Maailman älykkäin mies kommentoi rokotteita ja valtaeliitin toimintaa

Useamman kerran älykkyysosamäärätesteistä tuloksekseen 200 saanut Christopher Langan on oletetusti maailman älykkäin mies.

Väestönvaihto

Maailman älykkäimmäksi mieheksi tituleerattu amerikkalainen Christopher Langan on hiljattain tuonut esille sosiaalisessa mediassa näkemyksensä valtaeliitin aikeista rokottaa koko maailma koronakriisin varjolla. Samalla myös mainitsee esille eliitin aikeet korvata maailman kansat sekarotuisella ”mokan värisellä orjarodulla”.

Partisaani päätti suomentaa ja julkaista hänen päivityksensä kokonaisuudessaan.

Langanin kirjoitus

Olen ihmetellyt, olisiko rokotusten takana jonkinlainen pahansuopa suunnitelma. Jos itse olisin sosiopaattinen oligarkki, ja mielestäni ihmiskunnan määrän pitäisi massiivisesti laskea planeetan suojelemiseksi, käyttäisinkö rokotetta aiheuttaakseni massoille kuolemaa vai massasterilisaatiota?

Vaikka kumpikin keino aiheuttaisikin laajaa sekasortoa, massasterilisaatiot todennäköisesti aiheuttaisivat sitä vähemmän.

Ensinnäkin, ”rokotteiden” tyypillisen määritelmän mukaan nykyiset pistokset eivät edes ole rokotteita. Ne ovat vain uusi lajike vaarallista teknologiaa, jota parasiittimainen yläluokka rahoittaa ja käyttää tarkoituksenaan globaalin maailmanvallan saavuttaminen. Massiiviset kuolemat olisivat traumaattisia ja näin uhka status quolle. Jos väkiluku romahtaisi ja talous myös sen mukana, silloin eliitille ei jäisi mitään.

Ei olisi luontaista ylivertaisuutta tai sopeutuvuutta, mikä suojelisi heitä ja edistäisi heidän selviytymistään. Näin ollen he suosivat massasterilisaatioita ja hidasta (mutta silti ripeää) väestönlaskua.

Ilmeisestikin parasiittimainen yläluokka on huolissaan siitä, että ympäristö tuhoutuu ylikansoituksen takia. Valitettavasti he ovat oikeassa tässä, sillä samalla kun maailman resurssit ovat rajalliset, väestönkasvu on eksponentiaalista.

Heidän lähestymistavassaan tähän asiaan on kuitenkin ainakin kolme ongelmaa. (1) Sen sijaan, että he hoitaisivat ylikansoitusongelmaa oikealla tavalla, kuten kehittämällä väestöä koulutuksella ja geneettisellä hygienialla, vetoamalla siihen mikä on parasta ihmiskunnassa ja vakuuttamalla tämän itse hallitsemaan lisääntymiskäytöstään omaksi ja planeetan parhaaksi, he sen sijaan suosivat valehtelua ja muiden selän takana piileskelyä, vedättäen ja uhkaillen meitä rokottautumaan.

Sen sijaan, että he kehittäisivät ihmiskuntaa, he alentavat sitä, turvautuen yleiseen tiedottomuuteen, sokeaan luottamukseen ja umpikujaan päättyviin ideologioihin, kuten ateismiin, materialismiin, kommunismiin, monikulttuurisuuteen sekä pakotettuun etniseen ”erilaistamiseen”, ja tyrannimaiseen ”globaaliin hallintoon” huijatakseen ihmiskunnan alistumaan.

(2) Samalla kun globaali eliitti epätoivoisesti tavoittelee täydellistä kontrollia tästä planeetasta, mukaan lukien sen ihmisväestöstä, he eivät ole älyllisesti taikka moraalisesti riittävän kelvollisia ansaitakseen sitä, ja heillä ei ole hajuakaan siitä, miten käyttää niitä asianmukaisesti ihmislajin ja planeetan edistämiseksi kokonaisuudessaan.

(3) Tämä näkyy siitä tosiasiasta, että heidän valta-agendansa on rajoittunut lukumäärän rajoittamiseen ja sulkee kokonaan pois laadunvalvonnan. He olettavat, että ihmiskunnan todellinen geneettinen rikkaus ovat kokonaan heissä huolimatta heidän silmiinpistävästä ansioiden puutteestaan, kuten nerokkuudesta ja moraalisesta suoraselkäisyydestä.

Allekirjoittaen kuluneen ideologian ”sosiaalidarwinismin” nimeen, he yksinkertaisesti olettavat, että kaikki muut, riippumatta siitä miten paljon parempia ja älykkäämpiä nämä saattavatkaan olla, ovat alivertaisia sekä uhrattavissa olevia ja heidät tulisi eliitin parhaaksi joko poistaa, sterilisoida tai sulauttaa valtavaan mokan väriseen orjarotuun.

Lyhykäisyydessään eliitti pitää itseään ”herrarotuna”. Eräänlaisena globaalina karjansiittämisliittona, jolle kaikki muut ihmiset eivät ole mitään muuta kuin lauma säyseää karjaa jalostettavana orjuuteen, ja joka omaa juuri ja juuri tarpeeksi älykkyyttä ymmärtääkseen noudattaa käskyjä.

Tämä on kiistämättömästi dokumentoitu esimerkiksi ”valkoisten kansanmurha” ‑agendana, jota jo sata vuotta sitten Richard Coudenhove-Kalergi kuvasi. Häntä rahoittivat Rotschildit, Warburgit ja muut kansainväliset ”banksterit” ja hänen agendaansa ajetaan nyt kansainvälisenä politiikkana ympäri länsimaita.

Ei ole vaikea nähdä, mihin tämä ennen pitkää johtaa. Henkilökohtaisesti olen valmis tekemään vakavaa fyysistä vahinkoa kelle tahansa, joka yrittää väkisin pistää minua yhdelläkään näistä rokotteista, ja niin tulisi toimia myös jokaisen rehellisen, itseään kunnioittavan kansalaisen.

Lähde: Daily Stormer

Christopher Langan Globalismi Hyvinvointi Juutalaisomisteiset pankit Koronavirus Lääketeollisuus Rokotteet Rotu Sionismi Tiede & luonto Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Valkoisten kansanmurha Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • MIETI SEKUNTTI AIVOPESUASI

    Vastaa

    Suomalaisten luottamus uutisiin kasvoi korona-aikana – ”Kriisiaikoina on tyypillistä, että kansan luottamus demokratiaan korostuu
    kuka uskoo tätä kuraa

    nämä viher vasuri propagandisti journalisti
    ilmeisesti kyselevät asiasta toisiltaan

    he ovat niitä *suomalaisia*elokapina homo sexuaalien
    matujen kavereita ja
    juuri tuli juttu kun nuoriso on täysin kypsynyt ilmastonmuutos uutisointiin ja sen tyrkytykseen

    miten nämä viher vasuri journalistit aina vetoavat demokratiaan kun heidän edustamansa puolueet saavat rökäletappioita valeista
    eli kansan epäluottamus lauseen

    silti heidän viher vasuri propagandansa on demokratian esirippu
    eli joku jauhaa paskaa kun mietitään realismia

    Suomalaisten luottamus uutisiin kasvoi korona-aikana – ”Kriisiaikoina on tyypillistä, että kansan luottamus demokratiaan korostuu
    ”Kriisiaikoina on tyypillistä, että kansan luottamus demokratiaan korostuu
    kuten SDP n vihreiden keskustan vasemmiston vaalitulos osoittaa
    niinkö valtamedia jotka 100 prosenttisesti edustavat
    vain heitä ***häviäjiä** kannatus laskussa agendoja

  • Aivot omistava

    Vastaa

    Aha.. ”umpikujaan päättyviin ideologioihin, kuten ateismiin”, eli päinvastoin, tyhmin ihminen maapallolla.
    Sekö on viisasta että alkaa haukkumaan ihmisiä jotka ei usko kuolemanpelkoisten keksimiin uskontoihin.
    Ei helvetti.
    Eli uskovainen hihhuli jonka mukaan maapallo on 6000 vuotta vanha, ikinä ei siis ole ollut edes jääkautta eikä dinosauruksia.
    Että on viisas ukko…

    • Vesku

      Vastaa

      Olet vain kateellinen älykääpiö 🙂

  • Juulia

    Vastaa

    Näinpä on asia ja olenkn hiljaa melessäin miettinyt, olisi pitänyt tajuta sanoa, kuinka oikeassa taas olinkaan, kun älyllisesti järkevät ystäväni kin ottaa tämän kokeellisen piikin, miettii että mitähän v…uttua täs maailmassa tapahtuu…?????

  • Anu Palosaari

    Vastaa

    Tulipa tuosta mieleeni ‚että Iltalehti uutisoi taannoin ”natsijohtajien” olleen kauttaaltaan yli 150 ÄO:n omaavia (150 rajapyykkiä on pidetty älykkyystutkimuksessa ”neron” ilmentymänä) . Eipä ole mikään ihme, että älykkyys luonteenpirteenä on suunnilleen täysin tabu nykyisissä poliittisissa diskursseissa. Lisäksi huippuälykkäitä demonisoidaan.

    • Aatu Ykä

      Vastaa

      Aškenasijuutalaisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on todennäköisesti maailman korkein. Kyseisen väestöryhmän demonisointia tapahtuu kuitenkin lähinnä ”muut ei vaan tajuu paitsi me, on niin rankkaa omata tää puhdas todellisuustunneli kun muut ei vaan tajuu” ‑henkisillä keskustelupalstoillaan viihtyvien ja ajoittain tarrojaan katukuvaan liimailemaan uskaltautuvien, keskioluesta katupartiomahtinsa ja huuruisissa autotalleissaan yhdessä yhteisönsä kanssa hybriksensä löytävien paremman väen uskonsotureiden keskuudessa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Christopher Langan on fiksu tyyppi. Häntä kovaa mustamaalataan. Hän on sanonut aika paljon poliittisesti epäkorrekteja asioita. Hän on niin sanotusti /meidän mies/.

  • Vomppa

    Vastaa

    Se on valeprofiililla kirjoitettu. Langan ei ole noin kirjottanut.

  • Vomppa

    Vastaa

    Tarkistakaa vaikka, Christopher Langan facebook profiili, tuohan on facebook kirjoitus?

  • Luuttu

    Vastaa

    Nuo näkemykset on varsin yleisiä superälykkäiden keskuudessa, tosin sillä rajoituksella että asian takana ei ole yhtenäinen salaliitto vaan voittoa tavoittelevien glopaalien yritysten tarve ruokkia itseään. ”totuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen vaatii älykkyyttä enemmän kun ihmisillä keskimäärin on”

  • ValhallaX

    Vastaa

    Älykkyys on hyvä asia. Ja valkoisen kulttuurin voima on aina perustunut myös älykkyyteen.

    Silti, viisaus on vielä aivan toinen asia. Esimerkiksi juutalaisia sanotaan älykkäiksi, ja voi olla, että monet heistä ovatkin ns. älykkäitä, mutta viisaiksi heitä ei voi sanoa, sillä heidän jäljiltään yhteiskunnat aina heikkenevät ja lopulta tuhoutuvat. He siis käyttävät älykkyyttään vain narsistisesti eli yleensä vain kasvattaakseen omaa vaurauttaan ja valtaansa. Ja se näkyy.

    Älykkäät juutalaiset hallitsevat Yhdysvaltoja ja kaikkea ns. Lännen mediaa. No, mitä tämä älykkyys on meille antanut?

    Minäpä vastaan.

    Yksinkertaisesti, vain tuhoa. Kaikkia länsimaita yhdistävät nämä ns. ”älykkyydellä” luodut asiat: Velka, väestönvaihto, lapsettomuus, väkivalta, huumeet ja mikä tärkeintä Hollywoodin luoma dystooppinen, toivoton tulevaisuus ja juuri nyt valkoisiin kohdistuva suora rasismi.

    Eli ns. älykäs eliitti ei toimi viisaasti, kaikkea muuta, se toimii tuhoamalla. Se tuhosi jo Venäjän sata vuotta sitten ja nyt se tekee saman Lännelle. Se voi olla joillakin mittareilla ”älykäs”, mutta tämä ”älykkyys” on suoraan helvetistä – ja sinne se vielä takaisin on ajettava.

  • Suomimie

    Vastaa

    Näissä rokoteasioissa luotan uskovaisiin lääkäreihin Pekka Reinikaisen ja Päivi Räsäsen.

  • Nimetön

    Vastaa

    Eikö tätä olisi jo voinut toteuttaa tavanomaisten influenssarokotteiden mukana?

  • juha Anttila

    Vastaa

    Asukasluvun kasvu on aika vaikea asia ymmärtää. Siksi sitä kannattaa verrata suurella nopeudella ajavaan autoon joka voi kiihdyttää tai hidastaa. Lyhyellä tähtäimellä nopeus on tärkeä, mutta pidemmällä tähtäimellä hidastuvuus on oleellisempi asia. Vaikka väestö jatkaa kasvuaan vielä joitain vuosikymmeniä ei sen vauhti ole kiihtymässä vaan hidastumassa etenkin länsimaissa.
    Karkeasti 60-luvulla kasvunopeus oli 2% ja nyt se on enää 1% jos tilanne jatkuu samanlaisena seuraavan 60 vuoden jälkeen väestö alkaa supistua.
    kts https://www.worldometers.info/world-population/

  • Liika humppakin tappaa

    Vastaa

    Väestön kasvu ja maailman tuhoutuminen eivät ole noin yksinkertainen asia kuin Langan sanoo. En ole yhtä älykäs tai viisaskaan, mutta toisaalta älykkyys ja viisaus ovat eri asioita ja älykkyyden mittaaminen riippuu myös mittaajasta ja käytetyistä keinoista. Talouden keskittäminen ja feikki luonne aiheuttavat köyhyyttä, ja köyhyys ristiriitaisesti voi aiheuttaa syntyvyyden kasvua kun tehdään lapsia auttamaan hädässä ja itse vanhentuessa. Suojeleeko lois”eliitti” siis talousjärjestelmäänsä ja valtaansa väestönvähennyspolitiikallaan, joita rokotteet kyllä kieltämättä ovat? Kenelläkään ei ole oikeutta tappaa toisia vaikka onkin varma oikeassa olemisestaan, ja siitä ettei väestön kasvu voisi luonnollisesti hidastuakin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi