Israelin hyökkäys voi olla osa mittavan kanavahankkeen valmisteluja

Juutalaisten hallitsema Ben Gurion -kanava keskittäisi maailmankaupan vallan entistä vahvemmin sionistien käsiin.

Sionismi

Yvonne Ridleyn Middle East Monitor ‑julkaisuun kirjoittama artikkeli valottaa mahdollisia taloudellisia ja geopoliittisia motiiveja Israelin viimeaikaisen hyökkäyksen taustalla.

Ridley yhdistää Gazan iskun vireillä olleeseen kanavahankkeeseen, Ben Gurion ‑kanavaan, joka toimisi vaihtoehtona Suezin kanavalle ja kuljettaisi meriliikennettä Punaiseltamereltä Välimerelle. Kirjoittaja viittaa siihen, että hanke voisi muuttaa merkittävästi alueen taloudellista ja poliittista tasapainoa.

Ridley käy läpi historiallisia tapahtumia Suezin kanavan ympäriltä, huomioiden erityisesti kanavan avajaiset vuonna 1869 ja sen merkittävän roolin kansainvälisessä kaupassa. Hän huomauttaa, että Egypti hallitsee nykyään kanavaa, joka on strategisesti ja taloudellisesti tärkeä maailman merenkululle, ja että uuden kanavan rakentaminen Israelin toimesta voisi olla taloudellinen uhka Egyptille.

Kanavahankkeen kustannukset, mittasuhteet ja vaikutus alueen kaupankäyntiin ovat keskeisiä artikkelin teemoja. Ridley arvioi, että uusi kanava voisi olla noin kolmasosan pidempi kuin Suezin kanava ja sen rakentamiskustannukset olisivat huomattavat. Hän korostaa, että mikäli hanke toteutuisi, se siirtäisi merkittävän osan kansainvälisestä kaupasta juutalaisten hallinnoiman uuden reitin varrelle, mikä antaisi Israelille lisää taloudellista ja strategista valtaa.

Ridley ilmaisee huolensa siitä, että Gazan nykyinen pommituskampanja ja alueen asukkaiden kärsimys voivat olla osa laajempaa geopoliittista ja taloudellista strategiaa, joka tavoittelee kanavahankkeen toteutumista. Hän kuvaa kuinka Gazan tuhoaminen voisi mahdollistaa kanavan rakentamisen suoraan alueen halki, mikä vähentäisi rakennuskustannuksia ja nopeuttaisi hankkeen valmistumista.

Artikkeli päättyy pohtimaan länsimaiden sekä alueen muiden johtajien roolia ja vastuuta konfliktissa. Ridley arvostelee johtajia siitä, että heidän poliittiset ja taloudelliset etunsa ovat ohittaneet humanitaariset näkökohdat. Ridley esittää, että länsimaiden tuki Israelille on osasyy palestiinalaisten kärsimyksiin ja että tuki on osa laajempaa geopoliittista peliä, jossa ihmisoikeudet jäävät sionistien taloudellisten intressien jalkoihin.

Lähde: Middle East Monitor

Israel Palestiinalainen vastarinta Rotu Sionismi Talous Ulkomaat

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pekka

    Vastaa

    Sionistien ylivalta on tosiasia USA:ssa, Euroopassa ja Välimeren ympäristövaltioissa, joten kaikki voidaan uhrata suuren tavoitteen vuoksi. Suomea ei ole enää valtiona ja vain sota voi muuttaa tilanteen.

  • TT

    Vastaa

    Mene ja tiedä. Joka tapauksessa länsimaiden uskottavuus moraalisaarnaajina tai demokratian ja ihmisoikeuksien viejinä on nyt lopullisesti mennyttä kolmannen maailman silmissä. Säälittäviä ulostuloja Israelin oikeudesta brutaaliin kansanmurhaan tai väestön pakkosiirtoihin pommisateen alla kuulee meillä Suomessakin todella paljon. Israelia kohtaan vallitsee aivan käsittämätön hyväuskoisuus, suoranainen puusilmäisyys tuon lellikkivaltion suhteen. Geopoliittinen tosiasia on, että Israel on USA:n proxy raaka-ainerikkaassa lähi-idässä. USA pelkää Iranin mahdin nousua ja pyrkii Israelin sikailujen kautta provosoimaan sen sotaan itsensä kanssa. Tämä on pelkkää taantuvan imperiumin itsetuhoista kiukuttelua, kun se menettää koko ajan asemaansa mm. BRICS-koalitiolle. Juutalaisvaltio USA joutaa historian roskatynnyriin. Mitä pikemmin, sen parempi.

    • Plääh

      Vastaa

      USa alkaa vaikuttaa Israelin proxyltä

      • gg

        Vastaa

        Siis usa tosiasiallisesti on juutalaisten proxy militantti/terroristi imperiumi.

  • Miksei Suomessa

    Vastaa

    Saattaa olla, saattaa olla. Mutta siionistit ja kasaarit eivät ole ottaneet huomioon sitä että ovat teoillaan suututtaneet koko arabimaan. Jo kahden rintaman sota on paha mutta nyt niillä on neljän rintaman sota. Ja se tarkoittaa että vaikke jenkit ovatkin kellumassa siinä rannikolla, niin kohta alkaa suurempi rähinä.

    Apropo… Kävin eilen hakemassa kasattavan laatikoston Sveitsiläisestä Holding-yhtiöstä, IKEA:sta. Sitä kasaillessani mietin miten älykkäitä pikkuniksejä lukitukset ja sovitukset sisälsivät. Mutta myös sitä miten metallit oli vaihdettu muoviin. No, palaahan se sitten tulevaisuudessa puhtaammin.

    Samalla mietin että kun meillä Suomessa valmistetaan lastulevyä ja vaneria, niin miksi se pitää viedä ulkomailla ja sahata sielä laatikostiksi ja hyllylevyiksi ja sitten tuoda Suomeen takaisin. Miksei valmistusta voisi tehdä jo täälä? No, tai tehdäänhän, mutta miksi se maksaa kaksinkertaisesti ja miksi tuotteet ovat niin ”kurppia”? Muotoilu on usein ”teitkö ihan itse rakennussirkkelillä”? Eikö täälä osata panostaa suunnitteluun ja muotoiluun? Niinkuin sekin pieni yksityiskohta että vetohyllyjen pohjassa on printtikuvio. Sekin luo kodikkuutta kun ei ole aina valkoinen pohjalevy.

    Ja jos lastulevy on liian haastava materiaali niin tehdään sitten vaikka puusta. Esim. Lundian varastohylly on todella hyvä esimerkki yksinkertaisesta ja toimivasta tuotteesta. 2*4″:sta sahataan paloja irti ja ne työnnetään höylään. Sitten vähän sirkkelillä uraa ja tapituskoneella reikiä. Siinä se, yksinkertaista.

    Jokainen poistettu työvaihe koneistuksessa ja/tai kasauksessa on aina voitto !!

    Pitääkö tässä vanhoilla päivillään vielä suunnitella kalustejärjestelmä joka kasataan vain salvoksilla ja liimalla? IKEA:an verrattuna jäisi ne ruuvvipussit toimittamatta. Voitto sekin.

    • Jupi

      Vastaa

      erittäin hyvä vertaus toi EU ja Ikea. halvin mahdollinen, ohjeet ei ymmärrä kukaan ja kokonaisuus on liitoista rakoileva mutta silti uppoaa kansalle

      • Miksei Suomessa

        Vastaa

        Juu, siihen suuntaan. EU:ssa on lisäksi väärinkäytökset joita virkamiehet ja edustajat diplomaattisine koskemattomuuksineen harjoittavat. No, onhan IKEA:ssakin veropakolaisuutta ihan kuten Amazonissakin. 

        Amazon kun jonkun porsaanreiän kautta löysi Luxemburgissa lainkohdan, jota tulkitsemalla sen ei tarvitse maksaa EU-alueella piennin jeniä veroja. Ja mitä teki Amazon?? Teki voittoa 43 miljardia euroa EU-alueella, eikä maksanut siitä yhtään veroa.

        Olen yleensä boikotteja vastaan mutta tässä tapauksessa olen aina sanonut että Amazonia pitää boikotoida. Jos kerran ebay joutuu maksamaan verot EU:n kukkaroon, niin miksei Amazonin tarvitse? Ai niin, niillä varoillahan pönkitetään Cabblistien valtaa.

  • Putinisti

    Vastaa

    Gazan kaistaa vastapäätä Välimerellä on yksi maailman suurimmista kaasukentistä – ”Samson”.
    Hyvin erikoinen piirre nykyisessä sodassa. Kun Israel on vallannut Gazan alueen kokonaan, se hallitsee myös Palestiinan yksinomaista talousvyöhykettä ja sen suuria energiavaroja.

    • Öljystä tässä on kyse

      Vastaa

      Siitähän tässä perimmiltään on kyse: Öljystä ja kaasusta !!

      Palestiinan aluevesillä on vlimeren pohjukan peittävä öljyallas, jossa on öljyä enemmän kuin koko lähi-idässä yhteensä. Tämän öljyaltaan löysivät saksalaiset vuonna ‑73.

      Sama ökljyallas on myös Kreikan, Turkin (Kyproksen), Egyptin ja Libyan aluevesillä. Myös Venäjän (Krim) aluevesillä. Joten cabbalistit haluavat maat sotaan keskenään tehdäkseen sodalla businesta ja saadakseen yksinoikeuden tuohon öljyaltaaseen. Sen jälkeen ei cabbalisteilta puutu öky-autoja ja öljylämmityksiä, lentokoneista puhumattakaan.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Kun ottaa huomioon miten merkittävä tulonlähde Suezin kanava on Egyptille, niin on ihan luonnollista että muutkin haluaa päästä jakamaan niitä tuloja. Näin se maailma toimii!

  • Jupi

    Vastaa

    uskokaa pois, COVID, Ukraina ja lähi-idän epävakaus, liittyvät toisiinsa. kolmas maailmansota on on tulossa. Dollari ei ole enää pelastettavissa, pelkästään kuukaudessa ottivat 500 miljardia lisää velkaa

    • Al. Stubb on tyhmä, muuta ei päässä kuin hampaat

      Vastaa

      Valmisteluja kolmanteen masilmansotaan jatketaan. Jotkut sanovat että ollaan jo.

    • Paul Dittel

      Vastaa

      En ole kyllä erityisemmin innostunut tästä sionisti-ininästä, mitä tällä sivustolla harrastetaan. Dollari on erään kansallisvaltion (tosin monikulttuurisen) tunnus ja tosi globalisti inhoaa kaikkia kansallisvaltioita. Nämä tuhoavat sekä dollarin että euron ja haluavat tilalle jonkun uuden universaalin maailmanvaluutan. Suomen valtion virallisille typeryksille tämän selittäminen on toivotonta. Nämä vaan ulisevat vihreästä siirtymästä ja noin tunnin junista.

      Kolmatta maailmansotaa voi luonnehtia Hegelin opein: USA on teesi, Venäjä on antiteesi ja synteesi on uusi maailmanjärjestys (johdettuna esim. Vatikaanista?). Joko Putin on mukana suunnitelmassa (on lusiferistinen vapaamuurari?) tai Venäjä soittaa suutaan itseään vahvemmalle mahdille. Nämä polttavat koko Venäjän länsipuolisen osan maan tasalle. Jos muutama sata miljoonaa rättipäätä, vinosilmää ja neekeriä listitään ohessa, sehän on vaan hauskaa kansanhuvia. USA:n luhistuminen on välttämätön oheistappio tai tarpeettoman kilpailijan poisraivaus. Tässäkin mielessä Suomen Natoon liittyminen oli tyypillinen typeryys sinisilmäisiltä.

  • Zero Zero

    Vastaa

    Egyptin tukijat siis vastustavat Gazan pommitusta. Tai ne, joilla on kiinni sijoituksia Suezissa. Uuden kanavat tukijat/rahoittajat/investoijat/urakoijat taas tahtovat pommittaa Gazan ja siirtää väestön sieltä vaikka… Suomeen, Meillähän noita neekereitä piisaa ja Lapissa on tilaa.

  • Salomon

    Vastaa

    Lisää tulossa! Älkää hätäilkö oy veh’

  • Iri Pankki

    Vastaa

    Ja myös uuden kanavan rakentaminen tulee halvemmaksi kun voi vähän oikaista.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Ben_Gurion_Canal_Project

    Ja sitten kun uusi kanava valmis, kansainväliset vakuuttajat eivät myönnä vakuutuksia Suezin kanavan kautta kulkeville laivoille.
    Puhdasta tuloa… 5–10 miljardia vuodessa.

    https://www.middleeastmonitor.com/20231105-an-alternative-to-the-suez-canal-is-central-to-israels-genocide-of-the-palestinians/

  • Nimetön

    Vastaa

    Nykyisissä sodissa on hyvin pitkälti kyse energiasta ja raaka-aineista. Kuka ne omistaa ja kuka hallitsee kuljetusreittejä.

    Näkökulmaa asiaan Richard Medhurstilta. Kyseisiä videoita ei löydy Medhurstin youtube kanavalta.

    Ben Gurion kanaali
    https://rumble.com/v3t4nim-november‑1–2023.html
    Gazan pohjoisosa on ikävästi projektin tiellä

    Gaza, Ukrainan sota
    https://rumble.com/v3rx4f7-the-hidden-reasons-behind-the-war-on-gaza.html

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi