuhreista suuri osa – ellei jopa enemmistö – on ollut kommunistien itsensä hallinnoimia ”kansalaisia”. Ks. Neuvostoliitto, Kiina, Afrikan tietyt maat, Kuuba, jne…

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    2005 oli pahempaa neekeröintiä Tampereen yliopistolla
    Silloin rehtori krista varantola kutsui minut syksyllä palaveriin.
    On kuulemma rasismia yliopistolla, väitteen esittäjä oli sylvain kipre Norsunluurannikolta.
    Näytin esitutkintapöytäkirjat ko tahon perättömistä lausumista ja syyttäjän syyttämättäjättämisistä. Omituisinta rasismia oli se, että ko taho ei saanut syytteitä perättömistä rikosilmoituksistaan.
    Voidaan todeta että rasismi on sallittu vain suomalaista kohtaan.
    Totesin että täällä on vain ”käänteisrasismia”.
    Sain myöhemmin dokumentin tapaamisesta.
    Oli kirjattu että minä sitoudun olemaan irti rasistisista lausumista.

    Näin toimii siis yliopistot.

    Seppo Lehto Huk, huvikseni vieläkin opiskelen kieliä ko yliopistossa

    https://Ajan-Suunta.blogspot.com

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Laitoin asialle lisää julkistuustta blogin ja twitterin kautta:
    Raiskatuksi tulemisesta on muistettava oikeat objektiiviset näkökulmat, eikä uskottava nahkallaaan ratsastavien valheita, eikä heitä hyysäävien ammattivalehtelijoiden tulkintoja
    https://raiskautuksi-tulemisesta.blogspot.com/

    Seppo Lehto

  • TT

    Vastaa

    Suomalaisilla ei ole enää lainkaan omanarvontuntoa. Kun globalisti käskee hyppäämään kaivoon, niin suomalainen hyppää. Tämä alistuminen on syöpynyt selkärankaan ja siitä on tullut laumatason refleksi, jonka mikä hyvänsä taikasanoja suoltava vinkuja voi laukaista. Vain pienellä ryhmällä on enää sisua seisoa omilla jaloillaan.

  • pää määrää

    Vastaa

    Tapahtuma ei lopulta ollutkaan suunniteltu parodiahorisontin ylitys.
    Näitä tarvitaan, jotta kansalaisten selvä enemmistö herää ruususen unestaan.

  • N.N.

    Vastaa

    Kansallismielisillä on itsetuntoa vaatia maan vapaaksi, olla nöyristelemättä ventovieraita, pyytää heitä poistumaan kun rikkovat maan lait tai muuten hyppäävät silmillä.

    Miten on nämä muut, näin pienestä kun räpistellään maassa makaen, melkein valuuttavat verensä muutaman ihmisen takia joka ei tänne edes kuullu.

    Onko 400 vuotta orjina Ruotsin alla näiden geeneissä.
    Vaatikaa herran tähden orjuuttamisesta Ruotsista anteeksipyyntöä ja rahakorvaus.

    Suomi joutaa vaatia Ruotsilta paljon.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Oikeisu oheisessa blogissa ”Lapin sota”-väitteisiin
    Kaatuneiden muistopäivä on joka päivä, kuten joka päivä pitää muistaa tehdä töitä miehitettyjen alueidemme palauttamiseksi
    https://kaatuneiden-muistopaiva.blogspot.com/
    Seppo Lehto

  • rellinen

    Vastaa

    ”Miten helppoa instituutioiden kyykytys on”. Vastaus on, että kyseiset instituutiot ovat saman marxilaisen roskasakin haltuunottamia kuin kyykyttäjinä toimivat vasemmistokellokkaat, ns. ”rasisminvastustelijat”. Koordinaattorina toimii marxilaisten haltuunottama tiedustelua harjoittava, eli omaa kansaa kyyläävä ja sitä punikkimafian huoraksi koukuttava viranomaiskoneisto.

  • Prestidentti Kaarisade

    Vastaa

    Keijo Kaarisadehan on tänään kertonut olevansa tämän ”afrikan tähti” ”keijotuksen” takana, itse asiassa. En tiedä miten hän siinä onnistui, mutta näin ilmeisesti on.

  • Nimetön

    Vastaa

    Olisihan tässä yksi veretön vaihtoehto maan siivoamiseksi.Pistetään viherkommarit autiolle saarelle.Siellä he saisivat elää niin suuressa kurjuudessa kuin heitä huvittaa.Ja nuo nekru- ja taiteilijaystävänsä he voisivat viedä mukanaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi