EU laajentamassa Schengen-aluetta järjestäytyneestä rikollisuudesta ja laittomasta siirtolaisuudesta tunnettuihin valtioihin

Varoitukset eivät ole hetkauttaneet EU-eliittiä, joiden nimenomainen tavoite on valkoisen Euroopan heikentäminen ja tuhoaminen.

Väestönvaihto

Euroopan unioni tahtoo lopettaa matkustusrajoituksen ja rajatarkastukset kolmelta Eurooppaan kuuluvalta valtiolta, joilla on ollut vakavia ongelmia järjestäytyneen rikollisuuden ja laittoman siirtolaisuuden kanssa. Käytännössä matkustusrajoituksista luovuttaisiin lisäämällä maat osaksi Schengen-aluetta.

EU-komission mukaan Romania, Bulgaria ja Kroatia alkavat olla kypsiä Schengen-statuksen kannalta. Esimerkiksi Romaniasta peräisin olevat mustalaisrikolliset ovat tuttuja keskivertosuomalaisillekin katukuvasta.

”Komissio kertoo tiedotteessa pyytävänsä Euroopan unionin neuvostoa ’viipymättä hyväksymään’ maiden täysimääräisen osallistumisen Schengen-alueeseen,” Yle kirjoittaa.

”Schengen on yksi EU:n suurimpia saavutuksia. Siihen liittyvät yhteydet kasvattavat sisäisiä markkinoita, talouksia sekä ihmisten elintasoa. 22 EU-maata ja neljä muuta maata kuuluvat Schengeniin, ja nyt on aika ottaa mukaan kolme lisää,” totesi EU:n sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson.

Hanketta kritisoivat ovat varoittaneet EU-johtoa siitä, että kolmen maan lisääminen Schengen-alueeseen tulisi lisäämään dramaattisesti laittomien maahanmuuttajien, huumeiden ja aseiden virtaa eri puolille Eurooppaa. Varoitukset eivät ole hetkauttaneet EU-eliittiä, joiden nimenomainen tavoite on valkoisen Euroopan heikentäminen ja tuhoaminen.

Lähde: Yle

Bulgaria Euroopan komissio Euroopan unioni Globalismi Huumausainerikos Huumeet Huumekauppa Järjestäytynyt rikollisuus Kroatia Maahanmuutto Mafia Mustalaiset Poliittiset viholliset Politiikka Romania Rotu Schengen Väestönvaihto Yhteiskunta Ylva Johansson

Keskustelu

14 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Jep

    Vastaa

    Voi kun Ukraina sais myös, niin sais helposti aseita.

    • Meillä on idiootit vallassa

      Vastaa

      Turkki kans. Olli Renhän sitä visioi EU:hun, joskus 15v sitten. Hitto mikä idiootti.

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Tämä ei tiedä hyvää.

    • Ketku

      Vastaa

      Meininki menee niin mahdottomaksi että ns.maahanmuutto koko Eu.ssa on pakko lopettaa ja siihen ei mene enää pitkään.

  • pöh

    Vastaa

    ”vapaa liikkuvuus” tuntuu koskevan kaikkia muita paitsi suomalaisia.
    6‑tunnin risteilylle jossa ei edes mennä ulkomaiden maaperälle, ei pääse suomalainen ilman henkilöpapereiden näyttämistä.
    Sen sijaan jopa afrikasta ja lähi-idästä voi tulla Suomeen ilman mitään papereita (no problem) ja heti järjestyy verovaroista asuminen, ylläpito sekä diskorahat.

    Tavaroiden vapaa liikkuminen? Sitähän ei suomalaisille ole, tulli ja verottaja mielivaltaisesti päättää niin tilattuja ja maksettuja tavaroita et saa.

  • Voi vidu mitä touhua

    Vastaa

    EU on totaalinen mielisairauden ja mädännäisyyden tyyssija, jota pitää vihata ja eihän sitä voi olla vihaamatta.

  • Salomon

    Vastaa

    ”Komissio” = komissiolle komissioita ”Viipymättä hyväksyttävä” = pakkolaki, sano kuka mitä hyvänsä

  • Pertti Grandell

    Vastaa

    koskahan saadaan tää koko helkkari eu kaatumaan omaan sceidaansa, uskomatonta perseilyä,

  • Pena

    Vastaa

    Aita pitäisi rakentaa ruotsin rajalle Torniosta Kilpisjärvelle. Ruotsistahan nuo jengiläisporukat ovat tulleet ja jatkuvasti tulee lisää. Venäjän raja on rauhallinen, ei sinne ole tarvetta aitaa rakentaa.
    Pääministeri on täysin pihalla aitahommasta, kuin lumiukko.

  • TT

    Vastaa

    Ei eletä normaaleja aikoja kun tuollainen tyrannipaska kuin eu saa olla olemassa.

  • Bella

    Vastaa

    ”Esimerkiksi Romaniasta peräisin olevat mustalaisrikolliset ovat tuttuja keskivertosuomalaisillekin katukuvasta.”

    Valimeren saaristoon romanialaiset houkuttelevat omia maannaisiaan prostituoiduiksi huijaamalla nama uskomaan toisenlaiseen avoimeen tyopaikkaan, samoin maanmiehiaan kaikenlaisiin sekatoihin hyvaksikaytettavaksi. Siis romanialaiset huijaavat toisiaan, usein heikommassa asemassa olevia. Asiaan liittyy viela romanialainen ylaluokkainen (mafia)sisapiiri esimerkiksi suurlahetystoissa ja poliisien toiminnoissa, jotka varmistavat maanmiehien ja –naisten huonon kohtelun jatkumisen.

  • Sensuroimaton Totuus

    Vastaa

    FIXIT. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

  • juha II

    Vastaa

    Ylva Johansson on ruotsalainen sosiaalidemokraattinen Komissaari, joka vastaa EU:n ”sisäänheitto” ‑komissaarin virasta niin kuin ruotsalainen naissosiaalidemokraatti VAIN voi tehdä!!! Saatanan HULLU ämmä, jota voi vihata VIELÄ enemmän kuin ent. Saksan Liittokansleri Angela Merkeliä!!! ”Hullun lehmäntaudista” nauttiva ”vulva” Johansson EI nakkaa PASKAN vertaa ”koti”maansa naisten, tyttöjen, vanhusten, poikien ja jopa miestenkin RAISKAUKSISTA/MURHISTA. Joita tapahtuu yhtä vuolaasti kuin tulee lehmän hännän altakin!!!

    • pöh

      Vastaa

      EU:ssa on äärivasemmistolaiset globalisti akat saaneet isoimmat virat, koska he ovat niitä hyödyllisiä idiootteja niille jotka maailmassa oikeasti kaikesta päättää taustalla.
      Se on kyllä irvokasta että EU:ssa puhutaan jatkuvasti demokratiasta, EU:ssa ei ole mitään demokratiaa, vaan päinvastoin se vie kansallisvaltioilta demokratian.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi