Juutalainen sotarikollinen Henry Kissinger kuoli 100 vuotta liian myöhään

Suomalaisista poliitikoista muun muassa sionisti Sauli Niinistö on rehvastellut läheisestä suhteestaan Kissingeriin.

Sionismi

Viime vuosisadan pahimpiin sotarikollisiin lukeutunut juutalainen Henry Kissinger kuoli viimein tällä viikolla – tosin 100 vuotta liian myöhään. Miljoonat ihmiset ympäri maailman ovat pettyneitä siitä, ettei juutalainen joutunut elämänsä aikana maksamaan hirmuteoistaan.

Kissinger oli Yhdysvaltain merkittävä diplomaatti ja ulkopolitiikan nukkemestari. Hänet muistetaan erityisesti vaikutusvaltaisista rooleistaan Richard Nixonin ja Gerald Fordin hallintojen aikana 1960- ja 1970-luvuilla. Kissingerin uran kohokohtiin lukeutuvat hänen toimensa kansallisen turvallisuuden neuvonantajana ja myöhemmin ulkoministerinä.

Monet Kissingerin verisimmistä rikoksista liittyvät hänen rooliinsa Vietnamin sodassa ja sen yhteydessä suoritetussa valtioterrorissa. Kissingerin sotapolitiikka johti useilla eri mantereilla lukemattomien viattomien turhiin kuolemiin globalismin ja sionistisen maailmanpoliisi-ideologian nimissä.

Kissinger oli myös merkittävässä roolissa, kun juutalainen terroristivaltio Israel hankki itselleen rikollisin keinoin ydinaseet. Kissinger, joka oli tuohon aikaan kansallisen turvallisuuden neuvonantaja ja Yhdysvaltojen hallinnon tunnetuin juutalainen, esti Valkoista taloa käyttämästä vaikutusvaltaansa Israelin ydinaseohjelman pysäyttämiseksi. Juutalainen ajoi politiikkaa, joka hyväksyi Israelin de facto ‑ydinasevaltioksi sillä ehdolla, että Israel ei julkisesti myöntäisi omistavansa joukkotuhoaseita.

Suomalaisista poliitikoista muun muassa sionisti Sauli Niinistö on rehvastellut läheisestä suhteestaan Kissingeriin. Presidentti Niinistö ja Kissinger ovat molemmat puhuneet avoimesti julkisuudessa ”Uuden maalimanjärjestyksen” eli ”New World Orderin” periaatteesta, jolla he viittaavat kansallisvaltioiden jälkeiseen globalistisen tyrannian ihanteeseen.

Lue myös: Sauli Niinistö ja Uusi maailmanjärjestys – ”outo salaliittoteoriako”?

Lähteet: Rolling Stone, The Occidental Observer

Henry Kissinger Israel Juutalainen lobby Juutalainen rikollisuus Juutalainen terrorismi Juutalainen ylivalta Juutalaiset sotarikokset Poliittiset viholliset Rikos Sauli Niinistö Sionismi Ulkomaat Yhdysvain asevoimat Yhdysvallat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

11 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ja vähemmän yllättäen media teki ylistäviä artikkeleita tästä rikollisesta.

    Niinistö on oikein ylpeillyt ystävällisillä suhteillaan tuohon sionistiin, yhdessä heillä on päämäärää ja se ei ole ainakaan itsenäiset kansakunnat ja heidän hyvinvointinsa.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Olisiko eräs syy joidenkin suomalaisten hyvin positiiviseen suhtautumiseen Israelia kohtaan sen reipas nationalistinen politiikka. Kun ei kotimaassa Suomessa rohjeta olla kansallismielisiä, niin ihaillaan niitä ulkomaita, jotka rohkenevat.

      Asiasta toiseen. Algeriassa on muutama tuhat palestiinalaista pakolaista. Ovat kotoutuneet hyvin. Wikipediasta luin.

      • Sakke

        Vastaa

        Suomalaisten ja varsinkin ”konservatiivisten” ja ”kansallismielisten” keskuudessa positiivinen suhtautuminen israelia kohtaan johtuu hyväuskoisen hölmön sinisilmäisyydestä ja avuttomuudesta viihdeteollisuuden ja massamedian mädätyksen edessä sekä ”ählyjä” kohtaan tuntemastaan, sinänsä ymmärrettävästä vastenmielisyyden tunteesta. 

        Ja koska kotimaahan tuotuja ”ählyjä” (asevoimallahan sieltä ei rajan yli ole tultu eli läsnäolostansa täällä on kiittäminen vain ja ainoastaan suomalaista virkamiestä) ei sovi kritisoida kuin kaveripiirissä, on omilla maillaan asuvien ”ählyjen” kurmoottaminen korvikkeena sopivan turvallinen ja sallittu varoventtiili jota israel/ USA toimillaan edustavat.

        Tausta hieman vanhemmalla ”kansallismielisiellä” kumpuaa kylmän sodan ajoilta kun Lähi-Itä toimi hänelle USA/israelin ja NL/arabit ‑joukkueiden penkkiurheilukenttänä jolloin tämä kaksinapaisuus määritteli myös neuvostovastaisen penkkiurheilijan puolen valinnan. Tämä on toki jatkunut myöhemminkin ja israel ‑vastaisuus mielletään siksi myös automaattisesti venäjämyönteisyydeksi.

        Lisäksi ”amerikkalainen” viihdeteollisuus teki arabeista naurettavia pellejä ja ”Lähi-idän ainoa demokratia” ja ”our greatest ally” ‑teesit upotettiin kaikissa aluetta sivuavissa toiminta- ja sotaelokuvissa niitä suurkuluttaneiden tajuntaan. Draamaelokuvissa toistui sama kuvio (mm. ”Lastani ette saa” ymv).

        Ja koska hieltä haisevat vasuriämmät ja sarvisankaiset soijapojat esiintyivät poikkeuksetta äänekkäimpinä arabien/ ”ählyjen” puolestapuhujina, viimeaikaisista ilmastontodistajista puhumattakaan, ei ole ihme että keskiverto suomalainen ja varsinkin kansallismielinen sellainen ei kykene näkemään isompaa kokonaiskuvaa saati sylttytehdasta joka näitä ”ählyjä” Suomeen, Eurooppaan ja muualle länsimaihin lappaa vaan tuulettaa edelleen team israelin puolesta.

  • Salomon

    Vastaa

    Vaihtoi vain nahkansa, kun alettiin jo ihmetellä miten helvetissä toi koukkunokka sudittellee edelleen.

  • TT

    Vastaa

    Yksi globalismin pääpiruista on poissa, mutta joukko pikkupaholaisia jatkaa uskollisesti hänen työtään maailman saattamiseksi lopulliseen kaaokseen. Suomen USA:ssa koulutettu poliittinen ja taloudellinen eliitti tekee nyt kaikkensa, jotta Suomen kansalle aiheutuisi mahdollisimman suuret vahingot, jotta näiden elämäntyöt ja suvuille kerääntyneet pienet varallisuudet imettäisiin globojen hallintaan. Erityisen suuri vihamielisyys globoilla on kaikenlaista kansan kulttuuriperimää tai rodun puhtautta kohtaan.

  • Ismo Meinander

    Vastaa

    Todellisuudessahan me seuraamme vain kahden muka erilaisen järjestelmän kohtaamista sodan merkeissä, jotka ovat nuo kaksi materialistista ideologiaa – kapitalismi ja kommunismi – . Sombart sanoi jo 1900-luvun alussa käsitteen ”end stage of capitalism”, joka tarkoittaa marxilaisesti vimmeisintä kommunistista dystopiaa, eli nykyisen Kiinan ”valtiokapitalismia”. Sillä ei ole vain yhtö kapitalismia tai kommunismia, vaan nöiden kahden jännitteen välille syntyvä maailmaa rappeuttava ja tuhoava Lopun Aikojen järjestelmä.

    KOmmunismi on kuin virus, joka aikaansai ainoastaan hirvittävimmän sielujen ja Jumalan teurastushuoneen, kaiken kulttuurin ja ihmisen luontaisen suhteen maailmaan rikkoutumisen eräänä noista ”historian hirmuvallan” järjestelmistä. Kansallissosialismistakin kehittyi lopulta noiden tympeiden protestenttisten sotahullujen vaikutuksesta eräänlainen byrokraattinen dystopia maailmanaikojen henkien vaikutuksesta. 

    Minä sanon, vihollista kannattaisi jokaisen etsiö ensin itesestään ennen sen projisoimista itsensä ulkopuolelle.

    Monissa paikoissa sitten kapitalismi ja fasismi päättävät tehdä yhteistyötä ja järjestestäytyä militantiksi hirmujärjestelmäksi, jossa totalitarismin ”hyvän, oikeuden, lain ja järjestyksen” varjolla unohtuu Ihmisyyden Sielu ja vapauden kaipuu tukahdutetaan titaanisten marmori-ideaalien palveluksessa, jotka ovat Tosi-Ihmisen ja Uuden Ihmisen varjoja. JOkaisen meistä tulisi tehdä rauha petomme kanssa, vapautua Azazelin kahleista, löytää sisäinen Vapahtajamme, ja nousta varjojemme yläpuolelle.

    • realisti

      Vastaa

      Kommunismi ja äärikapitalismi (jossa pyritään monopoliin) ovat saman kolikon kaksi puolta. Maailman Talousfoorumin The Great Reset (Suuri nollaus) pyrkii siihen, että koko maailman varallisuus keskittyy ns. valtaeliitiin hallintaan, joka sitten lainaa ja vuokraa palveluja ja tavaroita meidän tavallisten kansalaisten käyttöön. Ennen talonsa ja tonttinsa omistaneesta kansalaisesta tulee siis tämän ”valtaeliitin” mielivallan alainen torppari.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Aivan oikein.

    Vastenmielinen, kuvottava sotarikollinen. Edustaa kerrassaan mainiosti omaa etnistä ryhmäänsä, juutalaisia. Ulkomuodoltaan, yleiseltä habitukseltaan, ja ennen kaikkea kammottavassa suoraan helvetistä tulleessa mielessään.

    Nykyistä historiallista valkoisten kansojen alennustilaa kuvaa erinomaisesti tällaisten ihmishirviöiden ihannointi ja kumartelu sotarikollisten edessä.

    Jos sivilisaatio säilyy, ja se on suuri jos, tulevaisuuden historian tutkijat eivät voi käsittää sitä, että kokonainen valkoisten sivilisaatio tuhoaa itsensä tällaisten hylkiöiden ja hirviöiden johtamana. Jos näin käy, mitään todellista sivilisaatiota tuskin syntyy enää. Jos juutalaiset saavat tahtonsa läpi, maailma tuhoutuu ja taantuu keskiaikaiseksi feodalismiksi, jossa rothschildit ja lukemattomat feinsteinzuckerbergit pitävät hovia kurjuuden keskellä linnoissaan.

    Satelliitit, narsistit ja pyrkyrit ja kristityt ääliöt, saavat ensin hiukan happea, mutta kun demoni saa lopullisen vallan, yksikään valkoinen ei ole turvassa, vain orjan elämä on mahdollinen.

    No, yksi piru kuitenkin vähemmän, ainakin hetkeksi.

  • Konservatiivi

    Vastaa

    Kissingerin maailmankuva oli oksettava.

  • Kambodžan kansa

    Vastaa

    Palaa helvetissä.

  • Suomalaisten aivot ovat vieläkin syväjäässä

    Vastaa

    Kansa on monumentaalisen tyhmää. Parempi tulevaisuus koittaa kaikille, kun USA ja Venäjä hajoavat. Molemmat ovat kuoleman kauppiaita. Asukkaat elävät kehitysmaatasolla, valtava huumeongelma, sisäinen korruptio ja rappio, ja valtio käy sotia ulkomailla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi