Europarlamentaarikko varoittaa: EU:n suunnittelema digitaalinen identiteetti mahdollistaa orwellilaisen vakoiluyhteiskunnan

Digitaaliset uudistukset mahdollistavat Euroopassa nyt kiinalaistyylisen kansalaisten pisteytysjärjestelmän rakentamisen.

Teknologia

Romanialainen europarlamentaarikko Cristian Terhes Kristillisdemokraattisesta kansallisesta maaseudunpuolueesta varoittaa, että Euroopan unionin tuore kampanja digitaalisten identiteettien edistämiseksi uhkaa tehdä alueesta Kiinan kaltaisen vakoiluyhteiskunnan. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on henkilökohtaisesti hankkeen äänekkäin kannattaja.

”Eurooppalainen digitaalinen identiteetti on EU-kansalaisille, EU:ssa asuville henkilöille sekä yrityksille tarkoitettu väline tunnistautumista tai tiettyjen henkilötietojen vahvistamista varten. – – Jokainen EU-kansalainen ja EU:n alueella asuva voi käyttää identiteettiin liitettävää henkilökohtaista digitaalista lompakkoa,” Euroopan komission sivuilla todetaan.

Terhesin mukaan kyse on käytännössä Euroopan kiinalaistamisesta. Lisäksi hanketta on syytetty siitä, että se tuhoaa entisestään yksittäisten jäsenvaltioiden itsenäisyyttä siirtäen vallan keskipistettä yhä vahvemmin kohti Brysseliä.

Kontrollia ”vapauden” nimissä

”Yleensä kun kansalaisten vapauksia rapautetaan [Brysselin] vallan kasvattamiseksi, se tehdään pienin askelin. Digitaalisen identiteetin ja digitaalisen lompakon tapauksessa kyseessä on kuitenkin valtava kertaharppaus kohti kiinalaistettua Eurooppaa,” Terhes jyrähti viitatessaan malliin, jossa liittovaltio kykenee valvomaan jatkuvasti kansalaisten liikkumista, käyttäytymistä ja rahavirtoja keskitettyjen sähköisten tietokantojen avulla.

Terhes varoittaa, että digitaaliset uudistukset mahdollistavat Euroopassa nyt kiinalaistyylisen kansalaisten pisteytysjärjestelmän, jossa valtio voi taata taloudellisia etuja ja henkilökohtaisia vapauksia esivallalle uskollisille sekä poliittisesti korrekteille ihmisille. Sen sijaan vallanpitäjien kannalta epämieluisten ihmisten elämää ja työntekoa voidaan rajoittaa, jotta näissä kytevä poliittinen muutosvoima saadaan tukahdutettua.

Terhesin mukaan digitaalinen henkilöllisyys ja lompakko ovat selkeää jatkumoa unionin totalitaristisille koronatoimille, joiden yhteydessä rokottamattomien elämää kontrolloitiin rajuin ottein. Digitaalisen identiteetin tavoin koronatodistuksia markkinoitiin ”vapauden mahdollistajina”, vaikka tosiasiassa vallanpitäjät käyttivät niitä kansalaisten alistamiseen.

Lähteet: Breitbart, Euroopan komissio

Digitaalinen identiteetti Digitaalinen lompakko Digitalisaatio Euroopan komissio Euroopan unioni Globalismi Kansalaispisteytys Koronakommunismi Koronapolitiikka Koronarajoitukset Politiikka Teknologia Tiedustelu Ursula von der Leyen Vakoilu Valvontayhteiskunta Yhteiskunta

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Kyllä, siksi ihmisten tulisi aktiivisemmin seurata mitä tämän aiheen ympärillä tapahtuu ja pitää asiasta meteliä.
    Käytännössä di digi-id mahdollistaa maksutilien ja koko henkilökohtaisen elämän sulkemisen muutamalla napinpainalluksella, jos et ole systeemin suosiossa.
    Globaali eliitti edistää tätä hanketta kovalla vauhdilla ja syyt siihen ovat kyllä tiedossa ja kaikkien nähtävillä, jos vain aukaisee silmänsä.

  • Minä

    Vastaa

    Valitettavasti ihmiset eivät huomaa totalitarismiin johtavia askelia, kun niitä otetaan vähitellen ja mne myydään joinain vapautta ja elämän helppoutta edistävinä asioina. Moni ajattelee, että ei minulla ole mitään salattavaa ja niinpä he eräänä päivänä ovat totalitarismin alaisia ja huomaavat mihin olivat suostuneet, mutta sitä on hyvin vaikeaa muuttaa enää.

    Sitten valtio kertoo mitä saat tehdä, mitä tarvitset ja kuinka elät. Sinulta ei itseltäsi kysytä mitään ja valinnanvapaus koskee valtion tarjoamia vaihtoehtoja. Elät kurjuudessa orjana ja eliitti huolehtii elintasostaan. Tervetuloa suvakkilaan.

  • Tapiola

    Vastaa

    Siitähän Great reset sitten käynnistyy, kun digitaalinen raha saadaan ainoaksi. Kaikki rahat häviää yhtäkkiä ja puhelimeen tulee ohjeet kunnallisista sissimuonien jakopaikoista.
    Sitten vaan onnelliset liittovaltion kansalaiset odottelevat jännityksellä, saako suuri ja mahtava liittovaltio palautettua ihmisten rahat, vai onko pakko siirtyä johonkin uuteen liittovaltiojärjestykseen.

  • pöh

    Vastaa

    WEFin Klaus Schwab, eli Sanna Marinin ja Annika Saarikon pomo sanoi joku aika sitten, että Kiinan pitäisi olla meille kaikille esimerkki.
    Toisinsanoen kommunistinen diktatuuri halutaan koko maailmaan.
    Eikä ne edes salaile niitä suunnitelmiaan, ne on vaan niin absurdeja ettei kukaan usko.

  • Vihreä tyrannia syö meidät

    Vastaa

    Kuinka moni eduskuntavaali ehdokkaista vastustaa tätä tyranniaa?

    Vaikuttaa hiiren hiljaiselta.

    Mikään puolue ei ole meidän puolella. Älkää äänestäkö teidän omia kiusaajia!

    1. Tarvitaan uusi perustuslaki joka oikeasti antaa suojaa ja turvaa tyranniaa vastaan. Nyt meidät on heitetty petojen raadeltavaksi. Kukaan ei tule meidän avuksi. 

    2. Tarvitaan uusi perustuslaki joka radikaalisti vähentää petollisten päättäjien valtaa, mutta antaa lisää valtaa,oikeuksia ja vapauksia meille.

    3. Maailman terveysjärjestö WHO on lopetettava/tuhottava koska me olemme vain uhrattavia koekaniineja lääkemafian ja Frankenstein puoskareiden WHO myrkkypirtelössä.

    4. Ilmastotavoite 2035 hiilidioksidi vapaa yhteiskunta lopetettava HETI! Tämä kuuluu samaan sarjaan Frankenstein puoskareiden vallanhimossa. Suuri nollaus tarkoittaa että meitä ei ole olemassa. Me emme saa olla kirjoilla missään. Vain hiilidioksidi kirjanpidossa. Vihreässä tyranniassa heinäsirkoilla on suuremmat oikeudet kuin meillä. Vihreä gulag on naamioitu erityisesti nuoriin vetoavaan maailman pelastus uikutukseen.

  • Seppo Lehto oikea Suomen vapaussoturi

    Vastaa

    Tänäänkin maksoin käteisellä vajaalla 30€ kolikoilla leipää, mustikkakeittoa 😉
    Lähimaksua kysyttiin, totesin kolikoita riittää.
    Käyttäkää saatana käteistä ja vaatikaa käteistä, vain sillain se voi olla käytössä.

    Seppo Lehto eurovaaliehdokas
    https://eurovaaliehdokkaanne.blogspot.com

    • Tehdäänkehitysmaayhdessä

      Vastaa

      Oikea asenne. Käytän aina käteistä, kun se hyväksytään maksuvälineeksi. Joitain on pakko maksaa kortilla, kun yrityksellä ei ole käteismaksu mahdollisuutta.Alle prosentti ostoistani.

  • suvakki 2

    Vastaa

    ”Sen sijaan vallanpitäjien kannalta epämieluisten ihmisten elämää ja työntekoa voidaan rajoittaa, jotta näissä kytevä poliittinen muutosvoima saadaan tukahdutettua.”

    Tämähän on ihan helvetin typerää, mikäli todella halutaan ihmisten saamista esivalloille uskollisiksi; perustuu korruptioon, sillä mitä enemmän lahjot, sen uskollisempi rakki on. Uskolliseksi saaminen ei toimi toisinpäin eli mitä enemmän lyöt, sen uskollisemmaksi rakin teet.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    Luultavasti jo nykyisillä järjestelmillä ihmisiä voidaan seurata tarkkaan. Tallessa on eri järjestelmissä maksut, havainnot liikkumisista, terveystiedot, omistukset, sormenjäljet ja valokuvat. Digitaalinen identiteetti on jo, tarkoitan henkilötunnusta. 

    Lähitulevaisuudessa tietokoneohjelmat voivat käydä tutkimassa eri järjestelmien keräämiä tietoja. Ehkä olemme jo nyt jatkuvan tarkkailun kohteina. Silloin tällöin näkee teiden varsilla poliisin pysäyttämiä autoja. Ehkä poliisiauton järjestelmät lukevat koko ajan rekisterinumeroita ja antavat poliisimiehille hälytyksen epäilyttävästä autosta tai siihen liitetystä mahdollisesta kuljettajasta. Jos tunnet monta kertaa kiinni rattijuopumuksesta jääneen, lainaa hänen autoaan ja mene ajelemaan ympäristöön, jossa on paljon poliisivalvontaa, esimerkiksi Helsinki-Vantaa kentälle. Jos sinut pysäytetään, tiedät valvonnan olevan totta.

    Viranomaiset päässevät halutessaan kaikkiin tietokantoihin, kaikkiin verkkoon liitettyihin laitteisiin ja niissä on takaportti. Valvonta ja sen tulosten analysointi onnistuu tietokoneiden avulla.

  • Follow the money

    Vastaa

    1% maailman ihmisistä omistaa enemmän kuin loput 99%. Näiden monimiljardöörien viimeinen tavoite on saada täysi kontrolli muista ihmisistä. Tämä on mahdollista, kun pakotetaan ihmiset ottamaan nanoteknologiaa sisältävä ”rokote”.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi