Juutalaiset painostivat Viron kulttuuriministeriön irtisanomaan kansallismielisen työryhmästään

Lopulta juutalaiset onnistuivat painostuksessa ja Viron hallituksen linja murtui.

Sionismi

Ruuben Kaalep.

Partisaani uutisoi viime viikolla Viron juutalaisten olevan raivoissaan kansallisradikaalin EKRE:n jäsenen, Ruuben Kaalepin, nimityksestä maan kulttuuriministeriön Integratsiooni Sihtasutus ‑työryhmään (IS). IS:n tehtävä on vaalia Viron kansallista identiteettiä.

Viron juutalaisen yhteisön puheenjohtaja Alla Jakobson pöyristyi Kaalepin nimityksestä ja otti yhteyttä suoraan kulttuuriministeri Piret Hartmaniin vaatien tätä perumaan päätöksen. Jaksobsonin mukaan Kaalep on nimittäin pahamaineinen antisemitisti eli juutalaisvihaaja.

Juutalaisjohtajan mukaan IS:n ei tulisi keskittyä Viron perinteisen kansallisen identiteetin vaalimiseen, vaan rakentamaan uudenlaista ”kansallista” identiteettiä, jossa ”Viro on monikulttuurinen ja multietninen yhteiskunta”. Myös Virossa juutalaisyhteisö ajaa siis avoimesti väestönvaihtopolitiikkaa ja paikallisen kulttuurin rappeuttamista.

Kulttuuriministeriö pyrki aluksi pitämään kiinni päätöksestään vetoamalla sääntöön, jonka mukaan jokaisella eduskunnan puolueella tulee olla edustaja IS:n hallituksessa. Lopulta juutalaiset kuitenkin onnistuivat painostuksessa ja Viron hallituksen linja murtui.

Kulttuuriministeri Hartman ilmoitti Kaalepin nimityksen perumisesta mediassa henkilökohtaisesti. Samalla Hartman painotti, että kaikesta huolimatta on tärkeää, että ”erilaiset maailmankatsomukset, poliittiset puolueet ja sosiaaliset ryhmät osallistuvat IS:n toimintaan rakentaakseen sopuisaa yhteiskuntaa”.

Lähde: ERR News

Alla Jakobson Antisemitismi EKRE Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalainen rasismi Juutalaisjärjestöt Kansallismieliset Kansallismielisyys Kansallisradikalismi Piret Hartman Politiikka Rotu Ruuben Kaalep Sionismi Ulkomaat Viro Viron juutalaisyhteisö

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • henrik

    Vastaa

    Ihan törkeätä tuollainen että yritetään maata syöstä pahimpaan mädättyneeseen tilaan ja sitten Israliea ei yhtä-äkkiä koskekkaan tuo koska ollaan niin valittuja ihmisiä siellä

  • "Te olette isästä perkeleestä"

    Vastaa

    Kaikki jotka ovat johtavissa asemissa ovat juutalaisten painostettavissa sekä osana jotain kabbalisista järjestöä. Silloin niistä tulee marionetteja. ja ans kattoo niin tuon tilalle tulee toinen ”isänmaallinen” joka onkin paljon avoimempi juutalaisten kieroilulle. Mutta johan Kaaleppikin todisti olevansa rappari ja esiintyi niiden seurassa. Viron vaan pitää vissiin avoimemmin ottaa juutalaiset vastaan ja alistua niiden tahdolle. Eli monikulttuurillisuudelle näin aluksi.

    • Nationalisti

      Vastaa

      Sinä vissiin päivystät Partisaania 247 että pääset heti iskemään kommenttipalstaan näillä sinun liskomies/NWO/illuminati/rapparijutuillasi?

      • Nationalisti

        Vastaa

        Hei ”nationalisti”, keksi sinä oma nimimerkkisi, äläkä kopioi muita.

  • TT

    Vastaa

    Holokäystistä nippa nappa selvinneet saivat jälleen kerran erävoiton.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tässä näkee miten suuri vaikutusvalta juutalaisilla on ”kansallisvaltioiden” sisäpolitiikkaan?
    Ihmetteleekö joku vielä, miksi heidät on häädetty niin moneen otteeseen useista kymmenistä eri maista historian aikana?

  • Keijo

    Vastaa

    Näinhän se menee. Mutta kyllä näistä harjataan vielä salonkikelpoinen kosher-porukka, aivan kuten Perussionisteista täällä Suomessa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi