Mustasta ylivallasta huolimatta valkoisten talous kukoistaa Etelä-Afrikassa

Taloudellinen menestys on tiiviisti yhteydessä älykkyysosamäärään, joka on mustilla keskimäärin 30 pistettä matalampi kuin valkoisilla.

Rotu

päivitetty

Etelä-Afrikan valkoinen apartheid-hallitus kaadettiin 30 vuotta sitten pitkään jatkuneen juutalaisrahoitteisen kommunistiterrorismin lopputuloksena. Kun valta siirtyi mustiin käsiin, Etelä-Afrikan talous ja infrastruktuuri rapistuivat nopeasti.

Mustaa ylivaltaa toteuttava hallitus on ryövännyt valkoisten omaisuutta ja antanut tukensa valkoisten kansanmurhalle, jonka näkyvin muoto on ollut buurimaanviljelijöihin kohdistuvat henkirikokset. Vuosikymmenien sorrosta huolimatta valkoiset muodostavat edelleen Etelä-Afrikan talouden selkärangan.

Aamuposti uutisoi ”valkoisten kaupungista, joka menestyy ja houkuttelee rotuerottelun virallisesti taakseen jättäneessä Etelä-Afrikassa”.

Kyse on Oraniasta, jossa ei ole yhtään ei-valkoista asukasta. Sattumoisin kaupunki nauttii taloudellisesta kukoistuksesta, joka on hyvin epätyypillistä apartheidin jälkeisessä Etelä-Afrikassa.

Eroon mustasta keskuspankista

Oranialaiset ovat perustaneet jopa oman valuuttansa, jotta he eivät olisi riippuvaisia korruptoituneen mustaa ylivaltaa toteuttavan keskuspankin mielivaltaisista aivoituksista. Orania pyrkii myös energiaomavaraisuuteen.

”Kaupunginisien mukaan vapaus tuo vastuuta hoitaa asiat niin, etteivät Etelä-Afrikan krooninen rikollisuus, energiaongelmat ja toimimaton hallinto kiusaa kaupunkilaisia,” Aamuposti paljastaa.

”Kaupunki on herättänyt joka tapauksessa paljon kiinnostusta. Talous kukoistaa ja asukasluku on kymmenkertaistunut alkuperäisestä noin 2 500:aan. Orania houkuttele vuosittain jopa 10 000 vierailijaa, ja matkailu on kaupungin tärkeä tulonlähde,” lehti jatkaa.

Etelä-Afrikan lähihistoria ja Oranian menestys vahvistavat Tatu Vanhasen ja Richard Lynnin IQ and the Wealth of Nations ‑teoksen johtopäätösten todenperäisyyden. Tutkijakaksikko osoitti 20 vuotta sitten, että taloudellinen menestys on tiiviisti yhteydessä älykkyysosamäärään, joka on mustilla keskimäärin 30 pistettä matalampi kuin valkoisilla.

Lähde: Aamuposti

Älykkyysosamäärä Etelä-Afrikka Juutalainen rikollisuus Juutalainen ylivalta Keskuspankki Keskuspankkivaluutta Korruptio Musta ylivalta Omavaraisuus Orania Politiikka Richard Lynn Rotu Rotuerot Rotuerottelu Talous Talouskriisi Tatu Vanhanen Terrorismi Ulkomaat Yhteiskunta

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Plato

    Vastaa

    Itse olen haaveillut suomalaisesta Oraniasta. Useat suomalaiset voisivat muuttaa samaan kaupunkiin, ja silloin siellä saisi äänestettyä valtaan oikeat ihmiset, jotka ajavat suomalaisten etuja ja pitävät omien puolta. Toki olisi helpompaa valita sellainen kaupunki, jossa on jo lähtökohtaisesti aika vähän muukalaisia. Kyseisestä kaupungista tulisi nopeasti Suomen talouden, tieteen ja taiteen keihäänkärki. Siellä voisi myös lapset kasvaa turvallisessa ympäristössä.

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      ”Itse olen haaveillut suomalaisesta Oraniasta. Useat suomalaiset voisivat muuttaa samaan kaupunkiin,…”

      Sama täällä. Löysinkin houkuttelevan asunnon eräästä kunnasta… kaikki näytti valkoiselta. Vihdoinkin suomalainen ympäristö. Vielä kunnan verkosivujen tarkastus. Kuvituksesta kävi ilmi, että olivat palkanneet kuntaan huippuosaajan. Kenties useammankin.

      Johtopäätös. Etnisesti täysin suomalaisilla alueilla elävät eivät kaikki osaa arvostaa alueensa etnistä puhtautta. Aina löytyy joku, joka päättää palkata tai ottaa asumaan kuntaan huippuosaajan. Siitä yhdestä sitten alkaa alamäki. Siis muutama suvakki teoillaan voi pilata alkuperäisväestön elämän.

      Koska huippuosaajien ja suomalaisten välillä on kulttuurinen ja kognitiivinen kuilu, osaajat kokevat itsensä väärinymmärretyiksi. Uuden ympäristönsä eroavaisuudet he tulkitsevat sorroksi. 

      Kun osaajien määrä ylittää kriittisen rajan, he alkavat käyttäytyä laumana aggressiivisesti. Jonkin aikaa osaajia voidaan hyvitellä antamalla heille erityisetuja ja etuoikeuksia. Mutta hyvittely on huume, jonka annosta pitää koko ajan suurentaa.

    • Sanna Mirella

      Vastaa

      Erittäin hyvä idea Suomeen luoda valkoisten kaupunki. Sopiva olisi varmaan jokin itä-suomen kaupunki, jossa ei olisi ennestään turvapaikkaturisteja. Kebabin kääntäjiä löytyy kaikkialta, mutta onneksi niillä on tapana karkottaa uudet tulijat reviiriltään. Siksi kebabin kääntäjien määrä ei voi nousta hirveästi, luonnollinen käytös rajoittaa sitä. Varmasti globalisti hallinto alkaisi hyökätä tuollaisen valkoisten kaupungin kimppuun ylipissis Marinin johdolla.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Päivastainen esimerkki Oranialle on tietenkin kulttuurien kaatopaikka nimeltä Helsinki. Kaikki sivistystä ja kehitystä mittaavat käyräthän ovat osoittaneet Helsingissä jo pitkään alaspäin, JA SAMA SUUNTA JATKUU!

  • Schlageter

    Vastaa

    Neekerimaiden taloudellinen ahdinko ei varmastikaan johdu pelkästään väestön vaatimattomasta älykkyysosamäärästä. Tietysti siitäkin, mutta oma osansa on rodulle ominaisella sosiaalisella kanssakäymisellä ja puhtaalla laiskuudella. Laiskuutta ruokkii valitettavasti ns. kehitysapu, jolla neekerimaita pidetään yllä.
    Kun Euroopasta tuotantoa siirtyi valtava määrä Aasiaan, niin mistäköhän syystä se ei siirtynyt Afrikkaan, jossa palkat ovat matalampia ja joka sijaitsee lähempänä?
    Hassuinta minusta on se, että on ihmisiä, jotka haluavat muodostaa neekerien kanssa perheen, tai adoptoida neekerilapsia. Ehkäpä se todistaa sitä, ettei kaikilla valkoisillakaan IQ ole aivan eurooppalaisella tasolla.

  • TT

    Vastaa

    Buurimaanviljelijät eli hollantilaiset viljelijät ovat joutumassa kommunismin uhreiksi myös omassa kotimaassaan Euroopassa. Kommunismi on ihmiskunnan vakava syöpä, jonka leviämistä ei useista yrityksistä pystytä lopettamaan.

    Orania-projekti Etelä-Afrikassa vaikuttaa lupaavalta. Etelä-Afrikan hallitus on neekerikaaoksen vuoksi heikko eikä pysty alistamaan Oraniaa kommunismille. Meillä valtio on vielä vahva, koska kunnon kaaos meille on vasta tuloillaan. Valtion vahvuus perustuu meillä myös siihen, että lampaat on aivopesty kommunismiin ja antavat valtion määrätä pienimmistäkin asioista omassa karsinaelämässään. Jopa ajatukset ovat valtion ajatuksia. Totalitaristinen valtio meillä lopettaisi Oraniaa vastaavan yrityksen Suomessa heti alkuunsa. Vähintäänkin neekerikiintiö määrättäisiin ja kouluihin uusmarxismia julistavat opettajat ja tietenkin himoverotus ja sanktioilla sabotoitu kauppapolitiikkaa kaiken päälle.

  • Observer

    Vastaa

    Olipa aikoinaan myös melkoisen valkoinen paratiisi nimeltä Knysna, jossa pystyi surutta kuka tahansa hortoilemaan missä ja mihin aikaan vain, huoletta ja turvallisesti. Ei pysty enää. Bliksem kak.

    Oranian toivoisi pysyvän sellaisena kuin se on ja laajentuvan kattamaan vaikkapa koko ZAn.

    https://www.youtube.com/watch?v=9PxkJzcTHUU

  • Lord Mystery

    Vastaa

    Orania-yhteisöjä tullaan näkemään Suomessakin. Ruotsissa on jo ”aidattu ja yhteisöjä” eli ”gated community”, joitten asukkaaksi ei pääse pelkällä rahalla. Muutama vuosi ja sama on täällä.

  • Hh1488

    Vastaa

    jos jokainen oranialainen tekis sen +5 lasta.100–200vuoden päästä etelä-afrikan valkoisilla voisi olla vielä oma valkoinen etelä afrikka

  • juha II

    Vastaa

    Aina kautta historian menestyneet kaupungit ja valtiot ovat olleet vain ajan kysymyksen alaisina onnel.lisen elämänsä jatkumisen kanssa. Sillä rosvot, matalamieliset murhaajat ovat aina haistaneet rahan ja mammonan kuin BLM-lootersit USA:ssa, jossa suuret kauppaketjut ovat joutuneet tuho ryöstöaaltojen kohteiksi. Ja mikä kaikkein pahinta. Tuhoamisen huumassa ja kiimassa pahoinpitelyt, murhat ja raiskaamiset seuraavat mukana kuin perskärpänen laiduntajia.

  • niga

    Vastaa

    Tietyt ihmisryhmät voisi erottaa aidalla toisista.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Olen ajanut itsenäistä ja suomalaista Satakuntaa jo pitkään. Pienillä veroilla ilman mamuja. E‑Afrikan valkoiset perustaa liian myöhään omia yhteisöjään ja tekevät itse työt. 100 vuotta myöhässä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Valitettavasti murhia ja iskuja on tapahtunut oranialaisillekin nignogien toimesta. Välillä käyvät kokeilemassa onneaan kuulema, pääsevätkö sisään.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi