Puolan juutalaiset vaativat rajoja auki tunkeutujille – ”Puola ollut aina monikulttuurinen”

Juutalaiset vaativat Puolaa alistumaan viholliselleen ja ottamaan tunkeutujat maahan valkoisten veronmaksajien elätettäväksi.

Sionismi

Piotr Wiślicki, yksi vetoomuksen allekirjoittajista.

Puolan Polin-juutalaismuseon johto vaatii maata avaamaan rajansa maahantunkeutujavyörylle, jota Valko-Venäjän Aljaksandr Lukašenka ja Venäjän Vladimir Putin ovat käyttäneet viime viikkoina hybridiaseenaan Puolaa vastaan. Museon ohella kannanoton allekirjoitti puolalainen Juutalainen historiallinen instituutti.

Juutalaislobbaajat ilmoittivat julkilausumassaan, että he ovat seuranneet ”huolissaan sitä kärsimystä, jonka kotimaansa poliittisista ja taloudellisista syistä jättäneet ovat joutuneet kokemaan Puolan ja Valko-Venäjän rajalla”. Toisin sanoen juutalaiset myöntävät, että kyseessä ovat elintasopakolaiset eivätkä esimerkiksi sotaa pakenevat aidosti hädänalaiset ihmiset.

Juutalaisten mukaan on selvää, että kyseessä on Valko-Venäjän hybridioperaatio Puolaa vastaan. Tästä huolimatta juutalaiset vaativat Puolaa alistumaan viholliselleen ja ottamaan tunkeutujat maahan valkoisten veronmaksajien elätettäväksi. Juutalaisten mukaan tämä on puolalaisten ”eettinen vastuu”.

”Puola ollut aina monikulttuurinen”

Julkilausumassa todetaan, että Polin-museo on omistautunut ”tuhansia vuosia vähemmistöasemassa olleelle kansalle – Puolan juutalaisille”. Lobbaajat vaativat, että Puola avaa ovensa nyt afrikkalaisille ja arabeille aivan kuten se avasi aikoinaan ovensa myös ”vainotulle juutalaiselle kansalle”.

”Puola on aina ollut monikulttuurinen maa ja meidän [sic!] tulisi ammentaa inspiraatiota tästä perinteestä,” juutalaiset vakuuttelivat puolalaisille.

Juutalaiset pyytävät puolalaisilta myös ”taloudellista apua” rajalla päivystäville tunkeutujille. Vetoomuksen mukaan tunkeutujien nykyistä kohtelua ”ei voida hyväksyä”.

Lähde: Polin

Aljaksandr Lukašenka Elintasopakolaiset Elintasopakolaisuus Juutalainen lobby Juutalaisjärjestöt Laiton siirtolaisuus Maahanmuutto Poliittiset viholliset Puola Puolan juutalaisyhteisö Rajavalvonta Rotu Sionismi Turvapaikka Ulkomaat Väestönvaihto Valko-Venäjä Venäjä Vladimir Putin

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha Pekkala

    Vastaa

    Ympäri maailmaa koukkunokat varmistelevat teoillaan ja käytöksellään, että tällä kertaa uunin luukut kolisevat ihan aidosti.…

  • Saia

    Vastaa

    Mikä itsemurhajuoni tässä on kansainvälisillä rahanvaihtajilla mielessä? Muslimit eivät varsinaisesti pidä juutalaisista.

    • Markku Heksamakkara

      Vastaa

      He saavat muslimeista halpaa työvoimaa, kunhan saavat ensin valtaväestön ja muslimit sekoittumaan, traditiot häviämään ja tehtyä kansasta orjatyöläisiä pankki- ja rahaliikenteellä keinottelemalla.
      Pian eurooppalaiset ja muslimit tappelevat keskenään syyttäen toisiaan. Koukkunokat katsoi vierestä, hehän omistaa pian kaikki alati kasvavat suuryritykset, vakuutusyhtiöt, median pankit… eli melkein mitä tahansa kriisiaikana tapahtuukin niin siionistit nettoaa.

  • Minä

    Vastaa

    Nuo tulijat eivät rikasta kulttuuria, sehän on kaikkialla nähty. Ne eivät tuo mitään hyvää tullessaan. Eurooppaan ei niitä tulisi laskea lainkaan. Vain osaavia työviisumeilla voi ottaa, mutta sellaisia osaajia ei noista marssijoista löydy, vaikka suvakit yrittävät kuinka valehdella.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Sionisteilla on kova pyrkimys saada Euroopan väestö vaihdettua.
    Mielestäni jokainen Eurooppaan pyrkivä rotumuukalainen tulisi ohjata Israeliin ja täyttä se maa näillä moniosaajilla.
    Eihän Israel halua jäädä paitsi näistä kaikista ”paremman yhteiskunnan rakentajista”?

    • TT

      Vastaa

      Suur-Israel projekti on pahasti kesken Moshiach ei voi vielä tulla. Lähi-Itä tyhjäksi etenkin roskaväestä.

  • Jörgen Hainz

    Vastaa

    No niin.. Juuri uutisoitiin kuinka pöyristyttävästi Puolassa marssitaan Juutalaisia vastaan. Vastaus tuli nyt sitten tässä. Partisaanille kiitokset yksityiskohtien valoittamisesta. Ihan tuiki tavallinen juutalainen haluaa elää jokapäiväistä elämää. Heitä en vihaa mutta heidän johtajiaan sitäkin enemmän.

  • Jörgen Hainz

    Vastaa

    Haluavat työntää Muslimit länteen jotta voivat hallita lähi-itää.

  • Pekko

    Vastaa

    Kyllä. Ihmisillä palaa käpy näihin saatanan nenäkkäisiin ja se talmudistinen uhrimyyttilahja, josta niin kovasti diggaavat, saattaapi toteutua vielä. Sitten saataneen rauha Maan päälle ja kaikille hyvä olla.

  • Matti

    Vastaa

    Joo..jos Puolassa jotain on totuttu aukomaan niin ei suinkaan ovia muukalaisille vaan leirin portteja sekä uunin suuluukkuja oman maan monikulttuurisille edustajille.

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Muslimit on kirjaimellisesti potkineet Malmön juutalaiset pois monikulttuuristaan ja koko kaupungista. Ratkaisuksi ongelmaan pölhöpressamme esitti nettisensuuria.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Juutalaiset eivät rakasta muita kuin juutalaisia ja niitäkin vain koska se auttaa heitä ryhmänä riistämään muita ryhmiä. Kyseessä on evolutionäärinen ilmiö: Juutalaiset menestyvät, koska he toimivat etnosentrisesti, äärimmäisen etnosentrisesti. Ehkä ainoa heikkous tässä on sisäsiittoisuus ja se näkyy monin tavoin.

    Jos he näennäisesti välittävät mustista ja muslimeista niin se on vain taktista. Heidän etunsa on valkoisen ihmisen tuhoaminen, sillä kiinalaisia he eivät ainakaan vielä halua haastaa. Niinpä he ovat globalisteja, koska globalismi on valkoisen ihmisen tuho etenkin kun maamme on muutettu muslimien ja mustien täysihoitolaksi.

    Valkoisia maita johtavat valkoisten ihmisten surkein sakka, selkärangattomin, huoraavin, helpoiten korruptoitava sakka. USA:ssa Joe Biden kulkee nykyään nimellä Senile Joe. Hän nukahtelee milloin missäkin kokouksessa, Englannin kuninkaallisia tavatessaan pieraisi mehevästi jne. Eipä silti, siinä ei vahinkoa tapahtunut… Biden on esimerkki tästä juutalaisten ylivallasta: surkein yksilö nostetaan ylimmälle.

    Sama koskee meidän mannekiiniamme: Mannekiini ei osaa olla mitään mieltä mistään, mutta hän suorastaan loistaa ollessaan samassa kuvassa jonkun schwabin kanssa. Sillä se on hienoa, ai kun se on ihanaa. Mannekiini ei ole vain huora, hän on myös narsisti, oman kuvansa ihailija.

    Tällaisia ovat järjestään Lännen johtajat, kunnon ihmisen irvikuvia, sieluttomia, ostettavia huoria.

    Mutta muutos on kuin onkin tulossa, ensin tosin tulevat Maailmanlopun Ratsastajat eli Hyperinflaatio, Sota, Sisällissota ja muut vanhat tutut, mutta heidän jälkeensä mannekiineja ei enää ole ja muillakin kansojemme riistäjillä ovat päivät luetut. Sitä aina saa, mitä tilaa. Me emme sitä tilanneet, he sen tilasivat.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi