10 vuoden vankeus uhkaamassa Hillary Clintonin äänestäjiä trollannutta ”äärioikeistolaista”

Pilakuvien levittäminen sosiaalisessa mediassa voi olla Amerikassa lasten raiskaamistakin raskauttavampi rikos.

Politiikka

Douglas Mackey Amerikan Floridan osavaltiosta todettiin syylliseksi oikeudessa syytteisiin juonittelusta riistää yksilöiltä näiden äänioikeus vuoden 2016 presidentinvaalien yhteydessä.

Internetissä Ricky Vaughn ‑nimellä tunnetun Mackeyn rikos oli se, että hän oli tehnyt sosiaalisessa mediassa levinneen pilakuvan, missä hän kannusti Hillary Clintonin äänestäjiä olemaan ruuhkauttamatta äänestyspisteitä ja sen sijaan ”äänestämään” Clintonia tekstiviestin tai sosiaalisen median kautta. Clintonin äänestäjäkunta oli lähettänyt noin 4900 tekstiviestiä tekstillä ”Hillary” tai vastaavalla pilakuvan numeroon.

Vaikka kyse oli vitsimielessä tehdystä erittäin läpinäkyvästä huijauksesta, syyttäjä ja oikeus katsoi kuitenkin Mackeyn syyllistyneen rikokseen. Hänen tuomionsa julistetaan tämän vuoden elokuussa ja se saattaa olla jopa 10 vuotta ehdotonta vankeutta.

Tapausta on vertailtu New Yorkin Rochesterissä 4- ja 9‑vuotiaiden tyttöjen raiskaamisesta 180 päiväksi vankeuteen tuomittuun Mohammed Bakari Sheihin, joka pääsi rikoksistaan todennäköisesti lyhyemmällä vankeustuomiolla kuin mitä Mackey tulee pääsemään.

Lähde: Politico

Hillary Clinton Politiikka Ulkomaat Yhdysvallat

Keskustelu

10 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Niiden temppuja

    Vastaa

    Noh, siionisti sai mitä ansaitsee. Toivottavasti hiusraja nousee vielä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Millä perusteella erittäin läpinäkyvä huijaus?

    • Jupi

      Vastaa

      tekstiviestillä äänestäminen, sarkasmisokeus, vatipää

      • ihanat ystävämme

        Vastaa

        Kyllä se amerikkalainen on vaan niin tyhmä että ei todellakaan ole siellä mikään itsestäänselvyys olettaa että tavan paikallinen ymmärtäisi että vaaleissa ei voi äänestää samalla tavalla kuin hassunhauskoissa tv-sarjoissa.

    • Kyynikko

      Vastaa

      Huojentavaa huomata, että Suomessakin on niin hölmöjä äänioikeutettuja joille pilakuva Twitterissä menisi todesta. Tähän kyseiseen tapaukseen liittyy toki oleellisesti Clintonin kannattajan täysin vastaava pila, jota ei ole edes tutkittu julkisesta vertailusta huolimatta. Ilmeisesti Trumpin kannattajat eivät olleet tarpeeksi hölmöjä mennäkseen retkuun ”tekstiviesti äänestykseen”.

    • gg

      Vastaa

      niinpä, eihän neekeri tai ämmä voi älytä että pelkällä tekstiviestillä ei voi äänestää valtion virallisissa pressanvaaleissa.

  • TT

    Vastaa

    Sananvapauden ”mallimaassa” oikeuslaitos politisoituu huimaa vauhtia. Järjestelmä on vaarallinen, koska USA:ssa sovelletaan tuomiossa jäykkää matemaattista mallia, jossa voidaan määrätä jopa ihmisiän reilusti ylittäviä vankeusrangaistuksia. Myös vahingonkorvaussummat voivat olla järjettömiä. Malli toimi ainostaan, jos tuomari ja jury ovat aidosti puolueettomia ja lähes erehtymättömiä ja lahjomattomia. USA:ssa on myös kuolemantuomio ja maa on luultavasti tähän mennessä teloittanut satoja tai tuhansia viattomia. Kuitenkin huudetaan samanlaista ylirankaisevaa järjestelmää myös Suomeen.

  • Olavi Koskela

    Vastaa

    Tulee mieleen Bobby Fischer joka rikkoi USAn asettamia Jugoslavia pakotteita pelaamalla shakkia . Oli maanpaossa Islannissa kuolemaansa asti.

  • GCF

    Vastaa

    Tuo olisi ollut helppo kiertää. Kepposessa olisi pitänyt lukea esim. Hilary Clinton, Hillary Klinton tjsp. Tuolloin hän ei olisi puhunut oikeasti henkilöstä. Amerikassa saa myös vaikkapa tehdä kolmen dollarin setelin, sillä sellaista ei ole olemassa; olematonta rahaa ei voi väärentää. Pilamainoksessa olisi voinut myös lukea Hillary Clinton, jos olisi ollut pienellä präntillä maininta, ettei kyseessä ole oikea mainos vaan pila, jolloin kaikki ko. mainoksessa oleva fiktio ja semi-fiktio on vain pilaa, ja kaikki siinä ilmenevät samankaltaisuudet mihinkään oikeisiin elossaoleviin tai kuolleisiin henkilöihin ovat pelkkää sattumaa.

  • Musta ase

    Vastaa

    Joitain suojellaan toisia taas ei. Tuntuu olevan sama trendi ympäri läntistä maailmaa näissä sormien läpi annetuissa tuomioissa.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi