Uusi ilmiö: Mustat jättävät Amerikan ja muuttavat etelään

Ilmiö mustien poistumisesta valkoisten mailta tunnetaan nimellä "Blaxit."

Väestönvaihto

Los Angeles Times julkaisi kirjoituksen nimeltä: ”Amerikka ei ansaitse minua. Miksi mustat poistuvat Yhdysvalloista?” Artikkelissa kerrotaan mustista, jotka ovat päättäneet poistua Yhdysvalloista ja muuttaa etelään, kuten Costa Ricaan, jolla on kasvava Amerikasta poistuneiden mustien yhteisö.

Kirjoituksessa haastatellaan muun muassa Costa Ricassa nykyään elävää mustaa naista nimeltä Jameelah Nuriddin, joka kertoi saaneensa tarpeeksi Amerikasta koronasulkutilojen ja George Floydin kuoleman myötä.

”Tuntui kuin olisin poistunut väkivaltaisesta parisuhteesta,” Nuriddin oli kuvaillut Amerikasta lähtemisen tunnetta.
Käytännössä kaikki Costa Ricaan Amerikasta muuttaneet mustat ovat kertoneet muuttonsa perusteiksi poliittiset syyt. Etelään muuttaneet mustat ovat myös perustaneet sosiaaliseen mediaan monia ryhmiä, joissa annetaan neuvoja Amerikan mustille etelän maihin muuttamiseen.

Mustien Amerikasta poistumisesta ei ole mitään virallisia tilastoja, mutta akateemikoiden mukaan kyseessä on merkittävin muuttoaalto sitten viime vuosisadan puolivälin, jolloin monet mustat taiteilijat poistuivat Eurooppaan. Ilmiö mustien poistumisesta valkoisten mailta tunnetaan nimellä ”Blaxit.”

Kaikki artikkelissa esitellyt mustat vaikuttavat elämäänsä huomattavasti aiempaa tyytyväisemmiltä. Toivon mukaan blaxit ‑ilmiö leviää myös Eurooppaan.

Lähde: LA Times

Musta rotu Rotu Ulkomaat Väestönvaihto Yhdysvallat

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Pessimisti ei pety. Poismuuttajat ovat todennäköisesti neekeriyhteisöjen kaikkein fiksuimpia tapauksia. Toistaiseksi väestövirrat ovat rajusti sisäänmuuttoa suosivia. Laittomille siirtolaisille kaavaillaan mm. ilmaista terveydenhoitoa, josta kanta-asukasperhe voi joutua maksamaan muutaman tuhatta dollaria kuukaudessa. Siis kuukaudessa, ei vuodessa. Laittomille maksetaan myös muhkeita ylläpitokorvauksia. Globalisteilla on rahaa.

  • Minä

    Vastaa

    Orjuuden lakattua, perustettiin Afrikkaan Liberia uudeksii maaksi Amerikan mustille. Sinne siirtyikin melko moni. He ryhtyivät yläluokaksi ja sorsivat paikallisia mustia. Tiedä miten Liberia nykyään pärjää.

  • Salomon

    Vastaa

    Mustat taiteilijat.. kyllä kyllä, kai se raiskailu ja mölinäkin on taidetta.

    • Late

      Vastaa

      🤣 ei helvetti. todellakin näin. mutiaiset ei saa aikaiseksi yhtään mitään oikeaa taidetta. ripuli oksennuksen äänet on enemmän musiikkia ja taidetta kuin räppi

  • Kohti parempaa tulevaisuutta

    Vastaa

    Oho, tämähän oli uutta. Minä olenkin aina ihmetellyt että kuka tuonne uudelle mantereelle haluaa ja toiset siitä oikein haaveilevatkin. Maa joka on rikollinen luonteeltaan ja sosialiturvaltaankin ”kukin huolehtikoot itsestän” pohjalta.

    Toivottavasti tämä muuttolike vahvistuu niin ehkä silloin asiat paremmin. Ja uuden maailman pyrkyrit saavat pärjätä omillaan.

  • IZMyTube Pöyristely

    Vastaa

    Mitä nopeammin tämä maa saadaan paskottua lopullisesti, niin sitä nopeammin ilmiö rantautuu myös vasallimaa-suomeen.
    Siinä sitä sit ihmetellään mistä asukkaat tyhjiin taloihin. Hyvä vauhti on päällä. Ns. Tekemisen meininki.

    • Muuttoasiantuntija

      Vastaa

      Itä- ja Pohjois-Suomi on jo tyhjennetty ja on hallitukselle No Go-aluetta. Tiet ihan paskoja, eikä rahoja anneta kunnostukseen, ”kun Venäjä hyökkää vielä joskus vuonna 2100 sitä kautta Oikeaan Suomeen”. 

      Kolmio Turku-Tampere-Helsinki jätetään ihmisille, muu maa tyhjennetään lomakeskuksille ja kaivoksille.

  • Schlageter

    Vastaa

    Mitä pahaa Costa Rica on tehnyt ansaitakseen tuon maahanmuuton?
    Oikea muuttosuunta olisi Saharan takainen Afrikka.

  • Gringo

    Vastaa

    Voisivat muuttaa Meksikoon tai Kolumbiaan niin saisi huumekartellit itselleen orjia sekä tulevia ihmiskaupan uhreja 😃

  • Topi

    Vastaa

    Amerikassa on 50 000 000 neekeriä. Jos niistä on yksi muuttanut pois manner-USA:sta, niin enpä vielä hattuani ilmaan viskaisi. Nämä ovat näitä ”uutisia”, jotka ovat ihan yhtä vahvalla pohjalla jonkun meemikuvien kanssa: ”Katsokaa! Tässä kuvassa on nyt yksi tällainen. Se meinaa sitä, että kaikki tällaiset ovat nyt tällaisia!” Nuohan ovat jotakin pikkulasten leikkejä ja lällätyksiä, helvetti soikoon. Sama selkosuomeksi: jos yksi henkilö jonkun paskalehden jutussa on jotakin mennyt tekemään, niin se ei meinaa sitä, että olisi päällänsä nyt joku kokonainen kansanliike em. henkilön viiteryhmän keskuudessa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi