Kuntavaalit siirrettiin ”11 000 tartuntaa vuorokaudessa” ‑laskelman vuoksi – vaalipäivän virallinen tilasto: 250

Hallitus musersi kansalaisten uskoa demokratiaan toimillaan käyttäen tekosyynä "pandemiaa", jonka "kuolonuhrit" ovat keskimäärin yli 80-vuotiaita ja monisairaita ihmisiä.

Politiikka

Suomen hallitus päätti aikaisemmin kuluvana vuonna siirtää kuntavaaleja kahdella kuukaudella eteenpäin mihinkään perustumattoman ”ennusteen” varjolla. ”Ennusteen” mukaan huhtikuussa koronatartuntojen määrä olisi ”11 000 päivässä”. Todellinen luku koko viikonlopulta oli kuitenkin 498, eli noin 2,5 % ennustetusta.

Etenkin hallituspuolue Keskustalla on ollut hankaluuksia saada ehdokkaita mukaan tuleviin vaaleihin. Kun huhut vaalien siirrosta alkoivat liikkumaan eduskunnan käytävillä, nostivat jotkut poliitikot asiaa julkisuuteen. Hallituspuolueiden edustajat leimasivat heidät kuitenkin valehtelijoiksi.

Kaksi viikkoa myöhemmin hallitus ilmoitti vaalien siirrosta perustellen sitä ennusteella. Ennuste perustui sille, miltä tartuntamäärät voisivat teoriassa näyttää, mikäli kaikki rajoitteet purettaisiin ja ihmiset kokoontuisivat konsertteihin ja muihin vastaaviin paikkoihin.

Nyt alkuperäisenä vaaliviikonloppuna tartuntojen määrä oli kuitenkin vain murunen ennusteesta. Toisin sanoen hallitus musersi kansalaisten uskoa demokratiaan toimillaan käyttäen tekosyynä ”pandemiaa”, jonka ”kuolonuhrit” ovat keskimäärin yli 80-vuotiaita ja monisairaita ihmisiä.

Hallitus Kokoontumisvapaus Koronavirus Korruptio Kotimaa Kuntavaalit Liikkumisvapaus Poliittiset viholliset Politiikka Ulkonaliikkumiskielto Vaalit Vaalivaikuttaminen Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Nyt jos koskaan koko THL:n korruptoituneen johdon kuuluisi saada kenkää.
    Valehteleva virkamieskoneisto toimii kansaa vastaan heittämällä täysin utopistisia lukuja hatustaan.

  • juha.

    Vastaa

    Korona virus on totalitaristinen kommunistinen diktatuuri, joka kestää yhtä kauan kuin diktatuuri itsekin.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi