Tuore kirja valottaa juutalaisen Zabludowicz-asekauppiassuvun piilotettua historiaa

Kirja vahvistaa myös vanhan stereotypian, jonka mukaan juutalaiset liikemiehet pyrkivät hyötymään aina sotien kaikkien osapuolten kustannuksella.

Sionismi

Shlomo Zabludowicz.

Suomalaisen poliittisen korruption tärkeimpiin taustahahmoihin lukeutuvat Zabludowiczit pääsevät ensimmäistä kertaa valokeilaan tuoreessa kirjassa. Tällä viikolla julkaistu Matti Mörttisen kirjoittama teos nimeltä Shlomo Zabludowicz kertoo Suomen rikkaimman juutalaisen Chaim ”Poju” Zabludowiczin varallisuuden lähteistä.

Puolassa syntynyt, myöhemmin Suomeen muuttanut ja rikollisvaltio Israelissa vanhoilla päivillään kuollut Shlomo oli Chaim Zabludowiczin isä. Juutalaisperhe rikastui asekaupalla ja yhtiökumppaneita riistämällä.

Kirjasta esimerkiksi selviää, että merkittävä osa Zabludowiczien omaisuudesta olisi kuulunut itse asiassa asealan pioneeri Hans Donnerille. Donnerit kuuluivat Zabludowiczien ohella aseyhtiö Tampellan omistajiin. Tampellan menestys pohjautui suurilta osin Donnerin innovaatioihin, mutta lopulta juutalaiset bisnesmiehet onnistuivatkin kanavoimaan rahat omiin taskuihinsa.

Chaim Zabludowicz (vas.) on myös Timo Soinin hyvä ystävä.

Mossad-yhteyksiä

Teoksen mukaan Zabludowiczit ovat järjestelmällisesti pyrkineet hävittämään heidän historiaansa käsitteleviä asiakirjoja. Lisäksi asebisnekset on piilotettu äärimmäisen tehokkaasti ulkomaalaisten veroparatiisiyhtiöiden labyrinttiin. Juutalaissuvulla tiedetään olevan tiiviit siteet salamurhista ja sotarikoksista tunnettuun Israelin tiedustelupalvelu Mossadiin. Salailu ja kähmintä vaikuttavat olevan Zabludowiczien sukua yhdistävä liima.

Kirja vahvistaa myös vanhan stereotypian, jonka mukaan juutalaiset liikemiehet pyrkivät hyötymään aina sotien kaikkien osapuolten kustannuksella. Ilta-Sanomien kirjaesittelyssä todetaan:

”Tam-perheen [Tampellaan liittyvien yhtiöiden] jäseniä olivat Länsi-Saksassa Deutam, Portugalissa Portam ja Tanskassa Wejra. Jos Soltam kävi kauppaa Intiaan, Wejra saattoi asioida täsmälleen samoilla aseilla Intian vihollisen Pakistanin kanssa. Ja kuten sota-ajan sanonta kuului, ’siellä jossain’ hääri Shlomo. Hänelle oli ominaista ’poliittinen joustavuus ja avoin luovinta maailman aatteiden ristiaallokoissa’.”

Zabludowiczit ovat olleet avainasemassa, kun Israel on käynyt terroristisia sotia Lähi-idässä. Mörttinen painottaa Tampellan aseiden roolia erityisesti 1967 kuuden päivän sodassa.

Israel on suorittanut Lähi-idän etnistä puhdistusta Tampellan aseilla.

Isä meni Israeliin opiskelemaan Talmudia, poika jäi Eurooppaan lobbaamaan

Ilta-Sanomien mukaan ”vanhoilla päivillään Shlomo muutti Tampereelta Israeliin, vaihtoi asebisneksen kodikkaasti patoihin, omaatuntoa soimaamattomiin kattiloihin ja paistinpannuihin ja alkoi tutkia Talmudin pyhiä tekstejä”.

Shlomon poika Chaim jäi kuitenkin Eurooppaan, jossa hän on jatkanut salamyhkäistä toimintaansa sotarikosten, korruption ja finanssikeinottelun pimeässä ytimessä.

2019 Kansallinen Vastarinta uutisoi Chaim Zabludowiczin omistavan veroparatiisiyhtiöitä, joista valtamedia on vaiennut. Samalla julkaisu muistutti, että Chaim Zabludowicz on toiminut Suomen entisen pääministerin Alexander Stubbin tärkeimpänä vaalirahoittajana. Stubb otti juutalaismiljardööriltä mielellään rahaa vastaan, vaikka tätä on epäilty korruptiosta yhteensä kolmella eri mantereella.

Lähde: Ilta-Sanomat

Alexander Stubb Aseet Asekauppa Aseteollisuus Chaim Zabludowicz Eliitti Globalismi Hans Donner Juutalainen lobby Juutalainen mafia Juutalainen rikollisuus Juutalaiset sotarikokset Kokoomus Korruptio Kotimaa Lobbaus Mossad Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Rotu Shlomo Zabludowicz Sionismi Sotarikos Suomen juutalaisyhteisö Talmud Taloudellinen riisto Talous Tampella Tiedustelupalvelut Timo Soini Ulkomaat Veroparatiisit Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Koukkunokkia

    Vastaa

    Olenkin ihmetellyt että mistä Chaim on saanut varallisuutensa mutta nythän se selvisi. Eikä se nyt mitenkään yllättänyt. Asekaupat ja sodat ovat ne tuottoisimmat businekset joissa ei kysytä arsenaalin tai materiaalien hintaa. Ja johan se Mel Gibson sanoi aikanaan että jokainen sota on juutalaisten käynnistämä. Mutta Hollywoodin elättinä joutui vetämään sanomansa takaisin. Toisaalta, se nyt on totta se.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Niin asiassa ei mitään muuta uutta kuin että se tuli vaihteeksi julki.
    Orjakaupasta alkaen juutalaiset ovat olleet merkittävä rahoitustaho, samoin juutalaisten toimin maksettiin aikanaan se että englannista tuli saksan sijaan USA:n virallinen kieli.
    Olisi asiat paremmin kun olisi ollut saksa USA:n ykköskieli. Ko aikaan saksalaisperäisten siirtolaisten määrä oli iso euroopan sotia paenneina.

    Seppo Lehto historioitsija Tampere
    palaute: vapaussoturi@gmail.com
    https://Valkoinen-Eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com
    Palaute on tervetullutta. Gmaili ei toistaiseksi sensuroi toisin kuin jutikka fb, mikä laittoi jälleen estoksi 30 vrk mikko alatalon ”Kyllä sitä ollaan niin neekeriä”-laululinkistä youtubeen.

    • Vladimir Iljis Uljanov

      Vastaa

      Hmm… Olikos se niin että englanti oli virallinen hallintokieli, mutta liittovaltiossa ei ole virallista kieltä.

      Lueskelin aiemmin linkittämääsi ”keskustelua juutalaisuudesta” ja mietin että mielelläni lueskelisin lisää näistä ja muista asioista. Mutta mieluummin niistä jotka koskettavat historian osalta Suomea ja suomalaisia. Epäilen että voisit saada palstatilaa hyvinkin.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Asekauppa on taas yksi bisnes, jossa Suomi antaa vieraitten tienata suomalaisilla tuotteilla. Sotavarustelu on maailman tuottavin laillinen bisnes ja rahat suomalaisista aseista kerää taskuunsa Poju Z.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ja kun muistaa valtaa pitävien uskonlahkon, tarviiko ihmetellä syntyvien sotatoimien juurisyitä sen enempää.

    https://m.youtube.com/watch?v=H0Snu62FxUQ

  • TT

    Vastaa

    Klassinen kuvio monen teollisuudella rikastuneen suvun taustalla. Joku valkoinen aasi innovoi hyviä tuotteita ja juutalainen varastaa ideat ja laittaa rahat taskuunsa. Juutalainen bisnesspatriarkka perustaa dynastian ja aloittaa vanhoilla päivillään talmud-opinnot. Näin saadaan rabbit mukaan kuvioihin. Sama kuvio toistuu muissakin kuin juutalaisissa teollisuussuvuissa, kotimaassa mm. Ponsse. Itse suurinnovoija Nikola Teslakin imettiin kuiviin keksinnöistään ja mies kuoli köyhyydessä. Valkoisilla on äly ja kyky innovoida, mutta ei lainkaan kykyä vaurastua. Innovoi ja kehittele goyim, me keräämme hyödyn. Ota myös velkaa, saat sitä nyt halvalla.

  • Historian havinaa

    Vastaa

    Kummeleidenkin sketseihin päässy ”Kylien kauppa” Kangasalan Saarikylien risteyksessä sijaitsee tasamaalla. Se johtuu siitä että alueella on Suomen puhtaimpiin kuuluva kvartsihiekka esiintymä. Se on niin puhdasta että se kestää ruostumattoman teräksen valamisen.

    Tämä hiekkaa aikoinaan ruuhilla ja hevosilla kuljetettiin Hervannan kautta Tampellan valimolle valuhiekaksi.

    Tampella taas oli ensimmäisinä mukana koevalamassa ydinvoimaloiden säätösauvojen pohjia. Niitä koevalettiin jakoevalettiin ja aina epäonnistuttiin. Ja vihdoin kun onnistuttiin ja rupesi tulemaan priimaa, ilmoitettiin työntekijöiden ihmetykseksi että nyt projekti lopetetaan. Mutta taisi se tietotaito karata ennalta suunniteltuun suuntaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi