Myös kiinalaiset heräämässä juutalaiskysymykseen

Kiinan haluttomuus luokitella Hamas terroristijärjestöksi on aiheuttanut raivoa Israelissa.

Ulkomaat

Viime viikkojen aikana Kiinassa on koettu ennen näkemätön juutalaiskritiikin leimahtaminen verkossa. Syynä tälle on Israelin verinen hyökkäys Gazaan. Isku on vaatinut tuhansia uhreja ja lietsonut voimakasta Israel-vastaista mielialaa paitsi Lähi-idässä myös esimerkiksi Euroopassa ja Aasiassa.

Kiinassa valtion tiedotusvälineet ja sosiaalisen median alustat ovat olleet täynnä juutalaiskritiikkiä. Jopa tunnetut elokuvat, kuten Schindlerin lista, ovat joutuneet negatiivisen huomion kohteiksi filmien arvostelusivuilla. Yhdysvaltojen antisemitismilähettiläs onkin ilmaissut syvän huolensa juutalaisvastaisuuden lisääntymisestä Kiinassa.

Kiinan ja Israelin suhteet ovat kireät, erityisesti kun otetaan huomioon Kiinan suhteet Palestiinan johtajiin ja sen kasvava rooli Lähi-idän rauhanprosessissa. Kiinan haluttomuus luokitella Hamas terroristijärjestöksi on aiheuttanut raivoa Israelissa.

Lähde: The Jewish Telegraphic Agency

Hamas Israel Kiina Palestiina Palestiinalainen vastarinta Rotu Sionismi Ulkomaat

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pekka

    Vastaa

    Erinomainen asia, sillä kansanmurha Gazassa on tosiasia ja tapahtuu myös Suomen hallituksen tuella. Davidin lingon ostaminen Israelista ”tukemaan” Suomen ilmapuolustusta on epäilemättä suuren puhalluksen esimakua ja on syytä jättää pois hankinnasta!

  • TT

    Vastaa

    Terroristiksi nimeäminen on tyrannien käyttämä leima niitä vastaan, joilta ne aikovat poistaa ihmisoikeudet. Terroristiksi leimaaminen yleistyi, kun alakynteen ajautuneet ryhmät ovat joutuneet turvautumaan epäsymmetriseen sodankäyntiin varsinkin Suurta Saatanaa eli USA:ta vastaan (USA ja Israel ovat tässä suhteessa erottamattomat). Tämän saavat nyt tuntea nahoissaan gazalaiset, joilta Israel ja länsi on poistanut kaikki ihmisoikeudet luokittelemalla heidät terroristeiksi tai jonkinlaisiksi oheisterroristeiksi. Nämä ovat nyt kollektiivisesti vastuussa eräiden hamas-kilipäiden suorittamista väkivaltaisista provokaatioista, jotka tosin kalpenevat sille, mitä Israel itse on koko ajan tehnyt vuosikymmenien mittaan. Ne kansat, jotka eivät ole sionistien tai sionistimedian lumoissa, havaitsevat asetelman epäreiluuden.

    • Kaksi suurinta terrorisstia

      Vastaa

      Juuri näin. Sen suurempaa terroristi-liittovaltiota ei ole kuin USA. Aina sielä missä on amerikkalaisia tai niiden edustajia, sielä on aina sota.

      Ja terroristivaltioiden krunaamaton kuningas on israel. Se on harrastanut holokaustia jo 40 vuotta. Oletteko miettineet koska on suomalaisten vuoro tulla murhatuiksi?

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    Veikkaan että kiinasta löytyy 6 000 000 antisemitistiä. 😉

  • Juha

    Vastaa

    Kiinassahan on juutalaisia omasta takaa (kts wiki)

    During the Ming Dynasty (1368–1644), a Ming emperor conferred seven surnames upon the Jews, by which they are identifiable today: Ai (艾), Shi (石), Gao (高), Jin (金), Li (李), Zhang (張), and Zhao (趙).

    Hmm.. Kiinan anarkisti-isät Li Shizeng (李石曾) ja Zhang Renjie (張人傑) rahoittivat aikoinaan mm. kiinan kommunistisen puolueen johtajiston anarkistikommunistiopinnot Pariisissa. Tosin rahoittivat myös Sun yatsenin ja Tsiang Kaisekin valtaan nousun. Monessa siis mukana.. Lin isäkin oli elokuvasta tutun Kiinan 5 v lapsikeisarin kotiopettaja..

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi