Johtava juutalaisjärjestö: ”Sodanlietsonnan ja kommunismin vastustaminen on klassista antisemitismiä”

Juutalaista ylivaltaa kannattava järjestö päästi sammakon ja tuli myöntäneeksi globalismin ja kommunismin olevan käytännössä synonyymejä juutalaisuuden kanssa.

Sionismi

ADL:n johtaja Jonathan Greenblatt.

Kansainvälisesti merkittävimpiin juutalaisiin lobbausjärjestöihin lukeutuva Anti-Defamation League (ADL) päästi kiusallisen sammakon tuoreessa Twitter-viestiketjussa, jossa se hyökkäsi konservatiivisten arvojen kannattajia vastaan. Viestiketju alkoi, kun juutalaisryhmä puolusteli nuorille suunnattuja ja pedofiliasta syytettyjä transutilaisuuksia, mutta pian viestien teemaksi vaihtui juutalaiskysymys.

ADL:n mukaan Yhdysvaltojen konservatiivipuolueen sisällä muhii merkittävä antisemitismi- eli juutalaisvihaongelma, vaikka puolue virallisesti liputtaakin Israelin ja sionistisen ylivallan puolesta. Juutalaisjärjestön mukaan puolueessa esiintyy paljon piiloantisemitismiä.

”Entinen presidentti Trump esitti näkemyksiä, jotka olivat hänen luonteelleen ominaisia, mutta silti erittäin vaarallisia. Hänen vaatimuksensa sodanlietsojien, globalistien, kommunistien ja kansakuntaamme [Amerikkaa] vihaavien ihmisten häätämisestä ovat klassisia esimerkkejä antisemitistisestä retoriikasta,” ADL jyrisi.

Kannanotto sai vastineeksi palauteryöpyn. Suuri joukko vilpittömästi hämmentyneitä konservatiiveja hämmästeli, ovatko juutalaiset todella sodanlietsonnan, globalismin, kommunismin ja länsimaisiin yhteiskuntiin kohdistuvan vihan takana. Partisaanin vakiolukijat tietävät toki vastauksen ilman, että sitä tarvitsisi edes ääneen ilmaista.

Lähde: Anti-Defamation League (arkistoitu)

Anti-Defamation League Antisemitismi Donald Trump Globalismi Israel Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalaiset viharyhmät Juutalaisjärjestöt Kommunismi Politiikka Rotu Sionismi Sota Ulkomaat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    ” Suuri joukko vilpittömästi hämmentyneitä konservatiiveja hämmästeli, ovatko juutalaiset todella sodanlietsonnan, globalismin, kommunismin ja länsimaisiin yhteiskuntiin kohdistuvan vihan takana.”

    Kyllä, he ajavat myös erittäin aggressiivisesti Eurooppaan kohdistuvaa maahantunkeutujavirtaa, jotta valkoinen väestö saataisiin vaihdettua.
    Jos massat tiedostaisivat tarkkaan yllämainitut asiat, Euroopasta voisi jälleen tulla normaali paikka asua ja elää.

    Kun ihmiset vain kuittaisivat noille lobbausjärjestöjen edustajille, että ”ai, tätäkö se antisemitismi on, kyllä minä taidan sitten kannattaa sellaista ”.
    Niiltä viedään se kortti hyvin nopeasti pois, kun sillä ei ole mitään merkitystä enää.

  • Selkeä jatkumo

    Vastaa

    Tässä se nähdään. Siionistit haluaa koko ajan sotia. Ne haluaa anarkiaa, kaaosta, sotaa ja valloittaa koko maailman. Jeesus oli oikeassa sanoessaan että ”Te olette isästä perkeleestä”. Siksi juutalaiset aikoinaan ”viskattiin neljään ilmansuuntaan” ja siksi ”Israelin valtiota ei saanut perustaa”. Ja kun me näin olemme Jeesuksen kautta tullutta Jumalan käskyä rikkoneet, me saamme maksaa siitä teosta.

    Ja sen vuoksi juutalaiset tappoivat Jeesuksen eivätkä pitäneet sitä Messiaana, koska odottivat Haadeksen Messiasta, eivät rakkauden Messiasta. Ja ne odottaa yhä edelleen Haadeksesta Messiasta.

    Eron huomaa helposti koska tuo Cabbalistinen ”salaseura” on 4000 vuotta vanhempi kuin meidän Kristillinen ajanlaskumme. Nämä kabbalistit elävät vuotta ~6023 ja tekevät koko ajan kaikkensa että saisiat alistettua maailman itselleen. Sen jälkeen ne voivat kutsua Saatanan Haadeksesta maapallolle.

  • otto suni

    Vastaa

    Kaikki nykyiset ongelmat ja 1900-luvun sodat ovat juutalaisten organisoimia! USA:ssa ongelma on valtava sillä juutalaiset ovat täydellisesti ottaneet haltuun median ja myös senaatti on pääosin juutalaisten hallussa! Järkyttävintä on armeijan ja laivaston ylempien virkojen täyttäminen juutalaisilla, joten on syytä todella miettiä mihin pieni Suomi on menossa kun Swabin johtamat nuoret naiset ovat ajamassa Suomea sotaan Venäjää vastaan?

  • TT

    Vastaa

    En tiedä, oliko tuo juutalais-nosferatun suustaan päästämä lause edes sammakko, vai silkkaa mahtailua omalla vallalla. Juutalaiset ovat nyt vahvasti valta-asemissa USA:ssa ja erityisesti johtavat maan aggressiivista ulkopolitiikkaa, johon Suomikin on nyt vihkiytynyt mukaan. Halutessaan voi kuitenkin tehdä eron ateistis-vasemmistolaisesti suuntautuneen juutalaisuuden ja oikeistolaisesti suuntautuneen uskonnollisen juutalaisuuden välillä. Trump ja evankeelinen kristillisyys kaveeraa jälkimmäisten kanssa.

    • JFK

      Vastaa

      TT: ”En tiedä, oliko tuo juutalais-nosferatun suustaan päästämä lause edes sammakko, vai silkkaa mahtailua omalla vallalla.”

      On myös mahdollista, että tuo on seurausta siitä, että globaalisti laskevat PISA-tulokset osuvat myös omaan nilkkaan. Kyllä se koulujärjestelmän mädätys tulee näkymään myös lentäjä-ässä-Juutilaisten omassa sivistystasossa, ennemmin tai myöhemmin. On omituista, etteivät ole tulleet sitä ajatelleeksi.

  • Nimetön

    Vastaa

    Eli onko juutalaislogiikalla rauhanyhdistys nyt natsiyhdistys?

  • ValhallaX

    Vastaa

    Kuvan Nosferatu, Demoni suoraan Helvetistä, tiivistää sionismin. Sionistit eivät ole koskaan ryhmänä tuoneet mitään hyvää valkoisille kansoille, päinvastoin.

    Juuri nyt elämme sionismin vallan alla, ja olemme menossa suoraan Helvettiin. Kymmenien valkoisten ihmisten sukupolvien työ tuhotaan silmiemme edessä ja nuo kuvan nosferatut, Perkeleet suoraan Helvetistä, iloitsevat luolissaan ja tuskin malttvat odottaa tuhoutumistamme.

    Tänään, juuri tänään, nosferatujen petos avautuu, ja me näemme, kuinka, kuin ihmeen kaupalla, kaikki valkoiset maat ajetaan taloudelliseen tuhoon ja velkavankeuteen. Samalla nosferatut kiihottavat meitä tappamaan valkoisia veljiämme jonkun suoraan Helvetistä meille opetettujen ”arvojen” puolustamiseksi.

    Kohta sanat aiti ja isä, poika ja tyttö, nainen ja mies, kielletään ja nosferatut vaativat lapsiammekin seksiorjiksi jonkun suoraan Helvetistä opetetun transu‑, homo- ja pedofiiliopin mukaan.

    Nämä nosferatut eivät halua vain kaikkea maailman rahaa itselleen ja kurjuutta meille valkoisille. Ehei, se ei riitä, Helvetti vaatii meitä tuhoutumaan, menettämään perheemme, lapsemme, uskontomme, maamme, perinteemme. Meidän on muututtava tahdottomiksi orjiksi, lapset on uhrattava miehille naisten vaatteissa ja naisille, joilla parta kasvaa. Lapsen on oltava seksuaalinen ennen kuin hän osaa lukea.

    Olen sen ennenkin sanonut: En ole uskonnollinen, en perusta uskonnon päälle, en lainkaan, mutta jos Helvetti on olemassa, nämä Perkeleen nosferatut tulevat sieltä, ja heidät on potkittava takaisin loukkoihinsa, muuten me menetämme kaiken, tulevaisuuden, menneisyyden, puhumattakaan nykyisyydestä. Nämä nosferatut ovat äärimmäinen Paha, kyllä, he ovat se Perkele, sieltä Helvetistä.

    • Joonas Jonne

      Vastaa

      Tuon näköisiä demoneja näkyy pitkän ryyppyputken jälkeen kun alkaa selvitä. Unissa nuo demarit käyvät kimppuun ja tekevät terävillä kynsillään ruumiin palasiksi ja se painajainen ei ikinä lopu. He ovat demoneita, oikeasti, vihaavat Jeesusta ja pitävät kristinuskoa juutalaisuutta vastustavana uskontona. He vihaavat kristittyjä.

  • Topi

    Vastaa

    Maahanmuuttajat ovat uusia Nokia. Ilman maahanmuuttoa ei olisi meillä sushia ja mahtavia somalialaisia ravintoloita.

  • Joonas Jonne

    Vastaa

    Ei ole yhtään somalialaista ravintolaa. Mitä tuo kansa yleensäkään tekee? Onko niillä mitään muita perinteitä kuin tyttöjen ja poikien silpominen. Sitä paitsi ovat helvetin rumia, pallopäitä ja ilman hartioita sekä ohuet luut ja veltto ryhti. Mustan rodun rumin kansa. Jo rumuuden takia ne pitäisi karkottaa pois Euroopasta.

    Tuo sammakoita suustaan päästelevä tyyppi näyttää ihan sammakolta. Ruminkin sammakko on kaunis tuohon star trek-tyyppiin verrattuna.

    • Aivovammaiset

      Vastaa

      No hei, somalit ovat arabien ja neekerieden risteytys. Siksi niitä vihataan kummallakin suunnalla.

      Ja kun katsoo tuota kuvituskuvaa, niin kaverilla on selkeästi aivovamma. Henkil joka ei pysty nostamaan silmäluomiaan ylös asti, kärsii jonkinasteisesta aivovammasta. Ja kun katselette ympärillenne, niitä on paljon.

  • Jupi

    Vastaa

    somalialainen antropologi selitti parhaansa mukaan miksi talon emäntä on se koka käy töissä(Somaliassa, ei Suomessa) ja mies makoilee kotona: syynä ei ole pelkkä laiskuus, vaan myös myös oma ylpeys on kortilla, jos kylän muut miehet eivät tee töitä. tuli siis somalialaisen antropologin suusta: ovat laiskoja ja kaiken lisäksi ylpeitä siitä

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi