Saksa jakaa 564 miljoonaa euroa lisää ”holokaustista selviytyneille”

"Holokaustista selviytyneet" ja siinä "kuolleiden" sukulaiset lypsävät jatkuvasti rahaa saksalaiselta veronmaksajalta, kuin myös Israelin valtio, jota ei ollut vielä perustettukaan toisen maailmansodan aikaan.

Sionismi

Israel järjestää vuosittain "holokaustiselviytyjien missikisoja", jotka ovat irvokas osa saksalaisvastaista propagandakoneistoa.

Juutalaisten materiaalisten vaatimusten konferenssi Saksaa vastaan ‑niminen lobbausjärjestö ilmoitti hiljattain Saksan hallituksen kanssa käytyjen neuvottelujen johtaneen siihen, että maa lupautui maksamaan 564 miljoonaa euroa uusia ”raha-avustusta” noin 240 000:lle ”holokaustista selviytyneelle” ympäri maailmaa.

Neuvottelujen seurauksena Saksa myös suostui laajentamaan ”korvauksille oikeutetun holokaustiselviytyjän” käsitettä kattamaan myös ne juutalaiset, jotka asuivat toisen maailmansodan aikaan niin sanotuissa avoimissa ghetoissa. Avoimessa ghetossa ei ollut muureja tai aitoja, mutta asukkaiden tuleminen ja meneminen oli rajoitettua.

Muutos tulee todennäköisesti tietämään kasvua avoimessa ghetossa asuneiden ”selviytyjien” määrässä.

554,5 miljoonaa dollaria lisäksi ”selviytyjien” hyvinvointipalveluihin

Neuvottelut johtivat myös 30,5 miljoonan euron lisäämiseen tämänvuotiseen holokaustihuijareiden hyvinvointipalveluihin tarkoitettuun rahoitukseen. Tämä tarkoittaa lisäksi 554,5 miljoonan euron laskua saksalaisen veronmaksajan maksettavaksi.

Lähde: Juutalaisten materiaalisten vaatimusten konferenssi 

Holokausti Israel Kiristys Koronkiskonta Lobbaus Raha Rotu Saksa Saksan juutalaisyhteisö Sionismi Talous Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

8 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • satanas69

    Vastaa

    minäkin selviydyin saksassa asuneiden 3Miljoonan ja 5Miljoonan tapettujen juutalaisten joukossa.. saisko vähän rahhoo?

    • tutkiva lukija

      Vastaa

      Muistellaan Ernst Zundelia, joka kirjoitti kirjasen”Did six million jews really die ?” Hän joutui ennen näkemättömän henkisen ja fyysisen väkivallan uhriksi Kanadan juutalaisen yhteisön toimesta. Vuosikausien oikeudenkäynti kierre ja murhapolttoyritys. Zundel voitti oikeuden käynnin, mutta Kanadan juutalainen yhteisö sai pidettyä hänet vankilassa, kunnes hän pääsi muuttamaan Yhdysvaltoihin, missä maahanmuuttovirasto pidätti hänet vanhentuneen viisumin vuoksi. Hänet palauttettiin kanadaan vankilaan, mistä siirrettiin Saksaan salaisesti yksityisellä kuljetuksella. tuomittiin Saksassa vuosiksi vankilaan.

  • kuka sielä oikein kuoli?

    Vastaa

    Kun katsoo näiden henkilöiden ikiä, niin pelkkä laskutaito paljastaa paljon.

  • Jones

    Vastaa

    Saksalaiset ovat olleet kautta aikojen alkuperäisten eurooppalaisten eli germaanien petturikansa. Ei juutalaisille pitäisi antaa mitään, sillä itsehän he holokaustinsa tekivät. Nykyään Saksa pakottaa muutkin nöyristelemään juutalaisille.
    https://blokiarvostelut.blogspot.com/2020/09/unohdettu-ja-salattu-holokaustithe.html

  • Kukavaan

    Vastaa

    Jatkuva rahanpyytäminen saattaa kääntyä pyytäjää vastaan.

  • jari turpeinen

    Vastaa

    olen kärsinyt valtavia,-jättimäisiä ja megalomaanisia henkisiä tuskia hölökaustista. kuitenkin koetan opetella päivä kerrallaan elämään ja kertoen ahdistuksestani päiväkirjoihini.jos arvoisa toimituksen henkilökunta tietäisi kuinka tällaista hölökeisistä selviytymiseen tarkoitettua vastikkeetonta tukea haetaan,-olisin kiitollinen , terveisin vapaasti”uuni” muurarin ystävä Jorkki

  • petri

    Vastaa

    Tälle juutalaisten jatkuvalle lypsämiselle pitää laittaa stoppi muuten ne vaatii rahaa vielä 100v. päästäkin!

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Mistä näitä hölökaustiselvityjiä riittää jatkuvasti lypsämään rahaa itsellensä? Kovin ovat pitkäikäisiä, ja sentään kokeneet kamalan hölökaustinkin? Vaikka olisivat olleet 0‑vuotiaita väitetyn hölökaustin alkupyörteissä, olisivat ne nyt jo lähemmäs 90 vuotiaita. Käytännön tarinassa kuitenkin 100 vuotta paukkuu, ja on paukkunut, jo yhdellä jos toisella ”selvityjällä”. Joopa joo, helppoa rahaa jaossa…

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi