”Tämä on meidän maamme!” – muslimit pahoinpitelivät joulupukin Saksassa

Joulupukkina esiintynyt mies oli lyönyt yhtä hyökkääjistä itsepuolustukseksi kasvoihin, minkä seurauksena pelkurimainen rotumuukalaisjengi oli juossut pakoon.

Väestönvaihto

Saksan poliisi etsii ryhmää ”nuoria,” joita epäillään joulupukin asuun pukeutuneeseen 54-vuotiaan miehen pahoinpitelystä.

Rainer B:nä uutisoitu uhri oli matkalla Königsplatzin aukiolle Kasselin kaupungissa esiintyäkseen joulupukkina, kun häntä lähestyi ryhmä maahanmuuttajataustaisia nuoria. He kutsuivat miestä ”läskiksi” ja ”nartunpennuksi,” sekä käskivät tätä riisumaan joulupukin asunsa. He sanoivat olevansa muslimeja ja että Saksa on heidän maansa.

Uhrin kieltäydyttyä asunsa riisumisesta, jengi kävi väkivaltaiseksi ja löivät tätä, vahingoittaen hänen kaulaansa ja pukin asua. Mies oli lyönyt yhtä hyökkääjistä itsepuolustukseksi kasvoihin, minkä seurauksena pelkurimainen rotumuukalaisjengi oli juossut pakoon.

Rainer kertoi myös monen ihmisen nähneen tilanteen ja siihen puuttumisen sijaa he olivat nauraneet ja taputtaneet musliminuorille. Ei ole vaikea arvata silminnäkijöiden olleen jotain aivan muuta kuin etnisiä saksalaisia.

Mies oli pahoinpitelystä huolimatta mennyt hoitamaan joulupukin tehtävänsä ja kertoi edelleen jatkavansa töitä. Hän sanoi kuitenkin aikovansa kantaa vastaisuudessa pippurisumutetta mukanaan.

Lähde: Remix

Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Rotu Saksa Ulkomaat Väestönvaihto

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • pöh

    Vastaa

    Muslimit on jo vuosikymmeniä sitten itse sanoneet, imaamit saarnanneet jne että he tulevat eurooppaan valtaamaan euroopan.
    Mutta sitä ei uskota ja asiasta puhuminen kielletty ”äärioikeistolaisena salaliittoteoriana”, vaikka siis itse niin sanovat.
    Viimeisimpänä tuo alladin maher

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009852847.html

  • Salomon

    Vastaa

    Joululahjaksi pukille katkaistu haulikko!
    Hyvää Joulua

  • Kyynikko

    Vastaa

    Nyt ottakaa opiksi ja pakatkaa aseita pukinkonttiin.

  • Kokoomusbotti

    Vastaa

    Hyvä arvoliberaali Saksa, jatka samaan malliin!

  • Postuilvelle

    Vastaa

    Duuni pitää hoitaa ikävistä välikohtauksista huolimatta.

  • Suuri tuntematon

    Vastaa

    Ajatusketjuilua. Joulusta tuli mieleen Kuninkaan syntymäpäivät ja siitä tuli mieleen juutalainen kilpakävelijä Sari Essayah. (Ei, en pidä judeokristillisyyttä yhtään minään.) Essayah oli viime viikolla presidenttiehdokastentissä radiossa. Onkohan KD:ssä yhtään aitoa kristittyä vai ovatko kaikki nokkapoppoota tai paavinkumartajia? Henkilö historiasta, jonka kanssa haluaisi keskustella? Neekeri nimeltään ”Martin Luther King”. Entä pitääkö Essayah ydinperhettä eli isää ja äitiä tärkeänä? Ei, ei se pidä. Oma perheensä oli äiti, mummo, sekalainen joukko mummon siskoja ja muita vanhoja naisia. Homojutuista ei muistaakseni kysytty, mutta Essayah taatusti ne hyväksyy, kuten Soinikin. (Jos vastustaa homotusta, vastustaa Israelia ja Yhdysvaltojakin.) Jos haluatte hyvää joulumieltä, hakekaa sellaista pätkää kuin ”joulu mehtäkämpällä”. Hyvää joulua kaikille ja älkää vilustuko.

  • Hou Hou

    Vastaa

    Kova pukki. Ensin vetää islamistia turpaan ja menee vielä sen jälkeen hoitamaan duunin. Islamisteille ei anneta maata kuin sellainen metri kertaa kaks pala sellanen minkä ne hautuumaalla tarttoo.

  • Teemu

    Vastaa

    Ei ole Suomikaan meidän maa. Suomi on EU-pankkiirien ja muiden vehkeilijöiden valtio. EU:n uudet taloussäännöt on nyt sovittu. Säännöissä sanotaan, että akuutteihin investointeihin, kuten ilmastotalkoisiin ja sotaan on laitettava rahaa eli ei poikkea mitenkään wanhojen aikojen Suomestakaan, jossa herrat tulivat hakemaan viljapusseja juuri sen verran ja juuri silloin, kuin niitä sattuivat tarvitsemaan. Kansainväliset sopimukset määrittelevät Suomenkin suunnan, joten myös maahanmuutto ja ”pakolaiset” jatkavat rakkaana prioriteettina agendalla—sitä ei erikseen tarvitse mainitakaan. Suomi on nyt siinä tilanteessa, että on kiristettävä vyötä hurjasti, jotta maassa loisivat somalit, afgaanit ja muut muukalaiset voidaan elättää. Suomi joutuu ”velkamenettelyyn”; halvan rahan päivät ovat ohi ja nyt suomalainen veronmaksaja laitetaan todella hommiin. Muuta keinoa EKP:lla ei ole realisoida fiat-rahansa takana olevia katteita; ne lunastetaan eurooppalaisella ja varsinkin suomalaisella veroeurolla eli työllä. Positiivisena voidaan pitää sitä, että monet vasemmistolaisetkin heräävät nyt tähän maahanmuuttajien aiheuttamaan ongelmaan ja kuluerään: jokainen maahanmuuttaja kasvattaa taakkaa, jonka suomalainen veronmaksaja joutuu kantamaan. Ja maahanmuutto on ennätyskorkealla. Suomen olisi täytynyt pysyä poissa EU:n eurorahametkuista, kuten pysyivät Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti. Niistä kaksi piskuista viimeksimainittuakin ovat selviytyneet kruunuineen ja ilmeisesti USA niille NATO-tukikohdistaan jotakin maksaakin. Suomi tietysti huristelee ensimmäisenä taas pää edellä mäntyyn, kuten totuttu on näkemään. Vaikka USA saa rällästää täällä vapaasti sotasuunnitelmiensa kanssa, niin olen varma, että maksumiehen osassa tässäkin tapauksessa on Suomi.

    • Teemu

      Vastaa

      Yle: ”Joustoa saa, jos investoi vihreään siirtymään tai puolustukseen.” Noilla eväillä ja ajatuksilla siis mennään. Ilmastohullutus ja Ukraina ovat kuumaa kosheria juuri nyt, mutta en usko Ukrainan sodan jatkavan enää prioriteettina kauaa. Milloinkohan viherpelisäännöt iskevät sotateollisuuteen? Milloin tankkien, hävittäjien, kuljetuslentokoneiden, kuorma-autojen ja muiden sodassa käytettävien vehkeiden pitää olla sähköisiä tai muutoin ”nollapäästöisiä”? Entä lentotukialukset?

  • murre iisakki riepunen

    Vastaa

    Joulupukkiin ei sitten kosketa, haisevat ählämit pysykööt kaukana lapsille iloa tuottavasta hahmosta. Lampaiden seura on muukalaisille ihan riittävää, sinne vaan…

  • Joulupukki Hervanta

    Vastaa

    Näin kävi Hervannassa aattona Tieteenkadulla Hervannassa. Näkivät pukin ja lähestyivät huudellen. Pukki nappasi äkkiä kameran ja alkoi ottamaan ns ”selfieitä”, tuli ählyille kiire peittää kasvojaan. Instassa julkaisin kuvia ko tahoista. Huuteluina ”Joulupukki vitun läski” etc. Totesin että pukki on timmissä kunnossa. Poistuivat, kun arvasivat että naamansa tallessa.

    Viite: ”ryhmä maahanmuuttajataustaisia nuoria. He kutsuivat miestä ”läskiksi”.”

    • Ponu Hüühtänen

      Vastaa

      Olisit vetänyt turpaan mutiaispenikoita.

  • Joulupukki

    Vastaa

    Ilmeisesti partisaani näkee vain muualla ei vain Suomessa kun uutistani ählyjen Joulupukin häirinnästä ei julkaistu?
    https://www.instagram.com/p/C1QEd9ho7VW/

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi