Benjamin Netanjahu haluaa asentaa mikrosirut ihmisiin

Asiantuntijat pitävät Israelin pääministerin ideaa ihmisten mikrosiruttamisesta erittäin vaarallisena.

Sionismi

päivitetty

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tiedotustilaisuudessa koronavirusepidemiasta maaliskuussa 2020.

Juutalaisvaltio Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu tahtoo asentaa mikrosirut kaikkiin kansalaisiin “koronaviruksen torjumiseksi.” Juutalaisjohtaja tyrmäsi tietoturva-asiantuntijoiden huolen siitä, että mikrosiruilla laajennetaan entisestään Israelin vakoilukoneistoa.

Netanjahun mukaan mikrosirut tulisi ensimmäisenä asentaa kouluihin palaaviin lapsiin, mutta myöhemmin myös kaikkiin muihin kansalaisiin. Pääministerin mukaan teknologia ja lainsäädäntö tekevät tämän mahdolliseksi.

Juutalaisjohtajan mukaan mikrosirut voisivat hälyttää, jos ihmiset menevät liian lähelle toisiaan. Kriitikoiden mukaan mikrosirujen todellinen tarkoitus on kuitenkin aivan toinen.

Laajamittaista kansalaisten valvontaa

Israelissa on viime aikoina paljastunut useita kansalaisiin, niin juutalaisiin kuin palestiinalaisiin, kohdistuvia vakoiluhankkeita. Poliisilla on muun muassa salainen tietokanta jokaisen ajoneuvon sijaintihistoriasta. Lisäksi poliisilla on “kansio” jokaisesta kansalaisesta, vaikka näitä ei olisi koskaan epäilty rikoksista.

Sionistit pyrkivät stalinistisen vakoilukoneistonsa avulla vaalimaan kansainvälisen juutalaiskeskuksen poliittista vakautta. On riski, että mikrosirukokeilut leviävät Israelista lopulta myös länsimaihin.

Lähde: The Jerusalem Post

Benjamin Netanjahu Hyvinvointi Israel Koronavirus Poliittiset viholliset Politiikka Sionismi Tiede & luonto Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Mikko Mäkinen

    Vastaa

    Tässä pari erittäin hyvää sivustoa 

    Robert F. Kennedy
    https://childrenshealthdefense.org/news/the-brave-new-world-of-bill-gates-and-big-telecom/

    Martin Armstrong
    https://www.armstrongeconomics.com/international-news/disease/gates-contraceptive-microchip-to-be-implanted-into-women/

    Bill Gates testasi jo 2014 afrikkalaisilla naisilla radio-ohjattavaa ehkäisysirua. Kun 5G verkon kautta yksilöllisesti ohjelmoitava siru saadaan asennettua ihmisiin, tulee mahdolliseksi esimerkiksi isossa väenpaljoudessa aiheuttaa erittäin suuri kipu tai kuolema yksilöllisesti valikoiduille henkilöille niin että vieressä olevalle ei aiheudu mitään vaivaa.

  • Jouni Rosenberg

    Vastaa

    Niin, tämä ko. siru ei ehkä vielä ole se lopullinen versio, mutta testit ovat todella lupaavia. Eikö se olisikin hienoa ja scifi’a olla jonkinlainen ”kyborgi”, all in one, ei tarvita korttipeliä kaupassa poiketessa, ostokset ovat kuitatut maksetuksi scannerin ohituksella vain kättä heilauttamalla, ei tarvita tulkkia poiketessa Venäjällä, Kiinassa, USA’ssa etc. siru on ratkaisu, kommunikaatio ”telepatialla” kahden tai useamman henkilön välillä, kun siru välittää toiselle sirulle ajatuksesi halutessasi. Kiinteä kontakti nettiin ja kaikkiin translate saitteihin, wikipedioihin, siis kaikilla mausteilla. Mutta, mitalilla on toinenkin puoli, se pimeä. Tutkikaamme nyt tämän sirun henkistä puolta:

    1 Ja minä seisoin meren sannalla. Ja minä näin pedon merestä astuwan ylös, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarwea, ja hänen sarwissansa kymmenen kruunua, ja hänen päissänsä pilkan nimi.
    2 Ja peto, jonka minä näin, oli pardin muotoinen, ja hänen jalkansa oliwat niinkuin karhun käpälät, ja hänen suunsa oli niinkuin jalopeurain suu; ja lohikärme antoi sille woimansa, ja istuimensa, ja suuren wallan.
    3 Ja minä näin yhden hänen päistänsä niinkuin se olis kuoliaaksi haawoitettu ollut, ja hänen kuolemahaawansa parani, ja koko maan piiri ihmetteli sitä petoa,
    4 Ja kumarsiwat lohikärmettä, joka pedolle woiman antoi. Ja he kumarsiwat petoa ja sanoiwat: kuka on tämän pedon kaltainen? kuka woi sotia häntä wastaan?
    5 Ja hänelle annettiin suu puhua suuria asioita ja pilkkoja, ja hänelle annettiin walta pitää sotaa kaksiwiidettä kuukautta.
    6 Ja hän awasi suunsa pilkkoja puhumaan Jumalaa wastaan, pilkkaamaan hänen nimeänsä, ja hänen majaansa, ja niitä, jotka taiwaassa asuwat.
    7 Ja hänen sallittiin sotia pyhäin kanssa ja woittaa heitä. Ja hänelle annettiin walta kaikkein sukukuntain päälle, ja kansain, ja kielten, ja pakanain.
    8 Ja kaikki, jotka maassa asuwat, kumarsiwat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämän kirjassa, joka maailman alusta tapettu on.
    9 Jos jollakin korwa on, se kuulkaan.
    10 Joka wankiuteen wie, se wankiuteen menee, joka miekalla tappaa, se miekalla tapetaan. Tässä on pyhäin kärsiwällisyys ja usko.
    11 Ja minä näin toisen pedon maasta astuwan ylös, ja hänellä oli kaksi sarwea niinkuin lampaalla, ja hän puhui niinkuin lohikärme.
    12 Ja se tekee kaiken entisen pedon woiman, sen nähden, ja saattaa maan ja sen asuwaiset ensimäistä petoa kumartamaan, jonka kuolemahaawa parantunut oli.
    13 Ja tekee suuria ihmeitä, niin että hän saattaa tulenkin putoomaan taiwaasta alas maan päälle, ihmisten edestä;
    14 Ja wiettelee maan asuwia niillä ihmeillä, joita hänen oli annettu pedon edessä tehdä, sanoen maan asuwille, että he tekisiwät pedon kuwan, jolla miekan haawa on, ja joka wirkosi.
    15 Ja sallittiin hänelle antaa hengen pedon kuwalle, että pedon kuwa myös puhuis, ja tekis, että jokainen, joka ei pedon kuwaa kumarra, pitää tapettaman.
    16 Ja se saattaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, wapaat ja palweliat, ottamaan merkin oikiaan käteensä taikka otsiinsa;
    17 Ja ettei kenkään taitanut ostaa eikä myydä, jolla ei se merkki ollut, taikka pedon nimi, eli hänen nimensä luku.
    18 Tässä on wiisaus. Jolla on ymmärrys, laskekaan pedon luwun; sillä se on ihmisen luku, ja hänen lukunsa on kuusisataa kuusikymmentä ja kuusi.

    Ja seuraavasta luvusta 14 jakeet 9 – 11.

    9 Ja kolmas enkeli seurasi niitä, sanoen suurella äänellä: jos joku petoa ja hänen kuwaansa kumartaa, ja ottaa sen merkin otsaansa taikka käteensä,
    10 Sen pitää myös Jumalan wihan wiinaa juoman, selkiää wiinaa, joka hänen wihansa maljaan kaadettu on; ja häntä pitää tulella ja tulikiwellä pyhäin enkeleitten edessä ja Karitsan edessä waiwattaman.
    11 Ja heidän waiwansa sawu astuu ylös ijankaikkisesta ijankaikkiseen, ja ei heillä ole lepoa päiwällä eikä yöllä, jotka petoa ja hänen kuwaansa kumartawat, ja jos joku on hänen nimensä merkin ottanut.

    Kaikki nyt käytössä olevat kansalliset valuutat poistuvat käytöstä ja seuraava universaali virtuaaliraha tulee käyttöön, siru poistaa kaikki muut valuutat ja ostaminen ja myyminen ei ole sallittua käteisellä, shekeillä, korteilla etc. vaan ja ainoastaan virtuaalirahalla eli sirun kautta. Lisäksi kaikille jotka ottavat sirun saavat pahoja ja ilkeitä paiseita, joita ei vaihtoehtolääkkeet, loitsut, manaamiset pysty parantamaan. Siihen sirun viimeiseen päivitykseen on ympätty RNA virus joka kantaa Antikristuksen valitut geenit jokaiseen ihmiseen jotka ottavat sirun. Näin Antikristuksesta tulee tämän kautta isä miljardeille ihmisille ja nämä ihmiset ovat astuneet sen rajan yli josta paluuta ei ole, he ovat sinetöity Antikristukseen geneettisesti ja heiltä katoaa kaikki inhimillisyys, empatia, rakkaus, sääli, armeliaisuus ja he ovat matkalla ikuiseen Kadotukseen jossa ei tuli sammu eikä madot kuole.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi