Yhdysvallat: Mustat rajusti yliedustettuina viharikostilastoissa

Väestömäärään suhteutettuna mustat suorittavat huomattavasti useammin rasistisesti motivoituneita rikoksia kuin esimerkiksi valkoiset.

Rotu

Samalla kun valtamedia tuottaa jatkuvasti uusia propagandatarinoita ”mustien kohtaamasta rakenteellisesta rasismista Yhdysvalloissa”, osoittavat tuoreet viharikostilastot, että juuri mustat ovat maan väkivaltaisimpia rasisteja. Muun muassa Suomen valtamedia ei ole ymmärrettävistä syistä kirjoittanut hiljattain julkaistuista tilastoista riviäkään.

Ainakin 13 osavaltiossa mustat olivat 1,6–3,6‑kertaisesti yliedustettuja viharikosten suorittajien populaatiossa. Toisin sanoen väestömäärään suhteutettuna mustat suorittavat huomattavasti useammin rasistisesti motivoituneita rikoksia kuin esimerkiksi valkoiset.

Liberaalit ovat pyrkineet selittämään kiusalliset tilastot parhain päin väittämällä, että tilastot ovat rasistinen valhe. Liberaalien mukaan on mahdotonta, että mustat olisivat rikostilastoissa yliedustettuja, minkä vuoksi tilastot ovat heidän mielestään jälleen yksi todiste ”valkoisesta ylivallasta ja rakenteellisesta rasismista”.

Newsweek haastatteli muun muassa rikostilastoja kritisoinutta juutalaista ”LGBTQ-aktivisti” Naomi Goldbergia. Juutalaisen mukaan Yhdysvaltoihin tarvitaan ”rikosoikeudellinen uudistusliike”, jotta vastaavia tilastoja ei enää julkaistaisi.

Lähde: Newsweek

Juutalainen lobby Juutalainen rasismi Juutalaiset viharyhmät Juutalaisjärjestöt Kulttuurimarxismi Monikulttuurinen rikollisuus Monikulttuurinen väkivalta Mustat viharyhmät Rikos Rotu Rotuerot Rotusota Sionismi Ulkomaat Väestönvaihto Valkoisiin kohdistuva rasismi Viharikos Yhdysvallat Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö Yhdysvaltojen mustat Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • p.grandell

    Vastaa

    onko ebola vai viina rikkonut valkoisten poliitikkojen ja päättäjien aivot, kun eivät ota faktaa enää vastaan,onko kommunismin syöpä niin voimakas etteivät tajua, sekä aina ja aina syyttävät vain valkoista , ei hyvältä näytä.

  • TT

    Vastaa

    Juutalaiset ovat onnistuneet aivopesemään mustat siihen uskoon, että valkoiset ovat vastuussa heidän heikentyneestä asemastaan Yhdysvalloissa. Todellisuudessa globalismin ja vapaakaupan väestöä kurjistavat vaikutukset osuvat yhtä lailla sekä valkoisiin että mustiin. Mustilla lähtötilanne eli elintaso 1980-luvulla oli valkoisia matalampi ja he ovat sankoin joukoin vajonneet joko köyhyyteen, rikollisuuteen tai niukan perusturvan varaan. Vankilat ovat täpötäynnä mustia.
    Tyhmät neekerit syyttävät tästä valkoisia, vaikka oikeasti asialla on ollut kansainvälinen juutalaisuus tai sionismi pankkikartelleineen ja kaikki uusliberalistiset globalismin edistäjät rotuun katsomatta.

  • J.K.

    Vastaa

    Sitä vaan, että näillä on soluissa vialliset geenit. Ne tuhoaa omia asuinalueitaan siellä ja ihmettelee mellakoiden keskellä miksei poliisi (vaikka olisi neekeripoliisi) kumarra mellakoitsijoille. Samalla ihmettelevät, miksei paikallinen Kwik-E-Mart saa kunnollista vakuutusta. Just wondering…

  • Plääh

    Vastaa

    Euroopassahan vain valkoiset voivat tehdä viharikoksia tai ehkä joskus harvoin muutkin, jos kohteena homo tai juutalainen. Mutta silloinkin harvemmin

  • RSHA

    Vastaa

    Ja suuri osa neekereiden rikoksista, joissa valkoinen uhri, kirjataan tavallisina väkivalta- tai seksuaalirikoksina, vaikka uhri valittu juuri rodun perusteella. Viharikoslainsäädäntö on suunnattu valkoisia vastaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi