Ekonomisti Tuomas Malinen liikkumisrajoituksista: Tarvitaan kansalaistottelemattomuutta!

Malisen mielestä kansalaisten ei tule niellä hallituksen järjenvastaisia vaatimuksia purematta vaan käytävä vastatoimiin.

Politiikka

Tuomas Malinen.

Hallituksen järjenvastaista korona- ja talouspolitiikkaa julkisesti kritisoinut taloustieteilijä Tuomas Malinen kehottaa kansalaisia kyseenalaistamaan tulevat karanteenitoimet. Sanna Marinin hallitus on säännöllisesti uhkaillut suomalaisia muun muassa ulkonaliikkumiskieltoa muistuttavilla uusilla rajoituksilla.

Malinen ja useat muut taloustieteilijät ovat kritisoineet Suomea ja muita länsimaita myös koronan yhteydessä tehdyn talouspolitiikan johdosta. Liikkumisrajoitukset ovat ajaneet valtavan määrän yrityksiä konkurssiin, mikä pyritään nyt ”korjaamaan” ottamalla yhteistä EU-velkaa, joka lahjoitetaan Suomen kaltaisista vauraista maista Italian kaltaisille maksukyvyttömille valtioille.

Hallituskriittisten tutkijoiden ja aktivistien mukaan Sanna Marin on tekemässä Suomesta konkurssikypsän poliisivaltion, jossa kansa on velkaantunut italialaisten pankkiirien hyväksi ja saanut tästä vastineeksi ulkonaliikkumiskieltoja, pakkorokotuksia, vieraantuneita ihmissuhteita sekä massatyöttömyyttä.

Kansalaistottelemattomuudella tyranniaa vastaan

Malisen mielestä kansalaisten ei tule niellä hallituksen järjenvastaisia vaatimuksia purematta vaan käytävä vastatoimiin. Malinen muistuttaa, että kansalaistottelemattomuus on legitiimi tapa haastaa hallitusten tyrannimaiset toimet.

”Ihan vain muistutuksena, että eduskunta voi säätää kaikenlaisia älyttömiä tai tuhoisiakin lakeja, mutta kaikkea ei tarvitse totella. Toimiviin demokratioihin on aina kuulunut tietty kansalaistottelemattomuus”, Malinen kirjoitti.

”Muistakaa sitten suomalaiset, että kun ulkonaliikkumiskielto tulee, ja tällä menolla se kyllä tulee, siihen ei MISSÄÄN OLOSUHTEISSA pidä alistua! Sen jälkeen vapautemme olisi peruuttamattomasti viety ja perustuslakimme murskattu”, hän jatkoi.

Lähde: Tuomas Malinen (1, 2)

Globalismi Hallitus Kansalaistottelemattomuus Kokoontumisvapaus Konkurssi Koronavirus Kotimaa Liikkumisvapaus Politiikka Rokotteet Sanna Marin Talous Tuomas Malinen Ulkonaliikkumiskielto Yhteiskunta

Keskustelu

27 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Meidän perhe ainakin on päättänyt, että me vähät välitetään mistään ulkonaliikkumiskielloista.
    Koronaflunssan varjolla pystyy näköjään tekemään mitä tahansa, jotta ihmisten perusoikeudet saadaan poljettua ja mikä iljettävintä, osa kansasta oikein huutaa lisää rajoituksia ja massavalvontaa kun uskovat tyhminä kaikki medialobbaukset.

    • Juvonenx

      Vastaa

      Just teikäläisten takia rajoituksista saadaan nauttia vielä pitkään.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Kuinkahan naurettavilla syillä sinä olet valmis luopumaan perusoikeuksistasi?
        Oletko kenties täysin taitamaton lukemaan tilastoja, jotka ovat julkisesti kaikkien saatavilla vai etkö ymmärrä lukemaasi?
        Vedä sinä maskia naamallesi ja päivittele koronavilkkuasi.
        Hyväuskoinen lammas.

      • Tikkakosken Manne

        Vastaa

        Just teikäläiset työnnätte päänne pensaaseen ja otatte vastaan kaiken mitä hallinto keksii perseeseenne työntää. Just teikäläiset ovat olleet jokaisen diktatuurin mahdollistajia.

      • Provo

        Vastaa

        Tän täytyi olla provo. Ei kukaan normali ajattele noin.

        • Nationalisti

          Vastaa

          ”Provo”?
          Kenen kommenttia tarkoitit?
          Ainakaan minun kommentissani ei ole pisaraakaan mitään provoamista.

      • Jukka

        Vastaa

        Ei tule ulkonaliikkumiskieltoa,ei sellaista miksikä moni sen mieltää

        • Nationalisti

          Vastaa

          Kuulehan Jukka, on aivan sama minkälaiseksi joku mieltää ulkonaliikkumiskiellon, jos sellainen tulee, kun sille ei ole minkäänlaista tarvetta.

  • Missä korona?

    Vastaa

    Minä en ole tähän asti korviani lotkauttanut näille korona-aivopieruille. Olen liikkunut ihan niinkuin ennenkin. Enkä yrityksistä huolimatta ole saanut ”koronaa”.

    Olen aina sanonut että eivät hullut ole vaarallisia, vaan niitä hännystelevien narsistien joukko.

  • Tikkakosken Manne

    Vastaa

    Koronanarratiivin tarkoitus onkin osaltaan testata kansalaisten tottelevaisuutta = pelkuruutta sitä varsinaista globaalia kumousta valmistellessa, ja sama tapahtuu samaan aikaan lähes kaikissa maissa.

  • seant

    Vastaa

    Nyt menossa valtava kantasuomalaisten syyllistäminen. Kun puolet tartunnoista on ulkomaalaisten työmiesten keskuudessa, saati kuinka paljon on maahanmuuttajien keskuudessa, samoin ulkomaalaiset vaihto-oppilaat. Vielä muutama viikko Hs. julkaisi postinumeron mukaan tartunnat, niissä Helsingissä loisti punaisella, Vuosaari, Kontula ja Malminkartano, Espoossa Matinkylä ja Leppävaara, mutta nyt ei enää julkaista. Tunnettu tosiasia ko. alueet on maahan muuttovoittoisia. Kaikki rajoitukset koskee kantasuomalaisia, vaikka tartunnat ovat aivan muualla tapahtuneita.
    Voidaan kysyä kuinka paljon on tullut maksamaan veronmaksajille, suoraan sanoen ulkomaalaisten touhu Suomessa terveydellisesti, että taloudellisesti.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Valitettavan suuri osa kansasta oikein huutaa kiristyviä rajoituksia ja tilojen sulkemisia.
    Tämä on ehkä vähän ilkeästi sanottu, mutta oikeastaan toivon, että todella moni yritys kaatuu ja ihmisiltä lähtee työt, silloin heillä on muutakin mietittävää kuin joku median ja valehtelevien poliitikkojen ylläpitämä ”pandemia”.
    Ihmiset ovat kyllä todella aivopestyjä idiootteja, kun tätä sirkusta voidaan aina vain jatkaa keinolla millä hyvänsä ja kansa nielee kaiken.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Itse en toivo yritysten kaatumista vaan sitä että kun yritykset joutuvat supistamaan toimintojaan niin mahdollisimman moni sosialidemoneita, kateudestavihreitä, ja paskemmistoliittoa äänestänyt menettää toimeentulonsa koronatotalitarismin johdosta. Itsepähän ovat omat kurittajansa ja kurjistajansa valtaan äänestäneet, nauttikoot nyt seurauksista ja hurratkoot kun on oma pää pölkyllä. Tahallisesti aiheutettuhan tämä tilanne on, viime keväänä oli oikein silmiinpistävää kuinka kauan hallitus viivytteli maahantulon rajoittamista, oikein viimeiseen saakka niin että korona saatiin takuulla suomeen niin että sen varjolla voidaan nyt normalisoida pakkotoimia ja oikeuksien riistämistä seuraavaa globaalia projektia varten.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Vaikka yritys supistaisi toimintojaan, niin heidän täytyy silti maksaa korkeita vuokria liiketiloistaan, samaan aikaan kassavirrat ovat monessa paikassa käytännössä tyrehtyneet.
        Tämän tilanteen jatkuessa tarpeeksi kauan, se johtaa väistämättä todella monien yritysten kaatumiseen.
        Tämä koko tilanne on tarkoituksella luoto ja sitä pitkitetään kaikin mahdollisin suunnitelmin.

        • Tikkakosken Manne

          Vastaa

          Tottahan tuo on ja sattuneesta syystä sen tiedän, mutta en silti osaa toivoa konkursseja yrittäjille. Sen sijaan osaan toivoa hankaluuksia tämän tilanteen typerällä äänestyskäyttäytymisellään sallineille. Kun jostakin täytyy supistaa niin aloitettakoon heistä.

  • Wilhelm T

    Vastaa

    Kansalaistottelemattomuudesta tulee pyhä velvollisuus
    silloin, kun valtio on lakannut noudattamasta lakia
    tai tullut korruptoituneeksi.

    Jokainen, Joka toimii yhdessä tällaisen valtion kanssa,
    on osallinen tuohon laittomuuden
    ja korruption järjestelmään.

    Mahatma Gandhi

  • Apinaa koijataan

    Vastaa

    En seuraa tiedotusvälineitä joten en voi olla tietoinen mistään rajoituksista tai ulkonaliikkumiskielloista.. Miksi muuten kaikilla on jotku hengityssuojat kun käyn kaupassa? Joku uusi muotivillityskö?

  • juha.

    Vastaa

    Marinin hallitus on erittäin vaarallinen, koska se on täynnä epävarmoja ja osaamattomia ministereitä, joilla kaikilla on kommunistinen tausta. Siis aivan kaikilla! Nämä ”kympin tytöt” purkavat turhautumisensa sille asialliselle arvostelulle yliärhäkkäänä tyrannialla, jossa näytetään kuka täällä oikein määrää. Lauma narssistisia naisia, jotka eivät ole koskaan väärässä, vaan vika on aina muissa. Luo puitteet, jossa todellisuuden ja kuvitellun rajat hämärtyvät ja tilalle astuu viha ja kostonhalu ilman luovuutta ja kykyä toimia tavalla, joka ottaa huomioon muuttuvat tilanteet ja suhteuttaa tarvittavat toimenpiteet niihin eikä pilkulleen siihen mitä ”kirjassa” sanotaan. Jos akkavarvas mustuu ja ”ajaa” kynttä pois ei koko jalkaa pidä amputoida!

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    ”Kun orja päättää, ettei hän enää ole orja, hänen kahleensa katoavat. Hän vapauttaa itsensä ja näyttää tien muille. Vapaus ja orjuus ovat hengen olotiloja.” Mahatma Gandhi

    • Jaakko Kolmonen (ei se kokki)

      Vastaa

      Tämä pitää paikkansa : itse lakkasin aktiivisesti seuraamasta ns. perinteistä valtamediaa jo 2001 kun 911 narratiivi ei vaikuttanut ollenkaan totuudenmukaiselta.

      Eräällä keskustelufoorumilla joku sanoi sen hyvin : ”korona on poliittinen virus ja se leviää median kautta” , niin hyvin saanottu että ajattelin toistaa sanoman.

      ”korona on poliittinen virus ja se leviää median kautta”
      ”korona on poliittinen virus ja se leviää median kautta”
      ”korona on poliittinen virus ja se leviää median kautta”

    • Fromhere

      Vastaa

      Partisaani on salaliittovirus, joka levittää valheellisia tietoja ja jos olisin ilkeä, niin toivoisin, että täällä tottelemattomuuden yllyttävät saisivat tai heidän omaisensa saisivat koronaviruksen. Ääni voisi muuttua kellossa, jos oma isä tai äiti joutuisi sairaalaan ja teholle. Julistetaanko täällä nyt, että kaikki kokonaan kuolleet ovatkin vain valeuutisia ja valetta niinkuin te holokoustistakin sanotte. Ihme hihhuleita.

      • Nationalisti

        Vastaa

        Perustelehan nyt jotenkin se, että millä lailla tämä on jotenkin ”vakava pandemia”.
        Oletko kiinnittänyt yhtään huomiota esimerkiksi siihen, miten THL tilastoi koronapotilaita ja koronakuolemia?
        Oletko katsonut vuosikuolleisuutta kuinka tarkasti?
        Kokoajan on hoettu samaa mantraa sairaaloiden kantokyvyn ylittymisestä.
        Missä on ne potilaat, kun ei niitä juuri sairaaloissa näy?
        Kun katsoo suomalaisten rapakuntoa ja ylipainoisuutta, niin kyllä sitä luulisi, että vakavassa pandemiassa heitä olisi sairaaloissa tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia. Eipä vain ole.
        Influenssakin on mystisesti lähes kokonaan kadonnut viime aikoina ja kokoajan puhutaan vain ”koronapandemiasta”.
        Vuoden verran tätä menoa on nyt seurattu ja tästä touhusta pystyisi tekemään oikein hauskan komediaelokuvan.

      • Tikkakosken Manne

        Vastaa

        Siinäpä on hyvin peloteltu lambi, tämä ”Fromhere”. Juuri sama ihmistyyppi joka olisi ulissut vaikka Varsovan gheton kapinassa tai Unkarin kansannousussa että totelkaa nyt hyvät ihmiset hallinnon määräyksiä älkääkä yllyttäkö tottelemattomuuteen..

  • sotatila

    Vastaa

    Nyt tarvitaan päättäväistä toimintaa ja nopeasti.

    Rajoituksia kiristetään niin tiukalle että jos niihin alistuu kuin orja huomaa nopeasti olevansa myös orjan asemassa.

    Ulkonaliikkumiskieltoa saattavat yrittää väliaikaisesti. Mutta se mikä nyt jo tiedetään mihin globalistityrannit ovat pysyvästi iskemässä kyntensä on autoilu. Autoilu joka antaa vapauden ja itsenäisyyden. 

    Se jos mikä estää meitä liikkumasta kun ei ole autoa! 

    MVlehden Verkkostudio käsitteli tätä asiaa otsikolla ’Autoilun suuri nollaus’. Janus Putkonen ansiokkaasti syventyi asiaan.

    Tästä syntyi välittömästi ajatus ja tarve lähteä suurella joukolla liikkeelle autoilla Helsinkiin osoittamaan mieltä ja sulkemaan päätiet massiivisella määrällä autoja. 

    Ei todellakaan tarvita mitään naurettavia Facebook ilmoituksia kuka aikoo osallistua. Pelkuri lampaat eivät osallistu. Kaikki muut osallistuvat. 

    Ehdotan että lähdemme liikkeelle Toukokuussa kun on valoisaa ja keliolosuhteet huomattavasti paremmat.

    https://tokentube.net/view?l=2823861076

  • Jussi Koskela

    Vastaa

    Rohkea mies toi Malinen. Omalla naamallaan kommentoi ja on rohkeasti eri mieltä. Some on täynnä jonkun koiraprofiilin takaa huutelevia maailmanparantajia. Jos ei uskalla omalla kuvallaan kirjoitella niin kannattaa olla hiljaa.
    Mitä flunssaan tulee niin tajusin heti 2020 alussa, että kusetushan tässä on menossa. Vuoden aikana on ollut hauska seurata, kuinka ennen järkevinä pitämäni ja alussa kovaan ääneen naureskelleet ihmiset kulkevat rätti naamalla ja kumihanskat kädessä.
    Itse en ole maskia käyttänyt koskaan, pois lukien kaasunaamari töissä.

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Kun kyseessä on perusoikeuksien rajoittaminen syyllä millä hyvänsä, on oltava erityisen tarkkana ja varsinkin kun kyseistä toimintaa harjoittaa SDP joka on ainoa maassamme tunnettu liike joka on jo kerran aikaisemmin kaapannut vallan lailliselta hallinnolta ja aloittanut kansanmurhan. Nyt perillisensä ovat jo hyvää vauhtia vääntämässä parlamentarismia umpisolmuun ja paskomassa sen, nytkin ”poikkeustila” kerrottiin vain kylmästi aloitettavaksi ja asiasta tiedotettiin eduskuntaa vasta _sen_jälkeen_. Katsotaan vain niin aloittavat myös vaalien lykkäämisen aina ”vähäksi aikaa” kerrallaan. Meillä on nyt vallassa ihan aito väliamerikka-tyylinen sosialistinen juntta cheguevara-julistetta teininä seinällään pitäneine pimuineen eikä moni edes tajua sitä.

  • Tuhkarokko juhlat

    Vastaa

    No nyt tuli asiaa… Pitäisi melkoisena yllätyksenä jos äitini tai isäni saisivat koronan. Ne kun on olleet kuolleena jo hyvän aikaa. Eikä se ole itsellekkään tullut vaikka olen ilman maskia kulkenut Suomea päästä päähän töiden vuoksi koko vuoden. Eikä lapsillenikaan vaikka palveluammteissa ovat olleet ilman maskia vuoden. 

    Niin että sitä kuuluisaa koronaa tässä on koitettu saada vuoden päivät, että saataisiin sillekkin se vastustukyky. Rokot on jo sairastettu ja Aasialainen.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi