Oikeus julkaisi Ruotsissa listan huumeiden ostajista

Listan julkaisu on aiheuttanut melko kiivaita reaktioita, vaikka elämme "minulla ei ole mitään salattavaa" -ideologian aikakautta.

Pohjoismaat

Attundan käräjäoikeudessa käynnissä olevan jengioikeudenkäynnin yhteydessä on tullut julkiseksi lista ihmisistä, jotka ovat siirtäneet rahaa oikeudenkäynnissä syytetylle huumekauppiaalle.

Listalla on satoja ihmisiä, jotka ovat käyttäneet Ruotsissa hyvin yleistä Swish-palvelua siirtääkseen rahaa 28-vuotiaalle miehelle, jonka syytetään myyneen kokaiinia Sundsvallin kunnassa Ruotsin itärannikolla. Matkapuhelimella käytettävä Swish toimii vähän samalla tavalla kuin Suomessa yleinen Mobile Pay ‑palvelu.

Oikeudenkäynnissä julkiseksi tullut lista on yli 40 sivua pitkä ja siinä listataan suuri joukko ihmisiä. Listalla on muun muassa ammattiurheilijoita, tunnettuja paikallisia hahmoja, lapsia ja pienten lasten vanhempia.

Listaa on jaettu ympäri internetiä, ja listalla olevien ihmisten nimiä on nostettu esiin sosiaalisissa medioissa. Sundsvallin kunnassa asuu alle 100 000 ihmistä, ja esimerkiksi Ruotsin yleisradion SVT:n tekemässä katugallupissa suurin osa kertoi tuntevansa listalla olevia ihmisiä.

Ruotsin radio kertoi kolmen listalla olleen ihmisen saaneen heti potkut työstään. Poliisi taas on kertonut tekevänsä listalla olevista lapsista ja pienten lasten vanhemmista ilmoituksia kunnan sosiaalitoimeen.

Listalla olijat ovat lähettäneet huumediileriksi epäillylle miehille rahasummia 100 kruunusta yli 10 000 kruunuun. Noin kolmasosa tilisiirroista oli lähetetty otsikolla ”casino” tai ”black jack”. Osa tilisiirroista viittasi televisioiden tai vaatteiden myyntiin, kertoo Dagens Nyheter. On siis mahdollista, että osa listalla olijoista ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.

Yhdessä mielipidekirjoituksessa tapahtumia kutsutaan ”noitavainoiksi” ja arvostellaan nimien julkaisua. Kirjoittaja pelkää, että nimien julkistus voi johtaa itsemurhiin. ”Monen listalla olijan pulssi on nyt korkealla”, kuvaa kunnan huumeidenvastaisesta työstä vastaava Robert Gatugård DN:n haastattelussa.

”Jos viihdekäyttää huumeita perjantai- tai lauantai-iltana, tulee ymmärtää, että silloin antaa samalla jengeille voimaa. Mitä enemmän ihmiset käyttävät huumeita, sitä enemmän jengit saavat rahaa”, sanoi esimerkiksi Ruotsin entinen pääministeri Stefan Löfven.

Lähde: HS

Huumeet Pohjoismaat Rappiokulttuuri Rikos Ruotsi Stefan Löfven

Keskustelu

9 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Hyvä, että nimiä tulee julkisuuteen, mutta ensin pitäisi varmistua, että kyseiset nimet ovat nimenomaan ostajia.

    ” Osa tilisiirroista viittasi televisioiden tai vaatteiden myyntiin, kertoo Dagens Nyheter. On siis mahdollista, että osa listalla olijoista ei ole syyllistynyt mihinkään rikokseen.”

    Jos nimilistassa on ihan tavallisia perheenisiä tai ‑äitejä ilman mitään rikollisuutta, niin todella sääli heidän kannaltaan.
    Siks pitäisi ensin saada varmuus asioihin.

    • Anonymous

      Vastaa

      Ehkäpä kaikki huumeiden käyttäjät eivät ole kaduilla vetelehteviä nistejä tai katujengiläisiä.

  • Salat julki

    Vastaa

    Koskahan vastaava yleistyisi Suomessa? Sepä olisikin mukavaa jos jokaisen oikeudenkäynnin yhteydessä kytkökset julkaistaisiin.

  • Schlageter

    Vastaa

    Jos huumekaupalle haluttaisiin todella tehdä loppu, se kävisi nopeasti. Mutta nähtävästi kaupasta on hyötyä niillekin, jotka ovat lakeja säätämässä ja lain noudattamista valvomassa.
    Onneksi huumeiden käytöstä on hyötyä – se karsii populaatiosta heikot yksilöt.

    • Nimetön

      Vastaa

      Perustuu tositapahtumiin:

      Sekakäyttäjä ajaa geneettisesti täydellisen ihmisyksilö x:n yli. Sekakäyttäjä selviää lähes vammoitta ja jatkaa elämäänsä parin vuoden linnareissun jälkeen. X:n lähiomaiset joutuvat järjestämään hautajaiset.

      Pirinisti puukottaa geneettisesti täydellisen ihmisyksilö y:n kuoliaaksi, koska vain voi tehdä niin. Pirinistin elämä jatkuu parin vuoden linnareissun jälkeen. Y:n lähiomaiset joutuvat järjestämään hautajaiset.

      Millä helvetin tavalla näissä ”karsiutui heikot yksilöt”?

  • GLGL

    Vastaa

    ”Osa tilisiirroista viittasi televisioiden tai vaatteiden myyntiin,”

    Eli huumekauppias on myös kaiketi syyllistynyt varastetun tavaran myyntiin. Eikö varastetun tavaran ostaminen ole rikos Ruotsissa?

  • Schlageter

    Vastaa

    ”Millä helvetin tavalla näissä ”karsiutui heikot yksilöt”?”
    Varmasta näitä tapauksia on, ei epäilystäkään.
    Heikkoja yksilöitä – niitä, jotka eivät selviä ilman huumeita – karsiutuu huumekuolemien kautta, ja ne ovat yhteiskunnan kannalta erittäin positiivisia ja tervetulleita.

  • spurdo

    Vastaa

    Huumeiden pitäminen laittomana tarkoittaa sitä että matuilla on laittomia rahantekomahdollisuuksia joka lisää maan houkuttelevuutta kaikille kriminaaleille. Matut saavat näin myös enemmän valtaa rikollisjärjestöjen ja rikollisen rahan kautta ja Ruotsissakin ne uhkailee viranomaisia toimimaan niiden haluamalla tavalla. Voi olla myös että tiedustelupalvelut tai yhteiskunnan eliittiluokka on huumeidenvälittämisessä mukana, kuten esim. CIA on joidenkin tietojen mukaan tehnyt. 

    Narkkiongelmaa voi hoitaa muutenkin kuin kieltämällä aineita. Samoilla keinoilla miten esim. tupakka- ja alkoholiongelmaa on hoidettu. Kulttuurilla/uskonnolla on iso vaikutus ja esim. lestat ei käytä alkoholia vaikka se on laillista.

    Myös se että otetaan kaikki oma vastuu yksilöltä itseltään hillitä itseään, tarkoittaa sitä että evolutionäärinen paine tuolle kyvylle heikkenee ja huonommin itseään hillitsevät lisääntyvät aiempaa enemmän, koska se hillintä on ulkoistettu omien geenien ulkopuolelle. Se myös vähentää kulttuurillista painetta kehittyä huumevastaisempaan suuntaan jos ihmiset ei näe huumeita minään uhkana jos niitä ei ole edes saatavilla. Tuollainen kulttuuri on heikompi huumeille jos valtion valta heikkenee.

    Mutta toisaalta ainakin lyhyellä aikavälillä sellainen kieltoyhteiskunta voi päihittää muita, kun enempi osallistuu yhteiskunnan vahvistamiseen ja voidaan ajatella että omat heikommatkin on parempia kuin muut. Voidaan myös kehittää muita strategioita lisäämään parempien geenien omaavien yksilöiden lisääntymistä. Sekä jotkut riippuvuutta aiheuttavat geenit ei ole välttämättä huonoja oikeassa ympäristössä ja jos päihdyttäviä aineita ei olisi se riippuvuus voisi kohdistua johonkin tuottavaan.

    Jotkut huumeet taas voi olla joidenkin yksilöiden kohdalla hyödyllisiä. Kuten psykedeeliset aineet lisäävät luovuutta koska se rikkoo vallitsevia ajatusnormeja. Niin joku ihminen joka tarvitsee luovaa ajattelua työssään voisi hyötyä tästä. Tälläinen hyötykäyttö pitäisi erotella hedoinismiin pyrkivästä käytöstä. Psykedeeliterapia esim. huumaisaine/päihdeaineriippuvuuden hoitoon tulisi myös suhtautua samalla tavalla kuin vaikka kipulääkkeisiin kivun lievityksessä tai amfetamiinipohjaiset lääkkeet vakavaan keskittymishäiriöön. Huumeen ja lääkkeen ero on käyttötarkoitus. Psykedeeliterapiasta juttuja: https://en.wikipedia.org/wiki/Psychedelic_therapy

    Psykedeelit eivät myöskään tee niiden käyttäjästä automaattisesti mitään pasifistisia antitribalisteja, vaan me voidaan historiasta nähdä että monet soturikulttuurit oli noiden vahvoja käyttäjiä kuten asteekit. Noita voidaan käyttää rituaaleissa lisäämään yhteisön yhteenkuuluvuutta. Se minkälaisella kontekstissa noita käytetään on iso merkitys lopputulokselle.

    • Nimetön

      Vastaa

      Huumeiden pitäminen laittomana tarkoittaa sitä että lainsäätäjillä on kaikki mahdollisuudet vetää ne diilerit hirteen joka vähentää maan houkuttelevuutta kaikille kriminaaleille.

      Päätit sitten ottaa asteekit eli liialliseen trippaamiseen kuolleen kulttuurin esimerkiksi. Vittu oot sitten älykäs 😀 😀 :DDD

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi