Ruotsi jäi kiinni koulumenestyksen manipuloinnista – piilotti maahanmuuttajat parantaakseen Pisa-tuloksia

Ruotsalainen koulujärjestelmä ja näin myös koko yhteiskunnan tulevaisuus rappeutuu kiihtyvään tahtiin maahanmuuton vuoksi.

Väestönvaihto

Jopa Ruotsin valtaeliitti tietää, että rotujen välillä on merkittäviä tilastollisia älykkyyseroja, jotka vaikuttavat esimerkiksi lasten koulumenestykseen. Liberaalit kulttuurimarxistit eivät kuitenkaan tahdo tunnustaa eroja julkisesti, minkä vuoksi maahanmuuton aiheuttamia ongelmia pyritään piilottelemaan kansalta mahdollisimman tehokkaasti.

Ruotsalaispoliitikot ovat huomanneet, että avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikka on johtanut lasten koulumenestyksen rappeutumiseen, sillä afrikkalais- ja arabilasten määrä suhteessa valkoisiin on kasvanut vuosi vuodelta. Poliitikot yrittivät salata kiusallisen trendin, mutta he jäivät hiljattain kiinni housut kintuissa manipuloituaan Pisa-testien tuloksia.

OECD:n tutkimusohjelma Pisa vertailee eri maiden koulujärjestelmien suoriutumista. Professori Magnus Henreksonin mukaan Ruotsi on siivonnut suuren joukon maahanmuuttajia pois Pisa-datastaan parantaakseen tuloksiaan. Mikäli maahanmuuttajat olisi sisällytetty dataan, Ruotsin tulos olisi ollut huomattavasti heikompi.

Monikulttuurisuudesta valehdellaan kansalle

”Kyseessä näyttää olevan vakava menetelmävirhe, joka on systemaattisesti parantanut keskiarvoa. Kouluvirasto on käyttänyt tätä korotettua keskiarvoa antaakseen liian positiivisen kuvan ruotsalaisen koulun kehityksestä”, Henrekson totesi medialle.

Kohun keskiöön joutunut opetusministeri Anna Ekström päätti lopulta myöntää, etteivät Ruotsin Pisa-tulokset ole luotettavia. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan Ruotsi rikkoi menettelyllään OECD:n sääntöjä.

Ruotsalainen koulujärjestelmä ja näin myös koko yhteiskunnan tulevaisuus rappeutuu kiihtyvään tahtiin maahanmuuton vuoksi. Sen sijaan, että poliitikot pelastaisivat maansa sulkemalla rajat ja lähettämällä rotumuukalaiset takaisin kotimaihinsa, poliitikot kehittävät jatkuvasti uusia harhautusmenetelmiä vakuutellakseen kansalle, että monikulttuurisuus on kuin onkin rikkaus.

Lähde: Helsingin Sanomat

Älykkyysosamäärä Korruptio Koulut Maahanmuutto Opetusministeri Pohjoismaat Poliittiset viholliset Politiikka Rotu Rotuerot Ruotsi Tiede & luonto Väestönvaihto Yhteiskunta

Keskustelu

7 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Perustaidot rempallaan

    Vastaa

    En nyt muista mistä luin mutta jonkun verran valmistuu oppilaita ylä-asteelta jotka eivät osaa lukea ja/tai kirjoittaa ruotsia. Edustus lienee kovinta Malmöössä.

  • p.grandell

    Vastaa

    turha svennuja tosta parjata, ihan samalla tavalla suomessakin, kysyin hyvältä ystävältäni, hän kertoi että oppilaat valikoidaan ennen tutkimuksia, eli samaa sceidaa puckaa tom of finlandiastakin, ihan samaa tuutin täydeltä.

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ”OECD:n tutkimusohjelma Pisa vertailee eri maiden koulujärjestelmien suoriutumista.”

    Onkohan OECD:ltä päässyt unohtumaan, että oppilaiden kyvykkyys myös vaikuttaa tuloksiin. Kaikkea hyvää ja huonoa, ei voi panna järjestelmän tiliin.

  • juha.

    Vastaa

    Jos ÄO:n perustuvat eroavaisuudet kiistetään eri roduilla, niin miksi sitten ei myöskään sitä, että ihmiset ovat eri mittaisia?
    Kunnon sosiaalidemokratiaan perustuva tasapäistäminen pitäisi ottaa kirjaimellisesti. Mies, joka on 2 metriä ei ole sen pidempi kuin nainen, joka on 1,50 m!
    Puolustukseksi sanottakoot, että sossut valehtelevat aina kun suu liikkuu, jopa syödessäänkin!

  • Bisse

    Vastaa

    Tästä tuli mieleen että Kiinassa Pisa-tulokset ilmeisesti tulivat tietyistä Shanghain eliittikouluista. Ei pelkästään Ruotsi yritä näyttää paremmalta Pisa-rangingissa kuin on.

    • Bisse

      Vastaa

      edit:rankingissa.

  • Bisse

    Vastaa

    Ai että suomessakin valikoidaam samalla syyllä kuin Ruotsissa. Tämä tieto oli yllätys.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi