Länsimaiset pankit haluttomia katkaisemaan rahoitustaan Putinin juutalaisoligarkille

Rahahanojen katkaiseminen Fridmanilta voisi merkitä sitä, että ruplavirta lännessä toimiville juutalaisjärjestöille voisi tyrehtyä oligarkin osalta.

Sionismi

Mikhail Fridman.

Suuri joukko länsimaisia pankkeja on osoittautunut haluttomiksi katkaisemaan rahoituksensa Vladimir Putinin sisäpiiriin kuuluvalle juutalaisoligarkki Mikhail Fridmanille. Fridman on rahoittanut länsimaissa toimivia juutalaisjärjestöjä miljardiomaisuudellaan, jonka hän on ryövännyt Venäjän veronmaksajilta.

Ukrainan konfliktin myötä Euroopan unioni ja Yhdysvallat ovat kohdistaneet talouspakotteita myös Fridmania kohtaan tämän vahvojen Kreml-siteiden vuoksi. Erityisenä kiistakapulana on toiminut Venäjän markkinoille keskittynyt Veon-niminen teleyhtiö, josta Fridman omistaa suuren osuuden LetterOne-firmansa kautta.

Vaikka Fridmanin korruptio ja yhteydet Putinin hallintoon ovat olleet jo kauan julkista tietoa, länsimaissa sijaitsevat sionistipankit ovat jatkaneet Veonin rahoittamista. Viime keväänä Veon sai miljardiluokan lainan kymmeneltä pankilta, joihin lukeutuivat esimerkiksi JPMorgan, Citi ja Barclays.

Suuret pankit eivät ole vapaaehtoisesti katkaisseet rahoitustaan Fridmanille. Nyt pankit ovat kuitenkin joutuneet palkkaamaan lakimiehiä selvittämään, voidaanko rahoittamista jatkaa rikkomatta EU:n ja Yhdysvaltojen talouspakotteita koskevia sääntöjä. Päätös on hankala, sillä rahahanojen katkaiseminen Fridmanilta voisi merkitä sitä, että ruplavirta Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Israelissa toimiville juutalaisjärjestöille voisi tyrehtyä oligarkin osalta.

Lähde: Financial Times

Juutalainen etuoikeus Juutalainen lobby Juutalaisjärjestöt Juutalaisomisteiset pankit Mikhail Fridman Pankit Pankkiirit Sionismi Sota Talous Ukraina Ulkomaat Venäjä Venäjän juutalaisyhteisö Vladimir Putin Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tyrsky

    Vastaa

    Artikkelissa mainittu ruplarahoitteisuus tukee ilmeisesti myös joitakin suomalaisia vaihtoehtomedioita. Ne olisi hyvä jossakin vaiheessa nostaa esiin.

    Merkkejä ruplatuetusta mediasta:
    – Venäjä näyttäytyy uhrina ja sen toimet ovat käytännössä aina oikeutettuja ja jopa moraalinen velvollisuus.
    – Vapaamuurariutta ja vastaavaa salaseuralaisuutta ei käsitellä, koska se paljastaisi todelliset vallanpitäjät ja käskysuhteet.
    – Toisarvoiset aiheet uutisoinnissa, usein tunteisiin vetoavasti ja siis sen avulla huomion vieminen oleellisista (Hajota ja hallitse, myös huomiota ja mieltä).

    • rellinen

      Vastaa

      Väärin. Erityisestikin juuri vapaamuurariutta nostetaan esille ruplarahoitteisesta propagandakoneistosta. Marxilaisen roskasakin rötöstelyistä syyllistettäväksi. Siinä unohdetaan se tosiasia, että vallallankumouksellinen vasemmistolainen kaaderi on marssinut läpi kaikkien länsimaalaisten instituutioiden. Myöskin vapaamuurareiden leikkikerhon. Muutoin kommentti pitää paikkansa.
      Ruplarahoitus on pieni noro kgb:n perillisen fsb:n harjoittamasta länsimaille vahingollisten toimijoiden rahoittamisesta. Pääosa rahoituksesta hoidetaan euroina ja dollareina. Teollisuuden ja talouden ohjailu(alasajo)(kiinaan vienti)ja korruptointi pankkien kautta, kuin myöskin länsimaalaisten hallintojen(korruptointi, yhteiskunnallinen terrori ja heikentäminen jne) kautta.

  • TT

    Vastaa

    Kansainvälinen juutalaisverkosto toimii kulissien takana siten, että USA:ta ja länttä heikennetään ja maailmantalouden painopistettä siirretään Kiinaan ja Aasiaan. Näin on tehty jo pitkään. Homman aloittivat jo Henry Kissinger ja Richard Nixon 1970-luvulla. David Rockefeller kehui Maon Kiinaa maasta taivaaseen. 1990-luvulla aloitettiin länsimaisen tuotannon voimakas siirto Aasiaan ja erityisesti Kiinaan. Unkarin kahnaus on vain teatteria, jonka luomin sanktioin lännen alasajo kiihtyy. Myös talousjärjestö WEF:in agenda tähtää lännen voimakkaaseen köyhdyttämiseen ilmastokusetuksen tai Vihreän Agendan nimissä. Lisämausteena saadaan länteen voimakas valvonta- ja poliisiyhteiskunta. Ukrainan konfliktilla voidaan kiinnittää länsimaiden asukkaiden huomio täysin jonnenjoutaviin asioihin samalla, kun köyhdytys jatkuu.

  • Köyttä myytävänä

    Vastaa

    Valitsette uutisiin jokaisen Putinin sotatoimia vastustavan oligargin, mutta Putinin varsinaisen upporikkaan lähipiirin jätätte kokonaan huomiotta. Muuta kuin itäpropagandaa lukevat ymmärtävat, miksi Partisaani toimii näin. 

    Sionismi ei ole tämän maailman syöpä vaan ei-arjalaiset tai seonneet johtajat valtioiden johdossa. Putin edustaa kumpaakin.

    • Anonyymi

      Vastaa

      Olet valehtelija ja erittäin huono siinä. Artikkelissa juurikin hyvin ja totuudenmukaisesti hahmotetaan kokonaiskuvaa, mutta yrität väittää jotain aivan muuta.
      Sitten valehtelet lisää ja yrität vähätellä juutalaistoimien merkitystä. Naurettavaa ja epätotta väittää että ne marionettinuket ja tyhjäpääpetturi-”valtioiden johtajat” olisivat vallassa tässä järjestelmässä.

      • Köyttä myytävänä

        Vastaa

        Onko patologisen juutalaisvihan keskellä käynyt koskaan mielessä, että osa juutalaisista on arjalaisia tai/ja heidän puolellaan?

        Mordoria (eli Venäjän nykyhallintoa) ei ole mitään syytä suojella. Mustan tornin kaatuminen on Venäjän kansan etu.

        • Anonyymi

          Vastaa

          Sinulla on arvoa siinä määrin kun haluaa näyttää jollekin miltä näyttää tekstimuodossa niin kutsuttu hyödyllinen idiootti, shabbos goy. Siihenpä se jääkin.

    • Nationalisti

      Vastaa

      ”Sionismi ei ole tämän maailman syöpä”.
      Ota nyt ihan aluksi selvää, minkälaisia tahoja tässä(kin) selkkauksessa molemmilla puolilla häärii ja ketkä tästä hyötyvät.
      Ilmeisesti et tiedä sionismista yhtään mitään, olet vain kuullut kyseisen sanan jostain, ymmärtämättä sen tarkempaa merkitystä ja ongelmaa.

  • Elämä opettaa

    Vastaa

    Tämähän on ihan selvää: kasaarit tappaa tattaareita ja juutaliset nauraa matkalla pankkiin.

    Pitää muistaa että juutalaiset vetää aina yhtä köyttä. Joka sitä ei ymmärrä on naivi.

    Eipä ne olleet sielä Kreikassakaan ne Kultaisen Aamunoiton porukat kaikkein fiksuimpia kun ottiva puoleensa nimen Cabbalistisesta legendasta.

  • KokenutMies

    Vastaa

    Juutalaisten kotivaltion intresseihin ei kuulu lännen heikentäminen, ainakaan liiallisesti, joten teoria, että taustalla olisi juoni siirtää valtaa itäisille valtioille ei toimi juutalaisten eloonjäämisen kannalta. Itse näen juutalaiset enemmän moraalittomina toimijoina, jotka ajavat Israelin etua, mutta ovat valmiita tekemään rahaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ei välttämättä pahuuttaan, vaan suunnattomasta rahan himosta, joka ylittää perinteisen Eurooppalaisen ihmisen moraalikäsitykset.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi