Haastattelussa Ville Nurmela, Sinimustan Liikkeen eduskuntavaaliehdokas

Sinimusta Liike valmistautuu vaaleihin. Partisaani haastattelee puolueen ehdokkaita vaalien alla näiden mietteistä. Ville Nurmelaa voi äänestää Varsinais-Suomen vaalipiirissä numerolla 208.

Politiikka

päivitetty

Olet ehdolla tulevissa eduskuntavaaleissa Sinimustan Liikkeen riveissä. Mikä sai sinut valitsemaan vasta perustetun puolueen jonkun vakinaisemman sijaan?

En koskaan aiemmin ollut kiinnostunut parlamentaarisesta vaikuttamisesta, mutta Sinimusta Liike oli jotain niin erilaista Suomen puoluekentällä että lähdin aika nopeasti mukaan. Muut puolueethan ovat käytännössä kaikki yhtä ja samaa. Jokainen puolue esimerkiksi hyväksyy suomalaisten korvaamisen muukalaisilla, mutta erilaisin ehdoin. En ole myöskään hakeutunut politiikkaan saavuttaakseni menestystä tai uraa, meillä ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin ruveta itse ajamaan omia päämääriämme. Kukaan muu ei tule tekemään sitä puolestamme.

Mikäli pääset läpi, mitkä tulevat olemaan kärkiteemojasi?

Nolla maahanmuuttajaa, pakkopalautukset käyntiin ja etninen rekisteri käyttöön.
Loppu sateenkaaripropagandalle. Homo- ja transuaktivismi on aika julistaa laittomaksi ja kansalle haitalliseksi toiminnaksi.
Ero Euroopan Unionista. Suomella ei ole enää minkäänlaista itsemääräämisoikeutta kun kaikki lait ja säädökset sanellaan liittovaltiotasolla.
Ei Natolle. Suomen sotilaallinen kyky puolustaa itseään tulee olla ainoastaan sen oman ja kansallisen armeijan käsissä.

Olet myös Ukrainan sodan veteraani. Mikä sai sinut lähtemään kahden valtion väliseen sotaan mukaan? Miksi valitsit Ukrainan puolen?

Ukrainalainen ystäväni esitti avunpyynnön, ja olin jo valmiiksi pitänyt sodankäyntiä kiehtovana asiana. Nyt kun siihen tarjoutui tilaisuus niin olisi suorastaan pelkurimaista olla käyttämättä tämä tilaisuus. Pari viikkoa puhelinsoiton jälkeen oltiinkin jo parin kaverin kanssa ylittämässä Ukrainan rajaa ja matkalla sotaan. En keksi mitään syytä miksi minun olisi pitänyt valita Venäjä Ukrainan sijaan. En edes teoriassa voisi matkustaa Venäjälle Putinin toimeenpanemien ekstremismin vastaisten lakien takia. Putin on kieltänyt kaikki nationalistiset puolueet ja järjestöt, vainoaa kansallismielisiä aktivisteja ja sulkee heidät vankiloihin juurikin näiden hänen ”hienojen” uusien lakipykälien avulla. Loppujen lopuksi, halusin vain päästä kokemaan jotain niin ainutlaatuista kuin totaalinen sodankäynti. Olen aina ollut toiminnan perään, enkä ole koskaan ymmärtänyt tylsiä ja ankeita ihmisiä, joiden elämässä ei ole mitään sisältöä.

Jäikö Ukrainasta kotiintuotavaksi mitään sellaista ajatusta, oppia tai muuta vastaavaa, jota voisit kansanedustajana realisoida käytäntöön Suomessa?

Ainakin vertaamalla Suomen ja Ukrainan armeijan toimintaa kokemuksieni pohjalta, sanoisin Suomen puolustuksen olevan erittäin hyvissä käsissä. Lisäisin vain sotilaallista koulutusta jo nuoresta lähtien koko kansalle. Varautuminen sotaan on myös yksi merkittävä tekijä menestykseen mahdollisen hyökkäyksen alkaessa.

Sinut tunnetaan myös kulttuurin tukemisesta pitämäsi Kielletyt Kirjat ‑kirjakaupan kautta. Miten kansanedustajana tukisit kulttuuria ja yleissivistystä?

Kaikki toiminta joka tähtää suomalaisen kulttuurin edistämiseen, levittämiseen tai sen ylläpitämiseen, on erittäin tärkeä ja tuettava asia. Kohdistaisin enemmän avustuksia tämänkaltaiseen toimintaan. Suomalainen kulttuuri on vaakalaudalla nykyisen juurettoman ja hengettömän rappion vallatessa kansakunnan henkistä tilaa aina enemmän ja enemmän.

Sotimisen ja sivistyksen lisäksi harrastat myös kamppailulajeja ja urheilet muutenkin. Miten saisit suomalaiset nuoret liikkumaan enemmän?

Ei ole varmaan mitään yksittäistä tekijää mikä rapauttaa nuorten fyysistä kuntoa joka vuosi, mutta viihdeteollisuus, roskaruoka ja huonot roolimallit mediassa edesauttavat tätä ilmiötä. Kaikenlaisten heikkouksien ymmärtäminen ja hyväksyntä johtavat rappioon niin henkisesti kuin fyysisesti. Vaikka kasvatus lähtee jo kotona käyntiin niin valtion täytyisi määrätä jokin pakollinen liikuntavelvoite, ei pelkästään nuorille, mikäli ihmiset ovat tätä kyvyttömiä itse aloittamaan. Urheilullinen, kykenevä ja kaikkivoipainen ihminen tulisi olla määränpää jokaisen elämässä.

Aktivismi Eduskuntavaaliehdokkaat Eduskuntavaalit Kansallismieliset Kotimaa Politiikka Sinimusta Liike Ville Nurmela

Keskustelu

25 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Snif

    Vastaa

    Simustamutapuolue ei tee muuta kun haukkuu persuja joka pyrkyrinsä voimin, mikään ei pidä paikkaansa mitä nuo persuista ulisee, ei esimerkiksi kannata 3 maailman ”työvoiman” tuloa suomeen. Olen tehnyt työtä sen eteen että kukaan tästä pitäjästä ei ääntään tule sinimustille ääntään antamaan.

    • Duud

      Vastaa

      mitä se persu täälä ulisee?
      sinimustaa tulee äänestää.

    • Purp

      Vastaa

      Persuista on niin ylpeä oltava heidän thaimaalaisten vaimojen, sekarotuisten lasten ja homouden kunniaksi. Todellakin vastaavat puolueen nimeä. Tarpeeksi nähnyt persujen läskejä edustajia, joiden tavoitteena vain läskistyä lisää ja olla tekemättä mitään järkevää politiikassa. Onneksi en ole heitä ikinä äänestänytkään, enkä tulekkaan. Ääni menee sen sijaan Sinimustille.

    • Nimetön

      Vastaa

      Kopioisitko vielä tästä haastattelusta kohdat, joissa mainitaan perussuomalaiset?

    • Metsäkulman Murre

      Vastaa

      Rahapodissa esitettiin Riikka Purralle kysymys ”Voiko sanoa näin, että Perussuomalaisille on OK, että tänne saa tulla niin paljon väkeä, minkä väristä, muotoista ja taustaista tahansa kunhan ne tulee, ne on niin kuin Suomelle oikeasti kannattavia tulijoita?

      Riikan vastaus ”Kyllä, Juuri näin se on.”
      https://www.youtube.com/shorts/gYLXsJJSvjY

      Tuossa kannassa ongelmallista on, että tulijoita katsotaan vain talouden näkökulmasta. He tuovat mukanaan geeniperimänsä ja kulttuurinsa. Kun tulijoita on paljon, alkuperäisväestön fyysinen ja henkinen elintila pienenee. Tulijoiden ja suomalaisten välille syntyy konflikteja. Tähän saakka suomalaisten ratkaisuna on ollut antaa periksi. Myös tulijaryhmien välille syntyy konflikteja. 

      Fyysisen elintilan kaventuminen ilmenee muun muassa ”no-go” ‑alueina. Henkisen elintilan kaventuminen näkyy jo nyt ajatusten ja tiedon julkisuudessa ilmaisun rajoituksina. Vääristä ajatuksista tulee syytteitä ja seurauksia. 

      Prosessiin kuuluu, että kiellettyjen ajatusten määrä kasvaa koko ajan. Määrän kasvun avulla ylläpidetään väestöä varpaillaan. Tärkeää on vaientaa ja rangaista. Väestö alistetaan pelokkaaksi ja ihmiset alkavat itsesensuroida omia ajatuksiaan. Vääriä oivalluksia omassa ajattelussa torjutaan alkoholilla, huumeilla ja viihteellä. Ne auttavat pitämään todellisuuden mielestä poissa.

      • Tapiola

        Vastaa

        Siihen rahapodin kysymykseen on pakko vastata noin. Purra osaa tien voittoon, ja tekee tarkkaa työtä. Siinä kysymyksessä haetaan juuri sitä rasismimahdollisuutta. Rahapodin rengit tekevät nordnetille töitä. Heidän on pakko öyhottää tuon asian kanssa. Purra tekee juuri oikein. Uskomattoman taitavaa työtä, kun kaikki yrittävät kampittaa, ja on se raskastakin.

        • Plääh

          Vastaa

          Ai Purra onkin piilorasisti ja persut piilonatseja en usko

    • Bill The Butcher

      Vastaa

      Onko sinulla postimyynnistä tilattu thaikkuvaimo vai käytkö discossa Tynkkysen kanssa?

  • Kysyjä

    Vastaa

    Haukuttiinko tässä haastattelussa persoja?

  • Mädättäjät keskuudessamme

    Vastaa

    ”Olen tehnyt työtä sen eteen että kukaan tästä pitäjästä ei ääntään tule sinimustille ääntään antamaan.”

    Eli olet siis pesunkestävä antifasisti.

  • TT

    Vastaa

    Asiallinen ehdokas kaikin puolin. Jokainen matematiikka hallitseva tietää, että suomalaisen etnisyyden elintilan puolustaminen menee nyt kaiken edelle. Tätä eivät oivalla edes persut, jotka haaveilevat työperäisestä maahanmuutosta. Persujen raukkamainen natokiima on täysin sietämätöntä ja kuten myös taannoinen into ”koronalinkojen” sulkemiseen ja piikkien pakottamiseen kansalle. Persujen aivokäyrä on vain liian lattea ts. keskiverto persu on henkisesti lattea typerys. Parempina aikoina voisi persua äänestää, mutta poikkeusaikoina ei.

  • Virva T

    Vastaa

    Juurihan Purra ilmoitti, että kaiken väriset ovat tervetulleita Suomeen, kunhan tekevät töitä. kosher-konservatiivit persut on jo näyttänyt mihin pystyy, eli jotakuinkin potkimaan kaikki ”liian suomenmieliset” ja etnot ulos puolueesta, nöyristelemään suvakkien ja valemedian rasistisyytösten edessä. Jos persut olisi suomalaisten asialla, näyttäisi persujen puolueohjelma sinimustien ohjelmalta, ja homo-roturutsari Tynkkynen yms muut pervot olisi heitetty ulos puolueesta nationalistien sijaan.

    Villelle toivon kaikkea hyvää. Hän on täydellinen roolimalli Suomen nuorisolle, niin kuin on kaikki sinimustat.

  • ValhallaX

    Vastaa

    Hyvä artikkeli.

    Tätä kaveria on tarkoitus äänestää.

    Ainoa särö, mitätön sellainen, on taistelu Ukrainan joukoissa. Ei itse asian takia, vaan sen takia, että tämä, jos jokin, on klassinen juutalaisten sota valkoisia kansoja vastaan ja ainoa oikea tie on sodan välitön lopettaminen ja heti.

    Nyt tapetaan parhaasta päästä valkoisia ihmisiä ja miksi?

    Koska se on sionistien etu. Heillä on kaikki maailman raha, kaikki maailman keskuspankit, ja kaikki USA:n sotakoneisto. Zelensky on juutalainen, Prigozin (Wagner) on juutalainen, AZOV on juutalainen.

    Ainoa oikea tie on rauha ja sen jälkeen tarkkaakin tarkempi nurkkien puhdistaminen sionisteista. Sionistille ei pidä antaa mitään sijaa missään, ei koskaan. Jokainen sionisti on syöpä valkoisessa kansassa ja tämä syöpä tappaa. Voivat kasvattaa Jaffoja Israelissa, kaikin mokomin, kunhan naapureilla on ydinase. Se on sitä demokratiaa sionistisesti. Kaikilla on ydinase, myös sionistien vihollisilla, se kummasti vähentää sitä sotakiimaa.

    Mikäs siinä, jos nuori mies kaipaa toimintaa. Mutta taistella Zelenskyin joukoissa? Ei, se on väärin, se vain on väärin, se on Yhdysvaltain Kiovan Maidanin aikaisen ulkoministerin eli Victoria Nudelman/Kagan/Nulandin tahdon mukaista ja jos jossakin on Ämmä Helvetistä, se on tuon nimen alla.

    Sattuuhan sitä. Seuraavalla kerralla jätetään se sionistinen johto derivoimaan hautapaikkojaan.

    Kyllä ääni taitaa tulla. Pidän selkeästä kansallismielisestä asenteesta.

    Ja persuille onnea, mutta ei voi äänestää ennen kuin selkeä pesäero EU:hun ja euroon. Ja totaalinen maahanmuuttokielto ja totaalinen katujengikielto. Ja tarkoitan totaalinen. Sanan totaalisessa merkityksessä. Maahan saa muuttaa kunhan on työpaikka tiedossa ja paluu kotiin heti, kun työt loppuvat ja palkasta pidätetään se lentolipun hinta, jonka saa, kun kotimatka koittaa. Sitten vaan tervetuloa ja näkemiin!

    • ELÄKÖÖN AZOV

      Vastaa

      >ainoa oikea tie on sodan välitön lopettaminen ja heti.
      Ja mites ajattelit sen tehdä? Tuollainen teidän kaltaisten vätysten sanojen helinä ei vaikuta yhtään mihinkään. Sota loppuu silloin kun jompi kumpi osapuoli häviää.
      Tässä Ville kantoi kortensa kekoon, jotta se häviävä osapuoli tulisi olemaan ryssä, ja hyvä niin.

      Sinun kaltaiset näppäimistön näpyttäjät eivät koskaan tule tekemään mitään asioiden eteen, pelkästään moralisoimaan sitä mitä muut tekevät oikeassa elämässä.
      Olet tyhjäntoimittaja.

    • Keskivertainen

      Vastaa

      Sota loppuu sitten kun jompi kumpi osapuoli häviää.
      Ville kantoi kortensa kekoon, jotta häviävä osapuoli olisi ryssä. Ja hyvä että kantoi.
      Sinä näet konfliktin amerisentristisestä näkökulmasta, ja kaikki mielipiteesi on imetty suoraan jenkkien ”Dissident Right” kiiltokuvahenkilöiltä. 

      Ukraina on Euroopan ainut maa jossa kansallismielisyys on valtiotasolla, eikä kyse ole mistään valkoisten veljessodasta, vaan uusbolshevistisen lauman hyökkäyksen torjuntaa.

      Ps. mitäs sinä olet elämälläsi tehnyt, muuta kuin suoltanut jenkki Qanon Trump- paskaa minkä kerkiät?

      • ValhallaX

        Vastaa

        Kas kas, joku on oikein kommentoinut meikäläisen kommenttia. Hienoa!

        Toivotan kaikkea hyvää jyrkän linjan kansallismielisille aivan siitä riippumatta, haluavatko he osallistua Ukrainan sotaan henkilökohtaisesti vai eivät. 

        Olen ollut Villen seurassa marsseilla asian puolesta, mm. silloin, kun marssijoiden joukkoon hyökättiin ja vertakin valui osallistujien joukossa. Mutta vihollinen olikin silloin ns. poliisi. Mutta se siitä.

        USA:ssa en näe parhaillaan mitään hyvää. USA on suuri juutalaisten bordelli – siinä kaikki.

        Tämä sota pitää lopettaa välittömästi, koska se heikentää kaikkia valkoisia maita ja juuri siksi se on perinteinen, tuiki tavallinen, sionistinen operaatio. Mutta Ville ei varmasti ole sionisti ja siksi pidän sotaan osallistumista eräänlaisena vahinkona, nuoren miehen normaalina asenteena.

        Mutta mikäs siinä, pojat, toivottavasti olette yhtä militantteja, kun tulee se aika, kun sitä tarvitaan tosissaan – ja se on jo lähellä. Mutta se kohde ei ole, se vihollinen, ei ole idässä, se on ihan jossain muualla, kovasti lähellä toki, mutta idästä se ei tule. 

        Voitte olla huoleti, ei harmita kommentointi ja kaikin mokomin. Mutta jos olette sionistin asialla, hyvää matkaa sinne Helvettiin.

    • Plääh

      Vastaa

      Tietenkin sodan loppuminen olisi Venäjän etu, koska saisi rutkasti taasa ryöstettyä lisää maata.

      Tietenkin Zelenskyn joukoille kaikki tuki, koska muuten kasaarit suorittavat uuden Holodomorin. Erinäiset nettisoturit tukevat nimenomaan tätä lahtaamista löpinöillään

  • Jukka

    Vastaa

    Haittamaahanmuutto on pahin ongelma joka on saatava loppumaan nopeasti ja jo tänne tulleet keharit palautettava kotimaihinsa sillä pian on liian myöhäistä,kyllä ihmiset haluaa elää suomalaisessa suomessa eikä missään monikulttuurisessa helvetissä,tämä olisi helppoa jos valtamedia olisi meidän puolella mutta juutalaiset ne omistavat ettei sieltä apua tule.

  • Jani Vantaalta

    Vastaa

    Jotkut suomalaiset miehet haluavat ulkomaalaisen naisen, joka sitoutuu ja on monella tapaa perinteinen.

  • Jorma

    Vastaa

    olipas taas musta aurinko rinnassa öyhötetään meneemään homoista ja trans asioista samalla kumminkin ylistäen lännen hienoutta ja kansamielisyyttä ero euroopasta kommenteissa vain persu paskaa sun muuta eri pura ripulia oikeisiin asioihin puuttumatta liirumlaarumia että ollaan ainoita ketä ajaa näitä asioita eteen päin ja paskan vittua kusettajia jaa aatun idoileita koko sakki

  • Slava Kolomoiskyi

    Vastaa

    Uskomaton idiootti, onneksi sentään avoimesti kertoo lähteneensä sotaturistiksi vain seikkailunhalun vuoksi. Ja miksi se surkimus on jo kotona kun sota on siellä vasta alkanut? Noloa sakkia nämä suomalaiset ”veteraanit”. Menisi nyt sinne Bakhmutiin niin saisi kokea oikeaa sotaa. Siellä Harkovassa ei ollut edes ryssiä, pieni joukko kansantasavallan joukkoja ja nämä surkimukset luulivat olevansa todistamassa suurta voittoa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Hieno homma: Fasistithan tekevät kalenterinsa itse! Toivonpa, että Suomikin saa ekstremistilait pian käyttöön, niin saadaan nämä terroristiveteraanit istumaan. Samaa mieltä kuin aikaisempi kirjoittaja: Bakhmutissa ei näitä seikkailijoita näy, vaan kaikki luikkivat takaisin suomalaiseen hyvinvointivaltioon.

  • Topi

    Vastaa

    Onhan se ikävä, ettei Venäjällä koshernazzit Ukrainan tyylin mellestä. En kyllä tätä kaveria äänestäisi. Puolue tosin on oikea.

  • Seppo Lehto oikea Suomen vapaussoturi

    Vastaa

    Eräs olennainen asia unohtuu nuoruuden huumassa ja alkeismatematiikka unohtaen

    Ukrainakaan ei yli 8 kertaa suuremmalla väkimäärällään suuremmalla aseistuksellaan olisi pärjännyt ilman Natomaiden ase- ymv apua. Tosiasioiden unohtaminen ei ole viisauden alku.
    Viite: ”Ei Natolle. Suomen sotilaallinen kyky puolustaa itseään tulee olla ainoastaan sen oman ja kansallisen armeijan käsissä”.
    Suosittelen muistamaan että ei itsenäisyystaistelumme yksikään niistä olisi selvinnyt ilman erityisesti Saksan tukea ja apua. Nyt Saksa on osa Natoa.
    Saksa kuten Suomi, Ukraina etc meillä on nyt tilaisuus palauttaa laajempikin alueita miehittäjä-Ryssältä kun toimet tehtäisiin kenraali Pattonin toiveiden mukaan Moskovan oblastia koskien.

    Seppo Lehto historioitsija Tampere

    • A. Einstein

      Vastaa

      Nato ja venäjä eivät tule sotimaan keskenään. Siitä pitää huolen koboltin isotooppi 60.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi