Portlandin pormestari lupaa taistella Antifaa vastaan

Antifa on aikaisemmin hyökännyt pormestarin kotiin polttopulloin.

Politiikka

Yli puoli vuotta lähes taukoamatta jatkuneet rotumellakat ovat saaneet Portlandin pormestari Ted Wheelerin ilmoittamaan julkisuudessa käyvänsä taistoon äärivasemmistolaista Antifa-liikettä vastaan. Antifa on hyödyntänyt mustien mellakointia ajaakseen omia päämääriään kaaoksen kautta.

Aikaisemmin Wheeler on antanut tukensa mellakoille. Koska mellakoista ei enää presidentinvaalien jälkeen ole kuitenkaan poliittista hyötyä, on ääni kellossa muuttunut.

Moni sosiaalisen median käyttäjä ihmettelikin, miksi äärivasemmiston mellakointi muuttui vasta nyt pahaksi asiaksi, kun pelkästään Portlandissa se on jo kauan sitten johtanut massiivisiin tuhotöihin, murhaan sekä pienen alueen väliaikaiseen valtaamiseen. Äärivasemmisto on myös hyökännyt pormestaria vastaan yrittämällä sytyttää tämän kodin tuleen polttopulloilla.

Tuolloinkaan pormestaria ei ainakaan julkisuudessa tuntunut mellakointi haittaavan. Sen sijaan hän antoi iskuille hiljaisen hyväksyntänsä toteamalla hyökkäyksen vievän huomion pois muun mellakoinnin ”tärkeältä viestiltä”.

Lähde: RT

Äärivasemmisto Antifa Black Lives Matter Mustat viharyhmät Poliittinen rikollisuus Poliittinen väkivalta Poliittiset viholliset Politiikka Rikos Ulkomaat Yhdysvallat Yhdysvaltojen mustat Yhteiskunta

Keskustelu

1 kommentti

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Näin se vaan on

    Vastaa

    Kulttuurimarxilainen Antifa. Pitää olla täysin pihalla oleva idiootti kannattaessaan kyseistä liikettä. Nuorista naisista niitä kannattajia enimmäkseen täällä löytyy.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi