Trump kutsuu kokoon mahdollisesti Yhdysvaltojen historian suurimpia protesteja

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsuu tammikuulle kokoon protesteja, joista odotetaan tulevan jopa koko maan historian suurimmat.

Politiikka

Kyse on Trumpin sanojen mukaan kampanjasta vaalipetosta vastaan. Virallisesti Trump hävisi marraskuiset vaalit, mutta presidentti on riitauttanut tuloksen, sillä hän epäilee vaalipetosta.

Koko ääntenlaskun ajan tuli jatkuvasti esiin epäselvyyksiä. Oudot sattumukset ovat jatkuneet myöhemminkin. Äänestäneiden joukossa on esimerkiksi kuolleita, vankeja (vangeilla ei Yhdysvalloissa ole äänioikeutta) ja äänestysalueilta pois muuttaneita.

Väkivaltaisuuksia odotettavissa

Trump on käynyt läpi eri oikeusasteita asian tiimoilta, mutta ne eivät ole auttaneet. Nyt hän kutsuu 6. tammikuuta kokoon suurta mielenosoitusta Washingtoniin teemana protesti vaalipetosta vastaan. Protestista odotetaan tulevan maan suurin ja lisäksi sitä kannustetaan levitettävän muihinkin osavaltioihin.

Maa on ollut pitkin vuotta laajojen mellakoiden koettelemuksessa, joissa mustat sekä äärivasemmistolaiset rikolliset ovat aiheuttaneet tuhoa ja kuolemia. Tämä on saanut myös valkoiset vastaamaan mellakointiin omilla miliiseillään.

Maassa onkin nähty massiivisia tappeluita pitkin kaupunkien katuja, joissa kulttuurimarxisteja on kuritettu. Yhteiskunnallinen tilanne huomioon ottaen on jännittävää seurata, mitä tammikuun alun protesteista seuraa.

Lähde: UMV

Donald Trump Mellakka Mielenosoitus Poliittinen väkivalta Politiikka Presidentinvaalit Ulkomaat Vaalivaikuttaminen Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Joskus ihmettelin jenkkien intoa rakentaa perhekohtaisia maailmanlopun bunkkereita. Empä ihmettele enää, niille voi pian olla käyttöä.

  • EV

    Vastaa

    Juu eihän vaalipetosta tietenkään ole tapahtunut, kun saatiin ”oikea” valittua. Tämä on kuvottavaa, töissäkin aikuiset ihmiset öyhöttävät Trumpin ylimielisyydestä ja lapsellisuudesta, vaikka netti on jo pullollaan videoita missä selvästi näkyy vaalipetoksia äänestyspaikoilla tarkastajien lähdettyä. Tämä ei ole puolustuspuhe Trumpille vaan kannanotto tätä tekopyhää ja umpimätää järjestelmää vastaan, jota länsimaiseksi vapaaksi demokratiaksi kutsutaan. Täällä ei todellakaan ole rehellistä ja vapaata demokratiaa, puoluetuetkin jaellaan hyväveliverkosto tyyliin globalisteille (SDP paras esimerkki). Se valta mikä medialla ja sosiaalisella medialla on ollut noihinkin vaaleihin, on aivan älytön. Ootellaan vaan sitä rumbaa ku persut alkavat haravoida seuraavissa vaaleissa ääniä.

  • Ana

    Vastaa

    Täs asiassa kyllä teidän toimitus on hakoteilla

    • Nationalisti

      Vastaa

      Kerropa millä tavalla?
      Luulisi, että jatkat juttuasi kun aloititkin…

    • K.Lehto

      Vastaa

      Mitä tarkoitat? Missä toimitus voisi olla hakoteillä, kun ei mitenkään ota asiaan kantaa, muutakuin että on jännäseurata mitä käy. Eihän tämä artikkeli sisältänyt mitään kiistanalaista väitettä.

      • 421 god bless

        Vastaa

        Nimenomaan. Median ei tulisi ottaa poliittisesti kantaa kuten massamedia aina tekee. Väittävät Trumppia huijariksi jne. Ei median tehtävä ole sitä tehdä vain raportoida mitä tapahtuu neutraalisti

        Massamedia on syöpää. Kiitos partisaaani

  • SRA

    Vastaa

    Josko sitten alkais rytinä ja ilma puhdistua kommunisti terroreista.

    • K.Lehto

      Vastaa

      Kommunistiterroristit pysyvät koloissaan niin kauan Trump kannattajia on joukoittain liikkeellä. Ne etsii vain laitamilta sitten yksin jääneitä. Yhteenotot joita voi jännittää ovat mahdolliset yhteenotot jotka syntyvät jos poliisivoimat keksivät rajata Trump kannattajien toimia tavalla joita he sitten eivät aiokaan sietää.

  • juha.

    Vastaa

    Aivan oikein! Demokraatti kommunistit ovat pelanneet sikaa niin raskaasti, että koko Amerikka on kierteellä. Takana ovat George Soros, Barak Obama, Clintonin ämmä, globalisti republikaanit, Rooman paavi, EU, Kiina, Globalistit, CIA, FBI, ANTIFA, BLM, YK ja vieläpä ”suuren” pienen Suomen retardi hallitus + pieruisen tunkkainen YLE.
    On parempi taistella sota kuin antautua ja alistua rikoksen edessä löytääksesib vain itsesi FEMA-leiriltä ja lopulta teloitettuna niskalaukauksella ”bolsevikkisella rauhaullisuudella”!
    ”Ylpeät pojat” voivat kaatua ylpeänä saappaat jalassa, mutta elää lyhyen aikaa häpeässä suckerpuncheilla hakattuina!!! Eli aivan kuten Suomessa 100-vuotta sitten olisi käynyt valkoisillekin!!!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi