Sinimustan Liikkeen Olavi Saarelaisen haastattelu

Kansallisradikaali Sinimusta Liike kerää tällä hetkellä kannattajakortteja ja rekrytoi uusia jäseniä; Partisaani haastattelee puoluehankkeen avainhahmoja.

Politiikka

Olavi Saarelainen.

Hei! Olet Sinimustan Liikkeen yksi perustajajäsenistä. Mikä sai sinut lähtemään puolueen perustamiseen mukaan?

Hei! Mielenkiintoni vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin heräsi jo yläasteikäisenä ja keskittyi muutaman vuoden ajan toimintaan, johon kuului olennaisesti pilottitakki ja maiharit. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä liityin Perussuomalaisiin Nuoriin ja siitä muutaman vuoden päästä myös itse puolueeseen. Usko nykypolitiikan käännökseen persujen avulla kuitenkin karisi suhteellisen nopeasti, kun todellisuus puolueen sisällä alkoi valkenemaan, eikä puolueen hallituskausi varsinaisesti auttanut asiaa. Usko nuorisojärjestön kautta tehtävään puolueen sisäiseen muutokseen auttoi kuitenkin painamaan töitä aina järjestön ja puolueen välirikkoon saakka, vaikka erosinkin puolueesta jo aiemmin.

Perussuomalaisen toiminnan tultua osaltani lopullisesti päätökseen ajattelin keskittyä vaihtoehtoiseen ulkoparlamentaariseen vaikuttamiseen Kansallismielisten Liittouman kautta, kunnes alkuvuodesta 2020 Terhi kysyi olisinko kiinnostunut liittymään projektiryhmään, jonka tarkoituksena on tuoda kansallismielinen puolue osaksi Suomen puoluekenttää. Kuultuani projektin taustoista ja työstäjistä koin, että kokemuksen myötä keräämälläni osaamisella olisi käyttöä projektiryhmässä.

Minkä asian koet lyhyellä aikavälillä Sinimustan Liikkeen olemassaolon tärkeimmäksi pointiksi?

Uskon, että lyhyellä aikavälillä Sinimustan Liikkeen tärkein pointti on muistuttaa järjestelmää siitä, että meitä radikaalimmin ajattelevia ihmisiä on olemassa päivä päivältä suurempi joukko ja olemme osa poliittista kenttää, haluttiin sitä tai ei. Lisäksi Sinimustat tuovat osaksi normaalia keskustelukulttuuria asioita, jotka pitää nostaa pöydälle, mutta joiden nostamisesta muissa puolueissa saisi vähintään varoituksen.

Mikäli puolue saa edustajia valtuustoihin tai eduskuntaan, aiotteko äänestää tapauskohtaisesti vai pyrittekö haraamaan hyvissäkin asioissa vastaan, mikäli esityksen tekijä kuuluu väärään puolueeseen?

Tätä tapahtuu kaikilla vaikuttamisen tasoilla, että esitys hylätään esittäjän puolueen tai aatemaailman vuoksi, mutta myöhemmin sama esitys meneekin lävitse toisen esittäjän aloitteesta. Henkilökohtaisesti en ymmärrä tällaista toimintaa, sillä toimintani päämääränä on aina asioiden vieminen parempaan suuntaan ja jos koen jonkin muun puolueen esityksen hyväksi niin voin myös kannattaa sitä, kuten olen tähänkin asti toiminut kuntapolitiikassa.

Sinimusta Liike tuo siinä mielessä raikasta näkökulmaa kansallismieliseen puoluevaikuttamiseen, että se huomioi myös luontoarvojen edistämisen. Onko luonto sinulle tärkeä asia?

Jokainen poliitikko vastaa tähän ”kyllä”, enkä minäkään muodosta poikkeusta sääntöön. En koe olevani mikään HC-eräjorma, joka painii karhujen kanssa ja ulvoo kuuta, mutta luonto on siitä huolimatta lähellä sydäntäni. Politiikassa tasapainoilen luontoarvojen ja taloudellisen vakauden välillä. Jos jokin kotimainen kaivos jättää alleen yhden liito-oravan, mutta turvaa kunnan talouden pariksi vuosikymmeneksi en koe sitä ongelmaksi. Ongelmaksi koen kuitenkin, jos ulkomainen kaivosyhtiö jättää sen liito-oravan lisäksi alleen kourallisen muita uhanalaisia lajeja ja lisäksi tuhoaa paikalliset vesistöt, vaikka turvaisikin kunnan talouden useiksi vuosikymmeniksi. Ajattelen, että luontoarvojen tulisi ohjata edes jollain tasolla jokaisen kansallismielisen ajatusmaailmaa.

Istut Lempäälän kunnanvaltuustossa vielä toistaiseksi. Mikä sinulle on parhaiten jäänyt mieleen kunnanvaltuutetun ”urasta”? Onko nyt kertyneestä opista hyötyä sitten, kun palaat sinne Sinimustana poliitikkona?

Olen huomannut olevani mieluummin taustatoimija kuin keulakuva ja valtuustoonkin itseasiassa tupsahdin puolivahingossa ilman minkäänlaista kampanjaa, koska keskityin työstämään silloisten PS-Nuorten kampanjoita. Kuntapolitiikasta parhaiten jäi mieleen laajat hyväveliverkostot ja se suhmuroinnin määrä, joka jopa ulkoisesti suhteellisen hyvämaineisestakin kunnasta löytyy. Neljässä vuodessa oppii myös kunnallisen päätöksenteon koukerot melko hyvin ja siitä on hyötyä myös politiikan ulkopuolella. Muutama kuukausi vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen totesin, etten toista kertaa varmasti lähde ehdolle, mutta todennäköisemmin näen itseni Sinimustien listan täytteenä kuin sivusta seuraajana.

Olet myös Kansallismielisten liittouman varapuheenjohtaja. Onko puoluetoiminta nähdäksesi vain yksi vaikuttamisen muoto muiden joukossa?

Pidän ulkoparlamentaarista vaikuttamista yhtä tärkeänä kuin puoluetoimintaa ja siksi muutama vuosi sitten lähdin mukaan Kansallismielisten liittoumaan. Liittouman ajatus koota yhteen kansallismielisiä toimijoita istui hyvin näkemykseeni yhtenäisestä rintamasta, jossa ketään ei heitetä bussin alle. Taistelussa vasemmistoa vastaan jokaista tarvitaan, oli vaikuttamistapa sitten tarrojen liimailu, somekirjoitukset tai puheet eduskuntatalossa. Kansallismielisellä kentällä ongelmana on ollut ns. kuppikunnat, joissa kampitetaan toista arvovivahteiden tai taustaorganisaation vuoksi. Tässä olen kuitenkin aivan viime vuosina havainnut pientä kehitystä parempaan suuntaan ja ehkä vielä jonain päivänä voimme nähdä maltillisemmat ja jyrkemmän linjan edustajat jonkinlaisessa yhteistyössä esimerkiksi suurtapahtumien muodossa.

Sinusta on tulossa kesän aikana isä. Onnittelut! Luuletko, että perhe-elämä, työelämä ja poliittinen työ onnistuu samaan aikaan?

Perinteisesti naiskansanedustajat pamahtavat paksuksi heti valintansa jälkeen, joten enköhän minäkin pysty tämän kolminaisuuden sovittamaan yhteen, vaikken kansanedustaja olekaan. Yhtälön tietenkin tekee helpommaksi myös vaimo, eli siis lapsen äiti, jolle kansallismielinen toiminta on myös tuttua. Kannustan muitakin menemään töihin, hankkimaan vaimon ja perustamaan perheen.

Aiheutit jokunen vuosi takaperin ”kohun” Twitterissäsi olleesta liian natsahtavasta kansikuvasta. Aiotko jatkossa pyydellä anteeksi sanomisiasi tai tekemisiäsi kulttuurimarxisteilta tai toimittajilta?

En ole yhdenkään kohun yhteydessä pyydellyt anteeksi sanomisiani ja seison yhä edelleen niiden takana. Toki persuista lähdön myötä voin nykyään sanoa suoraan syrjiväni tiettyjä vähemmistöjä, eikä sitä tarvitse enää kierrellä tai kieltää sanktioiden pelossa. Esimerkiksi kansikuvakohussa oli pointti, joka tuskin olisi levinnyt suurelle yleisölle ilman kuvan tuomaa täkyä. Anteeksipyytelyjen ja selittelyjen tie on loputon suo, johon uppoaa jokaisella kerralla vain syvemmälle, kunnes pää painuu pinnan alle ja vastustajat saavat jälleen pisteen tilastoihinsa.

Mitä sanoisit henkilölle, joka harkitsee liittymistä Sinimustaan Liikkeeseen?

Jo pelkkä harkitseminen kertoo silmien aukeamisesta nykymenolle ja nostan hattua jo siitä. Jos Sinimustien ohjelma tuntuu omalta ja olet suurin piirtein täyspäinen Suomen kansalainen, niin tervetuloa mukaan! Mikäli ohjelmamme kuitenkin tuntuu liian kaukaiselta sinulle, niin kansallismieliseltä kentältä löytyy varmasti jokaiselle oma porukka, jossa pääsee vaikuttamaan yhteiskuntamme asioihin. Pääasia, että tekee jotain asiansa eteen, eikä vain keskity valittamaan kuinka pitäisi tehdä jotain tai kuinka toiset tekevät sen väärin.

Kannattajakortit Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Olavi Saarelainen Politiikka Puolueet Puoluehakemus Sinimusta Liike Yhteiskunta

Keskustelu

5 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • nonAQ

    Vastaa

    IKL on jo kerran kielletty. Kannattaako sitä yrittää herättää henkiin?

    • Nationalisti

      Vastaa

      Lukeeko mielestäsi jossain kohtaa puolueen nimessä tai puolueohjelmassa, että tämä on IKL? Jos lukee, niin minulta on mennyt jotain sitten ohi.
      Tällaista on Suomeen kaivattu, vihdoin löytyisi sellainen puolue, jota voisi sanoa rehellisesti kannattavansa ja ajatukset täsmää suurimmilta osin puolueohjelman kanssa.

  • Seppo Lehto

    Vastaa

    Suomalaisuus lähtee ensisijassa suomalaisten lisääntymisestä. Sen jälkeen on varmistettava että oikeat valkoisen tulevaisuuden arvot ovat valtavirtaa.
    Muu on roturaiskausta ja suomalaisten kansanmurhaa.
    Seppo Lehto valkoinen vaihtoehto Tampere
    https://Ajan-Suunta.blogspot.com

  • suomalaisasiamies

    Vastaa

    Olen ollut 30-vuotta suomalaisasiamies ja kiva nähdä että saadaan puolue joka edustaa tervettä ja suomalaista. Persuista ei siihen ole. Vastaavavasta etnisestä puolueesta tulee mieleen Uuden-Seelannin maoripuolue jonka kannatus noin 5%. Joka lienee sinimustillekin realistinen tavoite. Kaikki eurooppalaiset ovat olleet alunperin blondeja. Joka Euroopan natiivi. Myös Kanarian alkuasukkaat blondeja . Joista viimeinen kuoli 1800-luvulla.

    • Abrahamilaisen uskon nimessä..

      Vastaa

      Muistakaamme myös pohjois-afrikan alkuperäiskansalaisia Berbeerejä, jotka ovat eurooppalaisia alkuperältään (alunperin vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä). He elävät nykyään vähemmistönä omissa maissaan muslimiarabien tyrannian alla.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi