Sananvapaus kaventuu vaihtoehtoisissa suoratoistopalveluissa – taustalla juutalaisjärjestö

Suosittu stream-toimittaja Nick J. Fuentes on poistettu suoratoistopalvelu DLiven alustalta.

Sionismi

Kulttuurimarxistisen Southern Poverty Law Center ‑lobbausjärjestön (SPLC) vaino on tuottanut tulosta viikonlopun aikana, kun erittäin suosittu America First ‑yhteisön johtohahmo Nick J. Fuentes poistettiin Dlivestä.

Fuentesilla oli kymmeniätuhansia seuraajia DLivessä. DLive, joka oli aluksi ainoastaan nettipelaajien alusta, on muodostunut kansallismielisten suoratoistoalustaksi sen jälkeen, kun YouTube alkoi poistamaan globalistien agendaa kyseenalaistavia ”tubettajia”.

Kansallismieliset striimajat ovat suosituimpia sisällöntuottajia DLivessä

Fuentesin suoratoistoennätys on yli 20 000 katsojaa Yhdysvaltojen presidenttivaalien aikaan. Tämän vuoksi onkin ihmeellistä, että yksi suurimmista rahasammoista DLiven kannalta poistettiin palvelusta.

Syyksi kanavan poistoon DLiven ylläpito on ilmoittanut Fuentesin ”yllyttämisen väkivaltaan”. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut Fuentesin omien sanojen mukaan.

SPLC:n vainon kohteeksi joutunut Fuentes on profiloitunut konservatiiviksi Trumpin kannattajaksi. America First ‑kansanliike muodostui alunperin vastaiskuksi Turning Point USA ‑järjestön homoja ja transseksuaalisuutta lobbaavalle konservatismille.

Suuren suosion saavuttanut America First on ollut näkyvästi esillä viimeaikaisissa ”Stop the steal” ‑mielenosoituksissa ympäri Yhdysvaltoja. Juutalaisen Forward-lehden mukaan SPLC on puolestaan ollut ”raskaasti juutalaisten johtama” perustamisestaan lähtien.

Lähteet: Southern Poverty Law Center, Forward

DLive Donald Trump Globalismi Internet Juutalaisjärjestöt Kulttuurimarxismi Nick Fuentes Poliittinen vaino Presidentinvaalit Rotu Sensuuri Sionismi Southern Poverty Law Center Suoratoistopalvelut Talous Teknologia Ulkomaat Vaalivaikuttaminen Yhdysvallat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tuttua menoa

    Vastaa

    Länsimainen ”sananvapaus” tarkoittaa sitä, että ”väärin ajattelevia” tai ”vääriä mielipiteitä omaavia” ei VIELÄ ammuta tai suljeta Quantanamon tyylisille kidutusleireille. Heiltä vaan suljetaan tiedonvälityskanavat ja heiltä kielletään & estetään kommunikoimasta keskenään. 

    Myös Suomessa Bolshevististit (mm. hallituspuolueet) vaativat kaikkia situotumaan ”yhteisiin sääntöihin” eli on oltava mukana globaalisaatiossa, MaTu:ksessa, LGBTQ+, femakko, yms. suomen kansan tuhoavassa ideologiassa, muuten on väärää mieltä. ”Väärän mielipiteen ja ajatusmaailman” omaavat on suljettava pois kaikesta päätöksen teosta.

  • Markku

    Vastaa

    Pressanvaalilähetyksessä oli 50000 katsojaa ei 20000

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi