Sinimusta Liike on nimennyt uusia vaaliehdokkaita ja keskittää vaaleissa

Sinimustan Liikkeen hallituksen päätöksen mukaan puolue asettaa alustavasti ehdokkaita tulevan kevään eduskuntavaaleissa keskitetysti neljässä piirissä: Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

Politiikka

Uuden puolueen jäsenmäärä kasvaa kovaa tahtia, mutta vain harva jäsenistä on aiemmin ollut millään tavalla mukana politiikassa. Puoluehallitus katsoo jäsenistön profiilin olevan ennen kaikkea vahvuus. Jäsenistöön ei kuulu poliittisesti leipääntyneitä tai ryvettyneitä, vaan se on poikkileikkaus suomalaisesta kansasta, joka haluaa säilyttää oman kulttuurinsa ja perimänsä, sekä palauttaa Suomen täysivaltaisen itsenäisyyden irtaantumalla haitallisista kansainvälisistä sopimuksista.

Sinimustan Liikkeen vaaliohjelma on luettavissa.

Nyt nimetyt ehdokkaat Uudenmaan vaalipiirissä: Riku Hietamaa, Olli Huovinen, Anton Jansson, Atte Lammi, Nina Metsälä, Kim Saari, Iisak Selin, Iiro Siironen, Miki Sileoni, Petja Ursin, Eemil Virkkunen; Keski-Suomen vaalipiirissä Timo Hokkanen, Aleksi Pihlajaviita, Lasse Tähtivaara, Timo Väljä; Pirkanmaan vaalipiirissä Petri Nordman, Jarmo Kalliola; Varsinais-Suomen vaalipiirissä Pauli Kaila.

Aiemmin nimetyt ehdokkaat sijoittuvat neljään vaalipiiriin seuraavasti:

Uusimaa: Merja Fager, Juuso Heijari, Toni Jalonen, Meri Kartta, Pasi Kuronen, Tuukka Kuru, Ossi Laine, Ilmari Ollila, Janne Peltonen, Joona Piisinen, Sami Saastamoinen, Miro Sarola, Juho Seppälä, Aaro Siironen, Liisa Sirainen, Eero Snellman, Oona Soinio, Pyry-Lii Soinio; Keski-Suomi: Tommi Lukkarinen, Olli Pasanen, Antti Viljakainen; Pirkanmaa: Toni Helleharju, Lauri Hokkanen, Suvi Hokkanen, Terhi Kiemunki, Kainu Jokipii, Anton Lindeman, Tapio Rantanen, Johannes Sipola, Aleksi Veikkola; Varsinais-Suomi: Antero Kivisaari, Roni Nieminen, Ville Nurmela, Milka Ojala, Timo Rumpunen, Joona Välimäki.

Ehdokasesittelyt löytyy täältä.

Lähde: Kansalainen

Aktivismi Eduskuntavaaliehdokkaat Eduskuntavaalit Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Politiikka Sinimusta Liike

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Ei ole kovin korkea taso, kun Sileonin kaltaiset takinkääntäjätkin kelpaavat listoille vai onko oikeasti niin, että ehdokkaista ei ole hirveästi tarjontaa?
    En todellakaan käsitä tällaisia ratkaisuja.
    Meinaakohan puolue ottaa enemmänkin globalistien pussiin pelaavia ehdokkaita listoilleen vai ajaa aidosti nationalistista linjaa?

    • Bill The Butcher

      Vastaa

      Noh, jos nyt SKE hommiin viittaa niin siinä taisi olla enemmänkin uppoavan laivan jättäminen. Laivan jonka Cacca-Capteeni oli lahjakkaasti ohjannut karille.

      • Nimetön

        Vastaa

        En viittaa niihin, vaan poliittisiin mielipiteisiin.

  • N

    Vastaa

    Mites puolueeseen sopii vahvasti Nato-myönteisiä ehdokkaita, kun aiemmin puolueen linjan ainakin piti olla vahvasti Nato-vastainen?
    Vai nähdäänkö tässä kenties samanlaisia takinkääntöjä kuin Persuilta?

  • Nimetön

    Vastaa

    Ohjelma on pääsääntöisesti roskaa, mutta hyvää on sanoitettu pyrkimys ampumaratojen lisäämiseen. Sen ympärille ei kannata puoluetta perustaa.
    Minun on vaikea ymmärtää pakkomiellettä sateenkaariväen vihaamiseen. Voimakas näiden asioiden vastustus on yleensä merkki siitä, että kaappi kolisee. Homonationalistit eivät ole Suomessakaan tuntematon ilmiö.

    • Sml

      Vastaa

      Minun tietääkseni sinimusta liike ei vihaa homoja.

      • J P

        Vastaa

        SML haluaa siivota sateenkaariideologian julkisesta tilasta. Sitä voi sitten tulkita, että onko tällainen kehityssuunta hyvä vai huono. Mielestäni se on hyvä, koska homot eivät tuota lisää suomalaisia ja lisää suomalaisia tarvitaan tällähetkellä.

    • society

      Vastaa

      Sateenkaariväki on eliitin pedofiili rappiokultti joka pahenee vuosi vuodelta ja pakottaa ala-ikäsiä siihen mukaan. Se on osana valkosta kansanmurhaa

    • J P

      Vastaa

      Homonationalisteille lienee jo puolue persuissa. Maahanmuuttopolitiikka on parempi kuin yhdelläkään toisella puolueella. Samoin kaksoiskansalaisuuksien poisto ja oman teollisuuden tukeminen. Lisäksi moni edustajista kannattaa sähköverkon uudelleen kansallistamista, joka madaltaisi sähkön hintoja ja parantaisi suomalaisten hallitoa omasta infrastaan. Lisäksi esitetty sähköpörssistä irroittautuminen ja Eu-ero ovat asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja muut puolueet eivät kannata.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi