Turkin presidentti varoitti Israelia: ”Saatamme tulla odottamatta jonakin yönä”

Sotilaallinen väliintulo Turkin toimesta ei tietäisi hyvää Israelille.

Ulkomaat

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan, otti osaa Istanbulissa järjestettyyn Palestiinan tukimielenosoitukseen, missä hän oli pitämässään puheessa syyttänyt Israelia sotarikoksista ja kutsunut Hamasin jäseniä vapaustaistelijoiksi.

Samassa puheessaan hän varoitti Israelia Turkin mahdollisesta sotilaallisesta väliintulosta palestiinalaisten tueksi: ”Saatamme tulla odottamatta jonakin yönä,” hän lausui saaden yleisöltä raikuvat aplodit, joka oli sitten alkanut huutamaan yhteen ääneen: ”Turkin armeija Gazaan!”

Israelin viranomaiset olivat ottaneet tiedon puheesta vihamielisesti vastaan ja vetäneet diplomaattinsa pois Turkista.

”Turkista kuuluneiden vakavien lausuntojen johdosta, olen käskenyt diplomaattisen henkilökunnan palaamaan takaisin maasta voidaksemme uudelleen arvioida Israelin ja Turkin välistä suhdetta,” Israelin ulkoministeri Eli Cohen oli lausunut.

Lähde: Express

Israel Recep Tayyip Erdoğan Rotu Sionismi Turkki Ulkomaat

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Salomon

    Vastaa

    Ilta-paskat ja siionisti sanomat kyllä kertovat palestiinalais terroristien raukkamaisista hyökkäyksistä rauhaa rakastavia jutkuja kohtaan. Euroopassa on nyt joku kaikkien aikojen suurin antisemitistinen aalto, yhtään tutulta kuullosta?
    Tätä itkua ja valitusta on tosiaan kuunneltu vuosituhansia ja me mennään samaan retkuun joka kerta

    • Lyhyt selvennys

      Vastaa

      Ei täällä nyt mitään antisemitismistä aaltoa ole vaan päin vastoin. Antesemitismihän on juutaloisvastaisuutta.

      Johtuu siitä, että israel omistaa USA:n kongressin ja täten määräilee USA:aa. USA taas määräilee EU:ta ja Suomea, tosin välillä USA:n määräily tulee Brysselin kautta.

      Länsimaisen valtamedian omistaa taas juutaloiset ja ovat lähellä ja joskus samojakin kuin nämä vallassa olevat tahot -> siitä tämä hulluus johtuu.

      • Kimmo Leino

        Vastaa

        Näin se on Hesekielin kirja 13 – 15; onko kaiken aika tapahtua nyt ? Israelin eliitti eli pankkimafia on rokotusteollisuuden kautta hyökännyt jopa oman kansansa kimppuun. Kun totuus kansalle lopulta selviää edes oman maan sotilaat eivät näitä maailman tuhoajia puolusta .

        Suomessa näemme tämän viimeisten Suomen itsenäisyyden rippeiden poistamisena ”päättäjiemme” toimesta : He 99 – 1042022 VP : YEL-lakia muutetaan niin, että nykyiset yrittäjät suoraan maksavat eläkkeellä olevin yrittäjien eläkkeet.” YEL-eläkemiljardirahastot siis varastettiin Uniber-sotkun avulla pankkien omaisuudeksi . ( kuka mahtaa maailman pankkijärjestelmän” omistaa ? Kun katsotte Puopolon yuotube-striimiä tästä YEL-huijauksesta edes hän ei uskalla raottaa salaisuuden kovempaa verhoa eli maailmanlaajuista eläkerahstojen JUURI NYT menossa olevaa varkautta.

        Tämä kadottamien Suomessa on ollut menossa jo vuosikymmeniä: Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus.” ”Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata.” ( varkaus pankki-vakuutuslaitoksen omaisuudeksi ”lailla 4442012 1.1. 2013; julkinen rikosilmoitus Kansalaistori 25.5. 2021 toimestani ).

        Suomen hallitukset mm. on lahjottu vuosikymmenien ajan : Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille.” Eli varkaudet mahdollistava ”lainsäädäntö” on saatu LAHJONNALLA, joka kulkee Vakuutusyhtiöiden keskusliiton kautta Suomessa.

        Tällä hetkellä menossa sairauskuluvakuutusten katkaiseminen ihmisiltä 31.10. 2023 ; Finanssivalvonta ei aio puuttua asiaan; edes sen kirjaamo ei tästä tehtyä ilmoitusta ole kirjannut diaariinsa ?

        Hatunnosto Heikki E:lle joka 2021 – 2022 välisenä aikana lähestyi Eduksunnan tarkastusvaliokuntaa; Valtiontalauden tarkastuviarstoa ja Finsanssilaitosta ja pyysi teettämään eritystilintarkastuksen Suomen miljardien eläkevarojen tilasta !

        Yksikään taho ei mitään virkatehtäviään aio suorittaa; vaan on mukana näissä petoksissa Suomen eläkevaraojen eli itsenäisyytemme rippeiden varastamisessa.

        Eläkejärjestelmää on kupattu vuosikymmeniä; seitsemisen vuotta sitten eläkejärjestelmän ”hallintokulut” olivat 700 miljoonaa vuodessa; ne on nyt nostettu 2 miljardiin vuodessa; hyvinpä kansan varallisuutta nyt hoidetaan. Tällä 2 miljardilla saimme mm. YEL-rahastojen ”katoamisen” !

        Tämä on julkinen rikosilmoitus kaiken tämän tutkimeksi !

      • Jarmo

        Vastaa

        Täällä on ”antisemitismin vastainen aalto”. Tämä on siis vain terminologialla ja semantiikalla kikkailua. Aivan kuten Jenkeissä puhutaan käsitteestä ”anti-black racism”, eikä enää vain käytetä yksinkertaisesti sanaa ”racism” eli rasismi. Nyt on maailman talous siinä jamassa, että oli pakko vääntää hanaa isommalle Israelissa. Aina siellä on kiehunut, kuten Venäjälläkin viimeiset 30 vuotta, mutta tähän asti homma voitiin pitää poreilemassa valmiina; pienellä lämmöllä kannen alle: maailman taloudella vain pyyhki liian hyvin juuri siihen vuoteen 2015 asti, jolloin alkoivat lomautukset, konkurssit ja neuvottelut. Silloin on hyvä ottaa kansi pois päältä ja vääntä namikka täysille, niin että roiskuu yli. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että kaikki talouskriisit ja sodat luodaan täysin keinotekoisesti, jotta talouskeinottelulle olisi olemassa näennäisesti jokin validi syy.

  • TT

    Vastaa

    Mitä tuokin nato-maa-pelle oikein huutelee? 100% varmuudella ei tee yhtään mitään.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Israel tekee sen itse, itsemurhan nimittäin. Ei tarvitse kuin seurata sivusta.

    Gazan kansanmurhassa kasvaa nyt ihan uusi sukupolvi. Kansanmurha kasvattaa uudenlaisia ihmisiä niin Gazassa kuin kaikkialla Lähi-Idässä – ja sen puoleen muuallakin. Sionisti näyttää nyt kasvonsa: Tappajan kasvonsa, kasvonsa suoraan helvetistä.

    Voi mennä vuosikausia, voi mennä vuosikymmeniä, mutta viha kasvaa nyt hyvässä mullassa, raskaaksi ja se kantaa hedelmää. Kansanmurha iskee syvälle ja tuottaa hirveää tuhoa, se on selvä, ja se on, tietenkin, sionismin syvintä olemusta.

    Tulevat israelilaiset saavat, aivan varmasti, mitä he nyt tilaavat. Ei huolta, suomalainen sananlaskukin sen sanoo: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää”. Mieti sitä, sionisti, mieti sitä.

    • Teemu

      Vastaa

      Eiköhän se hyökkäys musiikkifestivaaleilla, grillatut vauvat ymv. ollut nenäporukan omaa tekoa. Grillatuista ja päättömistä 40 vauvasta tosin ei ole mitään muuta todisteita kuin yksi kuva, jossa ei ollut grillattua eikä päätöntä vauvaa, vaan pelkkä vauva, joka voi valokuvassa olla jopa elossakin. (Valokuvasta on vaikea sanoa, onko joku elossa vai ei.) Oikeastaan ei kiinnostaisi pätkääkään mitä jutkut/arabit (samaa sakkia) touhuavat siellä, mutta toki se vaikuttaa meilläkin pian kahvin tai terassimaalin hintoihin. Eiköhän kohta saada joku Gaza-verokin tänne.

      • Nimetön

        Vastaa

        Tämä juuri ihmetyttää. Mitään todisteita hirmuteoista, kuten päättömistä vauvoista, joita on paistettu uuneissa ei ole. Israel on murhannut jo 6000 palestiinalaista siviiliä Gazassa. Siitä huolimatta Hamas vapauttaa vankeja, vaikka luulisi, että jokainen vanki murhataan kostoksi ja vielä erittäin raa-asti ja julkisesti. On paljon todennäköisempää, että kyseessä on Mossadin False Flag isku.

        • ValhallaX

          Vastaa

          Kun kyseessä ovat juutalaiset/sionistit, kaikki on mahdollista. Sionisteilla ei ole sanaa valhe tai totuus, sillä ”totta” on aina se, joka on juutalaiselle hyväksi ja ”valhetta” on se, joka on juutalaiselle pahaksi.

          Sionistin kanssa ei voi olla dialogia, ja on siksi aivan yhdentekevää, kuka on ”syyllinen” ja kuka on ”viaton”, sillä ”syyllinen” on aina se, jonka sionisti siksi maalaa, ja päinvastoin.

          Jos Hamas on Mossadin luomus, olkoon niin. Tai sitten ei ole.

          Kaikki meille näytettävä ”info” on aina sionistisen paskamedian suodattimen läpikäymä, joten mihinkään ei voi luottaa.

          Oli miten oli, se on selvää, että sionisti on, taas kerran, murhaamassa kansaa. Sionistit ovat jo kymmeniä vuosia murhanneet valkoisia kansoja, tuhoamalla talouden ja tuomalla valkoisiin maihin juuri nämä heidän vihaamansa ”palestiinalaiset” ja muslimit. Sionisti näes, valheessa kun elää, rakastaa palestiinalaista, kun palestiinalainen lähtee Eurooppaan ja toisaalta tappaa palestiinalaisen, jos palestiinalainen EI lähde Eurooppaan.

          Summa summarum: Sionisti ei ole meidän maailmastamme, hänen kanssaan ei voi koskaan olla meille suotuisaa yhteiseloa, ei diialogia, ei yhteistä moraalia, ei mitään yhteistä. Meille parasta olisi totaalinen eristäytyminen kaikesta, joka pienimmässäkään määrin on sionistista.

          Kuten viisaat ihmiset ovat joskus sanoneet: ”Sionismi on epäonnemme”. Mukaellen vuosisadan takaista lausuntoa.

          Tästä voi myös vetää, niin halutessaan, myös seuraavan johtopäätöksen. Meille, valkoisille kansoille, se on hyvää, joka on sionistille pahaa. Tätä mieltä olen, kunnes toisin todistetaan.

          • Topi

            ”Kun kyseessä ovat juutalaiset/sionistit, kaikki on mahdollista. Sionisteilla ei ole sanaa valhe tai totuus, sillä ”totta” on aina se, joka on juutalaiselle hyväksi ja ”valhetta” on se, joka on juutalaiselle pahaksi.

            Sionistin kanssa ei voi olla dialogia, ja on siksi aivan yhdentekevää, kuka on ”syyllinen” ja kuka on ”viaton”, sillä ”syyllinen” on aina se, jonka sionisti siksi maalaa, ja päinvastoin.”

            Erittäin hyvin sanottu. Kyseessä on vaarallinen mielipide, joten muista pitää varasi. Tuli mieleen tuosta ”sionistisen kökköfiltterin” eli median läpi tulevasta tiedosta: miksi ihmeessä litteän Maan ihmiset uskovat teorioinneissaan täysin Hollywood-elokuviin ymv. epäilyttävien tahojen (YK, NATO jne.) informaatioon; symboleihin ja logoihin? Moni uskoo myös aivan täysillä ”Matrixiin”, joka on kahden juutalaishomon elokuva. Tai sitten nämä Matrix- ja lättäihmiset vain ukottavat meitä tyhmiä aivan täysillä… Ainahan on myös mahdollista, että He tietävät meidän tietävän ja siksi jallittavat meitä tahallisesti väärällä tiedolla, jonka sitten salaliittohöyryt totena ottavat.

  • Kadonneen esinahan metsästys

    Vastaa

    Niin kauan kun minä muista niin jutkut on aina sanoneet:”Olemme valmiit neuvotteluihin jos toinen osapuoli saapuu ilman vaatimuksia”. Mitä neuvottelua se sellainen on? Sehän on jutkujen käskemistä.

    No, kun bibi näytteli sitä pommin kuvaa ja räjähdyspistettä, niin se ei arvannut että se tulisi koskemaan niitä. Nyt ne on suututtaneet koko arabiväetön ja hmm…näyttää siltä että rajanaapureina ei ole muita kuin arabeja.

    Kohta kiristää esinahkaa kun rähinä alkaa. Googit ja maagoogit tulee.

  • Koba

    Vastaa

    Kannatan kahden valtion malla,Anatoliaan.

  • Juha

    Vastaa

    Mutta Jasser Arafat aikoinaan totesi faktan, että Hamas on Israelin luoma ja rahoittama terroristijärjestö. Hamas toimi aikoinaan PLOta vastaan ja nyt kun Arafat myrkytettiin poloniumilla niin PLO kuopattiin samaan kuoppaan Jasserin kanssa.

    Nyt kun Hamas edustaa Israelia.. eikun Palestiinaa niin Hamasin terrori oikeuttaakin Israelia kurittamaan palestiinalaisia surutta.

    • Että näin

      Vastaa

      Näinhän se on, Mossad loi Hamasin koska PLO:sta tuli hovikelpoinen, jokin uhka pitää olla joka ”oikeuttaa” terrorin jatkamisen.
      Hamasin ensimmäinen johtaja ja ”perustaja” oli israelin kiinniottama PFLP:n tekijämies (samasta järjestöstä muotoutui Al Qaida myöhemmin) ja tälle luvattiin vapaus jos perustaa vastavoiman PLO:n jättämään tyhjiöön, israelin tuella tietysti.
      Näin kävikin, mutta ajan päästä kun rahoitusta ja muuta tukea oli saatu tarpeeksi, kääntyi Hamas isäntiään vastaan, PLO:n tähdenlento oli jo tällöin hiipumassa politiikassa ja heikentynyt muutenkin militanttisuudestaan.

  • J.K.

    Vastaa

    Mossad tosiaan näillä tiedoin loi yhdessä CIA:n kanssa PLO:n ja hämmingin (ehkä tarkoitetun) jälkeen Hamas-järjestön, kun Arafat neutraloitiin. Ählämit (ehkä tarkoitettuna) villiintyi kuten heillä tapana. Nyt siionistella valtiolla on lupa holokaustittaa salafistien avulla (Saudit, Quatar ja muutama muu OPEC-sekoilija) palestiinalaiset mereen.

    On tietenkin kova kysymys, miten Valittu Kansa pystyisi pitämään kiinni merialueesta, mutta luulisin ”palveluiden” auttavan, koska se on musta kulta, mikä puhuu.

    Näin puhuttiin jo 80-luvulla. Näyttäisi menevän käsikirjoituksen mukaan, paitsi Venäjä (BS) ja Kiina, kun varsinkin viimeksi mainittu alkoi kolonisoimaan Afrikkaa.

    ONKO TÄMÄ MIELIKUVITUSTA, VAI OMAA PROFETIAANI?

  • seppo virta

    Vastaa

    tämäkin lehti kertoo kuinka arabit oli huonoja islam paskaa nyt ruvetaan arbeja ylistämään

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi