Video: Poliisi ampuu antautuvaa valkoista miestä useasti

Tapauksesta olisi syntynyt kansainvälinen skandaali ja rotumellakoita, mikäli ammuttu olisi mustaihoinen.

Ulkomaat

päivitetty

Poliisi ampui useamman kerran valkoista miestä Amerikan Pohjois-Carolinassa, vaikka tämä noudatti poliisin käskyjä ja tuli esiin kädet ylhäällä.

Ammuttu Jason Kloepfer joutui vaimonsa kanssa heräämään poliisin SWAT-ryhmän möykkäämiseen heidän matkailuvaununsa ulkopuolella. Poliisi oli ylipäätään saapunut paikalle saatuaan ilmoituksen ammuskelusta alueella ja luullen Klopferia epäillyksi, joka pitää panttivankia hallussaan.

Videolla Kloepfer ja hänen vaimonsa tottelee poliisin käskyjä ja he tulevat vaunusta ulos kädet ylhäällä, jolloin oven luona poliisi yhtäkkiä avaa tulen miestä kohti, joka haavoittui pahasti, mutta selvisi hengissä. Poliisi kiskoi haavoittuneen miehen käsistä pois vaunusta.

”Voi v*ttu, täällä on kameroita!”

Klopfer oli onneksi asentanut valvontakameran vaunuunsa, mikä kuvasi kyseisen videon ja todistaa poliisin mielipuolisen toiminnan tilanteessa. Poliisi hermostuu huomattuaan kameran ja sanookin kohdassa 04:03 vapaasti suomennettuna: ”Voi v*ttu, täällä on kameroita!”

Poliisi vielä kehtasi asettaa Kloepferin rikosepäilyn alle poliisin uhkailusta ja pidätyksen vastustamisesta. Lähteessä ei lue, onko häntä edes vapautettu rikosepäilyistä.

Lähde: Daily Mail

Rikos Rotu Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

12 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Sanna Mirella

    Vastaa

    Eipä kiinnosta Suomen medioita, kun on valkoinen. Suomessa poliisien touhu menee vielä tuohon samaan ihan varmasti.

    • Että näin

      Vastaa

      Kohteena kun ei ollut G. Floydin kaltainen värillinen yhteisön tukipilari, joka ystävällisesti ojensi raskaana olevaa naista tai pidätettäessä omasi moninkertaisen annoksen veressään fentanyliä (joka oli todellinen kuolinsyy patologin raportissa) ihan vain viihdekäytön vuoksi.
      Kun WLM ei saa samanlaista taloudellista ja poliittista tukea kuin koukkunokkien omistama BLM, niin ei ylitä uutiskynnystä kunnolla edes omassa maassaan saati suomaassa.

  • Teemu

    Vastaa

    ”Left-leaning, peaceful protests” – muistatteko? Kun poliisilaitokset, autot ja kadut ovat liekeissä ja poliitikot hyväksyvät sen. Liiketilat tärvellään ja kaupat ryöstetään, eikä sitä pidetä edes pahana. Päin vastoin: poliitikot kehottavat ihmisiä mellakoihin. Milloin muistatte Suomessa presidentin ottaneen kantaa siihen, kun joku kuolee poliisin hoiteissa? Nythän Amerikassa kuoli musta narkomaani kolmen päivän jälkeen siitä, kun oli ollut virkavallan houvissa. Ettei olisi tehnyt georgefloydeja tai karttusia tämäkin eli vetänyt liikaa kovia mömmöjä. Joe Biden huomioi asian ja kongressi ottaa sen myös puheeksi.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Ei jumalauta mitä touhua, toivottavasti nuo Polpon tyypit joutuvat vielä joskus kärsimään itse.
    Aivan käsittämätön homma kaikkinensa.

  • B-luokan rotu

    Vastaa

    Amerikkalaiset ovat sairaita. Sinne ei ole minulla mitään hinkua. Ihmettelenkin miksi toisten ”unelma” on olla töissä USA:ssa…

    Sinne lähti euroopan vankiloiden toinen kuonatyhjennys aikoinaan. Ja mitä muuta voi niiden jälkeläisiltä odottaa. Eihän ne ole saaneet vieläkään korjattua V8-lohkon tai HD:n väärää astekulmaa että ne kävisivät tasaisemmin ja kestäisivät pidempään.

    • Että näin

      Vastaa

      Jos osaamista tarvitaan, niin vielä eläisivät kuin mormoonit ja ajelisivat hevosilla hiekkateitä, elleivät eurooppalaiset olisi menneet rakentamaan toimivaa infraa.
      Kyllä tuo manner on lopputulemastaan aika LDC (Low Development Country) ellei olisi varaa ostaa muualta tietotaitoa tai sitten varastaa sitä, mitään omaahan heillä ei juuri ole jos tyhmyyttä ei lueta mukaan.

    • Jupi

      Vastaa

      ei sit riittänyt et erehtyi henkilöstä vaan piti vielä lyijyä tarjoo

  • Schlageter

    Vastaa

    Koti on pyhä paikka. Sen, joka sinne väkivalloin tunkeutuu, saa ampua. On sitten kyseessä poliisi tai ei.
    Tämä on minun kantani kärsittyäni kaksi kertaa kotietsinnästä vain ja ainoastaan maailmankatsomukseni vuoksi, ilman, että etsintä olisi johtanut syytteeseen. Vielä kerta, niin poliiseja on vähemmän.

  • Bella

    Vastaa

    Tamahan on sita parempaa vakivaltaa ja ihan ison omenan meininkia. Mulkkutelineet ovatkin enemman huolissaan kameroista kuin ammutusta miehesta. En nae hirveasti kiiretta halyttaa edes ensihoitohenkilokuntaa. Yhdysvallat on sairas maa. En mene sinne todennakoisesti koskaan, vaikka saisin kutsuja sinne luennoimaan etc. Kymmenisen vuotta sitten sain vihia, etta minulle on siella latkaisty eraassa silloisessa terroriluokituksessa taso nelja eli korkein taso. Oman kotipaikkakuntani poliisi tietaa, etta olen taysin vaaraton, rikosrekisteriton, aseeton ja ihan tavallinen ihminen. Kun pikkusiskoni meni Yhdyvaltoihin luennoimaan oman tieteenalansa tutkimusaiheestaan, niin jo lentokentalla ottivat hanet kiinni ja tekivat niin sanotusti lopputarkastuksen ja tutkivat selvia yliopiston papereita nelja tuntia. Vielakin tuntuu pahalta, etta sisko karsi noyryytyksia sen vuoksi ‚etta on siskoni, ja nama siat ovat minut luokitelleet johonkin terrorikategoriaan.

  • realisti

    Vastaa

    Yhtä kovia sankareita kuin Securitaksen vartijat. Tvasti uhri saa korvauksillaan ostettua turvallisen talon.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Poliisit on liian tarkkoja turvallisuudestaan. Se johtaa liialliseen aseenkäyttöön. Rakennusmiehen ammatti on paljon varallisempi kuin poliisin ammatti. Eivät uskalla mitään tehdä jos ovat alivoimaisia.

  • Jukka

    Vastaa

    En saanut videoo näkyyn,onko neuvoo kuinka saa näkyyn.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi