1700- ja 1800-lukujen taitteessa tapahtuneen, niin sanotun teollisen vallankumouksen jälkeen länsimaalaisilla on ollut kolmenlaisia talousjärjestelmiä: Kapitalistisia, kommunistisia ja kansallissosialistisia. Varhainen kapitalismi alkoi kehittyä nimenomaan teollisen vallankumouksen vanavedessä 1700-luvulla. Kun tämä varakkaita ihmisiä suosiva aatesuuntaus joutui ensimmäistä kertaa yhteiskunnalliseen tositestiin, se aiheutti välittömästi ongelmia käsityöläisten keskuudessa: vuonna 1764 englantilainen keksijä James Hargreaves rakensi Kehruu-Jenny ‑nimisen kehruukoneen, jolla voitiin kehrätä useita lankoja samanaikaisesti. Tämä aiheutti langan hinnan romahtamisen. Tehtaanjohtajat luonnollisestikin hieroivat tyytyväisinä käsiään, mutta elinkeinonsa menettäneiden kotiteollisuusmiesten vitsit olivat yhtä vähissä kuin rasismista luopuneella stand up ‑koomikolla: Blackburnin kaupungin kehrääjät tunkeutuivat Hargreavesin taloon tuhoten hänen koneensa. Hargreaves pakeni 1767 Nottinghamiin, jossa hän alkoi salaa rakentaa uusia jennyjä. Näitä luddiitteihin kuuluvia aktivisteja, joita oli jäsenmäärältään useita satoja, jatkoivat iskujaan useisiin tehtaisiin ympäri Englantia. Heitä rangaistiin myöhemmin jopa kuolemalla. Kapitalismin alkutaival ei siis ollut erityisen ruusuinen. Tässä vaiheessa testiryhmämme uskoo hieman yliarvioineensa kapitalistisen talousmallin käytännön toimivuutta.
Vaikka yhteisomistukseen perustuvaa yhteiskuntamallia on väläytelty jo antiikin Kreikan ajoista lähtien, voitaneen silti kommunismin varsinaisena oppi-isänä kuitenkin pitää preussilaissyntyistä juutalaista Karl Marxia. Marx julkaisi yhdessä Friedrich Engelsin kanssa Kommunistisen manifestin vuonna 1848. Manifestissa kerrotaan, kuinka sorrettu työväenluokka tulee lyömään kapitalistisen järjestelmän korvaten sen sosialismilla ja kommunismilla. Manifesti ei kuitenkaan kuvaile tulevaisuuden hallintoa, jonka olisi jo alusta asti pitänyt herättää epäilyksiä. Tämän utopistisen aatteen pääsanoma oli se, että työläiset ympäri maailmaa liittoutuvat yhteen ahnetta työnantajaa vastaan. Tämä ei ole käytännössä toteutunut missään päin maailmaa, sillä esimerkiksi kongolainen timantteja louhiva kaivosmies ja suomalainen tietyömies eivät edelleenkään ole ”taistelutovereita” keskenään. Tosiasiassa molemmat keskittyvät oman tilipussinsa lihottamiseen toisistaan mitään tietämättä.
Varsinainen kommunistinen vallankumous tapahtui 16. heinäkuuta 1918, kun bolsevikkien oma poliittinen poliisi murhasi Venäjän viimeisen keisarin, tsaari Nikolai II:n, hänen vaimonsa Aleksandran, heidän kruununperijänsä Aleksein ja heidän neljä tytärtään. Vallankumouksen jälkeen hallinto puhui avoimesti säälimättömistä tavoitteistaan. Vain muutama viikko tsaariperheen murhan jälkeen puna-armeijan sanomalehti julisti: ”Armotta, ketään säästämättä, tapamme vihollisiamme sadoittain ja tuhansittain, he saavat hukkua omaan vereensä. Leninin ja Uritskinin veren tähden vuodatamme porvariston veren tulvan, enemmän verta, niin paljon kuin mahdollista.” Syyskuussa 1918 Grigori Zinovjev julisti kommunistien kokouksessa kuolemantuomion kymmenelle miljoonalle ihmiselle: ”Meidän pitää kantaa mukanamme 90 miljoonaa Neuvosto-Venäjän 100 miljoonasta asukkaasta. Mitä tulee ylimääräisiin, heille meillä ei ole mitään sanottavaa. Heidät pitää tuhota.”
Joo‑o. Tässä vaiheessa testiryhmämme nostaa kädet pystyyn, ja toteaa kommunistien talousjärjestelmästä seuraavaa: ”Ei Jatkoon!”. Testivoitosta taistelemaan jäävät siis kapitalismi ja kansallissosialismi. Osa lukijoista saattaisi julistaa jo tässä vaiheessa kapitalismin voittajaksi siitä pikkumaisesta syystä, että ”OMG, emmehän nyt voi olla mitään… natseja?” Testiryhmämme ei tähän kuitenkaan alistu, vaan jatkaa talousjärjestelmien tarkastelua tuomarin puolueettomuudella ja lautamiehen armottomuudella.
Seuraavaksi katseemme kohdistuu vuoden 1919 Saksaan. Baijerin Freikorps-joukot ovat juuri tukahduttaneet kommunistivallankumouksen, ja muutamaa päivää myöhemmin itävaltalainen taidemaalari Adolf Hitler kutsutaan 2. jalkaväkirykmentin edustajana politiikan kurssille. Luentojen tarkoituksena on opettaa sotilaille yhteiskunnallista tietoutta, joka helpottaisi kommunistivihollisten toiminnan tiedustelua ja torjumista. Yksi luennoitsijoista oli tohtori Gottfried Feder, aiheenaan korko-orjuuden kumoaminen, Hitler oli myyty mies:
”Ensimmäistä kertaa elämässäni kuulin pörssi- ja lainapääomasta. Kuultuani Federin ensimmäisen esitelmän ymmärsin, että olin oppinut periaatteita, joiden ympärille voisi rakentaa uuden puolueen”.
Muutamaa viikkoa myöhemmin Hitler osallistui Saksan työväenpuolueen kokoukseen, joka pidettiin Muncheniläisessä Sterneckerbräu-oluttuvassa. Pääpuhujana toimi tohtori Feder. Tämän jälkeen Hitler liittyi puolueeseen ottaen sen pian haltuunsa. Puolue sai uuden nimen, NSDAP – Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue. Vajaat neljätoista vuotta myöhemmin, 30. tammikuuta 1933, Hitler nousi Saksan valtakunnankansleriksi. Fuhrerin hallinnon talouspolitiikka piti sisällään laajamittaisia lainoja julkisiin menoihin, kuten kunnallisiin kunnostus- ja rakennustöihin: rautatiet, kanavat, satamat ja autobahn. Se johti paljon tehokkaampaan työttömyyden vähenemiseen kuin missään muussa teollisuusvaltiossa.
Tästä vakuuttuneena testiryhmä on yksimielinen siitä, että kansallissosialismi on kilpailun musta hevonen. Ja jatkoa seuraa: Vuoteen 1935 mennessä työttömyys oli Saksassa kadonnut ja 1936 korkeat tulot mahdollistivat hintojen nousun. Kansallissosialistinen hallinto pystyi lupaustensa mukaisesti hävittämään työttömyyden neljässä vuodessa, mikä ilahduttaa suuresti testiryhmäämme. 1930-luvun lopulla Saksa oli saavuttanut täystyöllisyyden ja tasaisen hintatason, mikä oli teollisen maailman keskuudessa ainutlaatuinen saavutus. Kansallissosialismi menee kilpailun johtoon.
Kapitalismi ei luovuta, vaan iskee takaisin: sekä brittiläiset että amerikkalaiset konservatiivit katsovat nenänvartta pitkin ”natsien” talouspolitiikan harhaoppeja, lainaamista ja tuhlailua ja ennustavat yhteen ääneen romahdusta. Testivoittoa varten on pystyttävä kuitenkin parempaan, ja testiryhmä epäileekin kapitalistien potevan jonkin sortin mustankipeyttä, mutta jatketaan. Saksalaisten viikon bruttoansiot nousivat vuodesta 1932 vuoteen 1938 huimat 21 prosenttia. Mutta kuitenkin kun otetaan huomioon vero- ja vakuutusvähennykset sekä elinkustannusindeksi, oli todellisten nettoviikkoansioiden nousu aikavälillä 14 prosenttia. Jopa sodan puhkeamisen jälkeen syyskuussa 1939 työläisten tulot jatkoivat nousuaan. Vuoteen 1943 mennessä Saksan työläisten tuntiansio oli noussut 25 prosenttia ja viikkoansio 41 prosenttia. Mutta riittääkö tämä voittoon? Ei vielä, testiryhmä toteaa. Vielä ei Saksa ole päihittänyt Amerikkaa taloudessa. Tilanne on kutkuttavan jännittävä, ja tässä vaikeassa tilanteessa testiryhmämme päättää kilauttaa kaverille. Testiryhmän kaveri on amerikkalainen historioitsija John Garraty, joka vertaili amerikkalaisten ja saksalaisten suuren laman vastatoimia paljon keskustelua herättäneessä artikkelissaan, joka julkaistiin American Historical Review ‑lehdessä:
”Nämä kaksi liikettä reagoivat suureen lamaan paljolti samalla tavoin, mikä erosi muista teollisuusvaltioista. Näistä kahdesta kansallissosialistit menestyivät paljon paremmin 1930-luvun talousvaikeuksien voittamisessa, he vähensivät työttömyyttä ja stimuloivat teollisuuden tuotantoa nopeammin kuin amerikkalaiset. Ottaen huomioon heidän resurssinsa, kansallissosialistit hoitivat rahatalouden ja kaupankäynnin ongelmansa menestyksekkäämmin ja varmasti kekseliäämmin. 1936 mennessä taantuma oli selvästi ohi Saksassa, mutta Yhdysvalloissa ei vielä lähellekään selätetty”.
Thank you Johnny and have a nice day, toteaa englantia sujuvasti puhuva testiryhmän mies, ja sulkee luurin. Yhdysvalloissa työttömien määrä pysyi korkeana vielä seuraavat neljä vuotta. Maaliskuussa 1940 Yhdysvaltojen työttömyys oli lähes 15 prosenttia työvoimasta. Yhdysvalloissa täystyöllisyyden toi vasta sotateollisuus, ei presidentti Franklin Rooseveltin New deal ‑ohjelma.
Testiryhmä on nyt tehnyt valintansa, ja on aika julistaa tuomio:
Kansallissosialismi — TESTIVOITTAJA!
Sosiaalinen media menee tuomiosta sekaisin. Tässä muutamia otteita mieleltään keskeneräisiksi jääneiden kommentteja:
”WÖÖ”
”WÖÖ WÖÖ WÖÖ”
”Natsit V#####n”
”HomoN##kerit Fasistit syökää P#skaa”
Seuraavaksi joku Twitteriin ahkerasti kirjoitteleva ”Pyllytär” katsoo asiakseen muistuttaa testiryhmää siitä, että sananvapauden suojaa eivät nauti ”rasistiset vihapuhujat”. Halutessaan hän voisi kirjata tästä rikosilmoituksen, mistäpä muustakaan kuin ”kiihotuksesta kansanryhmää vastaan”. Testiryhmämme vastaa ”Pyllyttärelle”, että hänen hiljattain saamansa lisänimi ”Munaton Nillittäjä” on täysin ansaittu.
Lukijan mielipiteet ovat Partisaanin lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita Partisaanin toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen julkaisun yleiseen sähköpostiin.
Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.
Katharsis
Aivan älytön vertailu, vertaatte kapitalismia ja Saksaa ”laman kestoon” ja kommunismissa lopetetaan vertailu jo vuoteen 1918 ”koska murhat”. Eli aivan fiilispohjalta vedetty juttu. Lisäksi NSDPA:ssa oli myös sosialistinen (strasserilainen) osasto, joka vaikutti pitkälti natsi-saksan ohjelmaan ja koko toimintatapaan. Rasistisia entisiä kommunisteja oli pilvinpimein NSDAP:ssa.
Lisäksi kapitalismistisesta kulusyhteiskunnasta ei anneta mitään analyysia: mitä se tekee kulttuurille pitkässätähtäimessä tuosteistaessaan sen jokaisen osa-alueen ja lopulta ihmisen itsensä twitch-pelleksi.
Nationalisti
Tuo sinun kommenttisi oli aivan järjetön, et pystynyt tarjoamaan mitään vaihtoehtoista näkemystä tilalle. Esitit vain epäselväksi jäänyttä kritiikkiä ja mesosit jostain ”rasisteista”.
Kyllä ne asiat vielä sinullekin avautuvat, kunhan jaksat syventyä ensi kerralla vähän enemmän.
Rohmar
Vuonna 1933 juutalaiset julistivat Natsi-Saksaa vastaan rajoittamattoman sodan, jonka tärkeimmäksi sovelletukseksi jäi saksalaisten tuotteiden boikotointi. Juutalaisten suuttumus johtui käsittääkseni siitä, että Natsi-Saksa karkasi globalisti pankkiirien ikeestä. Jos jokin valtio nykyäänkään rohkenee tehdä samoin, siitä seuraa heti sota listalle joutuminen.
NSDAP puolueen kansallisosialismi ei kuitenkaan ollut irrallinen talousoppi. Se oli kapitalismia, siten kuin muukin läntinen kapitalismi, yhdellä erotuksella. Liberalistisen lännen versiossa suuri osa lisäarvosta kerättiin globalisti pankkiirien taskuihin, kun taas fasistisissa maissa oli pyrkimys saada talous hyödyttämään kansalaisia ja kansallisvaltioita. Tämä oli myös se syy, miksi monet teollisuusmiehet Henry Fordista lähtien tukivat kansallisosialisteja. He olivat vihaisia verenimijöille, ja surivat heidän valtansa kasvua. Natsi-Saksassa puolueen politiikka johti kiistämättä historian ällistyttävimpään talous- ja teknologia harppaukseen.
Nykyään olemme kytkettyjä tuottamaan lisäarvoa ainoastaan globalistien pienelle aatelille ihmisarvosta riisuttuna. Taloudellisessa uusliberalismissa ”liberalismi” tarkoittaa sitä, että raha on vapaa, ja sinä olet sen vanki. Sinua tarkastellaan ainoastaan siitä näkökulmasta, kuinka raha hyötyy sinusta. Töissä olet resurssiyksikkö, ja kaupassa kuluttaja. Et kuitenkaan ole enää kansalainen muuta kuin nimellisesti.
Otan asuntokurjuudesta esimerkin siitä, mitä fasismi saa aikaan verrattuna globalistisen ikeen kantamiseen. Fasismi oli aikansa valta-aate, ja sitä se oli myös Suomessa. Fasistisen aatesikermän toteuttaminen ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että vallankahvassa oli Pekka Siitoimen kaltainen karikatyyri. Käytännössä se tarkoitti vain ihanteita siitä, että kansalaisemme peseytyvät, käyvät töissä, valistavat itseään, ja puolustavat maataan. Pyrkivät siis olemaan kunnon kansalaisia. Vastineeksi he saivat kansalaiskunnioituksen, johon kuului myös yksityisyyden arvostus. Tässä yksityisyydessä sai sitten aikuisten kesken harjoittaa makuuhuoneessaan mitä halusi, ja se ei ollut kenenkään ongelma, koska se kuului ainoastaan yksityisyyteen.
Kun Suomi sodan jälkeen ratkoi asuntokurjuutta, siihen ei tarvittu muuta kuin yksinkertaiset työkalut, puuta metsästä, ja hiekkaa harjuista. Aitoa tonttipulaa ei koskaan ole ollut olemassakaan. Kyse on ainoastaan poliittisesta tahdosta ja työteliäisyydestä. Velattomat rintamamiestalot nousivat iloisella paukkeella pystyyn, ja niihin syntyivät suuret ikäluokat-
Nykyään täydellisesti onnistunut pariskunta voi nippa nappa koko elämänsä työpanoksella ostaa Helsingistä minimalisoidun kaksion, menettääkseen sen eläkeiässä putkiremontin kustannuksiin. Asunnon hinnasta on puolet veroa, koska valtio vuotaa verotuloja ulkomaille. Asuntolainastakin on siis puolet etukäteen maksettua veroa, joka sitoo perusasioista haaveilleen pariskunnan pankkien orjaksi. Epäkohtia tämä pariskunta ei kuitenkaan huomaa, sillä heihin kohdistuu tyhmäksi tekemisen teollisuus median koko voimalla, ja osittain myös oppilaitostenkin kautta.