Israel aikoo löysentää aselakejaan joukkoampumisen seurauksena

Kun länsimaissa tapahtuu joukkoammuskeluja, hallitukset pyrkivät kiristämään aselakeja.

Sionismi

Synagogan luona tapahtuneen joukkoampumisen vuoksi Israelin hallitus kertoo helpottavansa ja nopeuttavansa siviilien aselupien saamista. Holokaustin muistopäivänä palestiinalainen vastarintataistelija tappoi 7 juutalaista kostoksi Israelin tekemästä kuolonuhreja vaatineesta ratsiasta palestiinalaisalueille.

”Olemme nähneet sen uudestaan ja uudestaan. Aseistautuneet ja koulutetut siviilit pelastavat henkiä,” pääministeri Benjamin Netanjahu oli kommentoinut.

Viime vuonna Israelissa tapahtuikin Isis-kannattajan tekemä puukotusisku, joka päättyi aseistautuneen siviilin ammuttua terroristin.

Samaan aikaan, kun juutalaiset vetävät johtavaa roolia myös kansalaisten aseista riisumisessa länsimaissa, Israelissa vallitsevat liberaalit aselait, jotka mahdollistavat kansalaisille terroristien ampumisen vastaavanlaisissa tilanteissa.

Juutalaiset kannattavat kansalaisten aseista riisumista kaikkialla paitsi Israelissa.

Lähde: Telegraph

Aseet Aseluvat Israel Palestiinalainen vastarinta Rotu Sionismi Ulkomaat

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Länsimaiden asevastaiset kampanjat on kokonaan juutalaisten kehittämiä ja ne eivät koske Antifaa joka toimii juutalaisten rahalla. Suomessa sosialistit aloittivat aseriisunnan, mutta kokoomus on ollut erittäin aktiivi aseriisunnan toteuttajana!

  • Nimetön

    Vastaa

    Täysin johdonmukaista. Myös Saksassa tai Virossa voi saada aseluvan mikäli pystyy jotenkin osoittamaan olevansa vaarassa – eli Suomeksi itsepuolustukseen. 

    Suomessa saat vain odottaa, että ruumisauto saapuu hakemaan sinut rikospaikalta.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi