Yhdysvaltain rotumellakat tarjoavat mahdollisuuden laajempaan keskusteluun myös Suomessa

Yhdysvalloissa on mellakoitu mustaan mieheen kohdistuneesta kuristusotteesta, jonka jälkeen mies kuoli sairaalassa.

Yhteiskunta

päivitetty

Mellakat alkoivat, kun julkisuuteen tuli video mustan miehen pidätyksestä maanantaina. Mies kuoli sairaalassa.

Yhdysvalloissa on kuluvan viikon aikana nähty laajoja rotumellakoita, jotka saivat kipinän mustan miehen kuolemasta pidätystilanteessa. Kuolema johti siihen, että musta yhteisö on ollut pakotettu ryöstämään paikalliset elektroniikka- ja viinakaupat puhtaiksi sekä tuhoamaan paikkoja polttamalla. Myös valkoisia liberaaleja mellakkaturisteja on osallistunut mellakointiin.

Vaikka mellakat tapahtuvat kaukana suomesta, tarjoavat ne silti mahdollisuuden laajempaan keskusteluun maahanmuutosta, rodusta ja median tekopyhyydestä myös täällä. Myös suomalainen valtavirtainen media on osallistunut propagandan levittämiseen ”oikeutta etsivistä mielenosoittajista”, joten asia on monien huulilla.

Kansallismielisille ihmisten huulilla oleva tapahtuma onkin oiva hetki saada aikaan laajempaa faktoihin perustuvaa keskustelua aiheesta.

Kulttuurimarxisteille puhuminen on pääasiassa turhaa, sillä he yleensä ovat hyvin fanaattisia uskossaan, vaikka mikään fakta ei tukisi tätä. Sellaisia on siis turha yrittää vakuuttaa. Sen sijaan kansallismieliset voivat pyrkiä kohdentamaan faktojen levitystä konservatiivisempaan väestönosaan, joka vaatii vain hieman tönäisyä oikeaan suuntaan muuttuakseen kansallismieliseksi itsensä mieltäväksi ihmiseksi.

Sellainen ihminen tuskin haluaa naapurustonsa muuttuvan mustien huumejengien leikkikentäksi, verorahojensa menevän mustien elättien taskuihin tai mellakoivien mustien aiheuttamien tuhojen maksamiseen, saati sitten tyttärensä päätyvän mustan raiskaamaksi.

Faktat ja tilastot ovat asiassa hyvin yksiselitteiset; mustat istuvat vankilassa huume- ja muusta erityisen haitallisesta rikollisuudesta useammin kuin valkoiset; mustat mellakoivat asuinalueillaan jatkuvasti (tämä on länsinaapurissakin jo aivan arkinen ilmiö); mustat raiskaavat moninkertaisesti suhteessa valkoisiin.

Tällaisia asioita voi tuoda esille helposti tilastojen avulla. Nyt meneillään olevat mellakat ja niiden aiheuttamat tuhot taas luovat tälle loistavan visuaalisen pohjan: sosiaalinen media on täynnä videoita, jotka on kuvattu kuluvan viikon aikana, ja lisää tulee koko ajan. Harva valkoinen haluaa nähdä palavia naapurustoja, joten videoiden levitys on suositeltavaa. Monilla videoilla mustat vielä uhoavat mellakoiden olevan tulossa alueille, joiden asukkaat ovat pääasiassa valkoisia.

Moni ei jaksa lukea ”puuduttavia” tilastoja, mutta videot ja kuvat toimivat yhtä hyvin. Yhdistelemällä visuaalista ja tilastollista puolta laajemmassa tiedottamisessa voimme hyödyntää mellakoiden aiheuttaman propagandamahdollisuuden. Muussa tapauksessa kulttuurimarxistit saavat taottua massojen päähän näkemyksensä mellakoiden syistä: mustat ”mielenosoittajat” ryöstävät viinakauppoja ja tuhoavat paikkoja, koska etsivät oikeutta valkoista rasismia vastaan.

Kolumnit Kotimaa Mellakka Mielenosoitus Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Juha

    Vastaa

    paskamedia yrittää vaieta nämä mellakat ja vierittää syyn Trumpin tai kansallismielisten syyksi. Esim iltapaska luo mielikuvaa että syy vandalismiin ja ryöstelyyn on valkoisten

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/0f965d91-693d-43b2-b913-18ffe488bfe3

    tarkemmin kun tutustuu asiaan niin taustalla on kommunistit ja näiden politrukit. esim G.Soros joka rahoittaa black lives matter-järjestöä ja muita marxistisleninististä populaa jotka nyt mellakoi

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi