EU pyrkii romuttamaan jäsenvaltioiden maanpuolustuksen – lyijyammuksille vaaditaan täyskieltoa

Lyijyammusten täyskielto merkitsee valtavaa iskua muun muassa ampumaurheilijoille, reserviläisille ja metsästäjille.

Kotimaa

Euroopan unioni on hankaloittamassa ratkaisevasti ampumaharjoittelua ja muita kansalaisten maanpuolustuskykyä ylläpitäviä harrastuksia uudella lakihankkeellaan. Komissio kaavailee lyijyammusten täyskieltoa kaikissa jäsenmaissa.

Eurostoliiton ilmeinen tavoite on historiallisen esikuvansa, Neuvostoliiton, tavoin tehdä kansalaisista mahdollisimman vaarattomia rajoittamalla ampumatarvikkeiden tarjontaa ja hankaloittamalla maanpuolustustaitojen ylläpitoa. Unionin kemikaalivirasto Echan suunnittelema täyskielto koskisi lyijystä valmistettuja luoteja ja hauleja.

”Vaikutukset voivat olla kokonaisuutena erittäin vahingolliset Euroopan turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle,” totesi Nammo Lapua Oy:n teknologiajohtaja Pekka Lintula Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa.

Kriisitilanteiden toimintavalmius uhattuna

Siirtyminen lyijystä muihin materiaaleihin tulee olemaan puolustusteollisuuden kannalta niin suuri haaste, että käytännössä lyijyammusten täyskielto merkitsee valtavaa iskua muun muassa ampumaurheilijoille, reserviläisille ja metsästäjille.

Muut materiaalit vaativat tehtailta investointeja kokonaan uudenlaiseen tuotantolaitteistoon, mikä nostaa ammusten hintoja radikaalisti. On myös asetyyppejä, joille ei edes ole olemassa korvaavia materiaaleja.

”Pitkällä aikavälilläkin muutos on hankala. Jos patruunavalmistajat lakkaisivat valmistamasta lyijyluoteja siviilikäyttöön, kyseiset valmistuslinjat häviäisivät. Tällöin tarvittavaa laajaa sotilastuotantoa olisi mahdotonta polkaista nopeasti käyntiin kriisitilanteessa, kun siviilituotteiden lisälinjoja ei enää olisi reservissä”, Lintula kertoi Maaseudun Tulevaisuudelle.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

Ampuma-aseet Ampumaurheilu Aseteollisuus Euroopan komissio Euroopan unioni Globalismi Kotimaa Maanpuolustus Metsästys Poliittiset viholliset Politiikka Reserviläistoiminta Yhteiskunta

Keskustelu

15 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • otto suni

    Vastaa

    Kokonaiskuva puuttuu kaikilta keskustelijoilta sillä YK ja EU ovat yhdessä toimineet pienaseiden kieltämiseksi jo 25 vuotta. Lyijyä sisältävien tai lyijyluotien kuten cal.22 LR kieltäminen on ollut tavoitteena heti sen jälkeen kun saatiin lyijyhaulikielto aikaan. Lähes kaikissa kiväärikaliiperisten aseiden luodeissa on ollut lyijyä, joten muihin materiaaleihin siirtyminen on merkinnyt mittavia investointeja. 

    Suomen ase-ja patruunateollisuus on kokonaan tai osittain ulkomaisessa omistuksessa ja itsenäinen päätösvalta on viety nyt Suomen tultua virallisesti alistetuksi USA:n vasalliksi!

    Reserviläiset, metsästäjät ja urheiluampujat ovat saaneet poliittisia kiipijöitä puheenjohtajiksi, siksi on myöhäistä purnata tai toivoa parempaa! Saamme sitä mitä olemme tilanneet eli vuosia on toimittu ilman yhteistä päämäärää eli halua puolustaa aseoikeutta!

    • Oma varasto

      Vastaa

      Onneks on pari laatikkoa varastossa. Ei ihan heti lopu tarkkuuttaminen.

  • p.grandell

    Vastaa

    kommunistinen EU on ihan hulluna, suomelta vietiin miinat, nyt luodit, itsemurhaa , ulos EUsta ja heti. uskomatonta sceidaa.

  • Neula ja laakeri

    Vastaa

    Taas jälleen kerran EEUU työntää uutta älytöntä kieltoa, jota on käytännössä MAHDOTON valvoa. Lyijyä saa jatkossakin ajoneuvojen akuista ja luodinvalupihtejä vaikka itse tekemällä. EEUUn historia ei ole mitään muuta kuin KIELTOJA ja KIELTOJA kieltojen päälle.

  • Aseet ilman ammuksia

    Vastaa

    Vain maanpetturit sallivat ja hyväksyvät tällaista. Eli Suomen päättäjät. Mikä on Petteri Orpon kanta tähän asiaan? Tulevan pääministerin Petturi Urpon?

  • EU sais hajota mahdollisimman nopsaa

    Vastaa

    Mitä silläkään on väliä, koska paskaks täällä kaikki tulee menemään.

  • Pekko

    Vastaa

    Kyllä tuossa kiellossa järkeäkin on, koska lyijy on äärimmäisen vaarallinen raskasmetalli. Se vaikuttaa keskushermostoon ja aivojen hermoyhteyksiin. Kun lyijy bensiini kiellettiin niin hirveä oli itku siitäkin, tilalle kehitettiin kuitenkin parempi lisäaine kuin lyijy. Jos sota tulee niin lyijy ei lopu, jenkithän käyttää jopa köyhdytettyä uraania. Yksi lyijy myrkytyksen oire on kun aivot ei enää toimi kunnolla se, että altistuneesta yksilöstä tulee homoseksuaali, kannattaa varoa

    • Jns. Man

      Vastaa

      No, miten se lyijy kulkeutuisi sieltä luodista ihmisiin? Tietysti jos ampuu jotakin ihmistä, mutta muuten? Lyijyä on joka tapauksessa malmina maaperässä. Kyse on selvästi yrityksestä riisua EU-kansalaiset aseista ja tehdä heistä vaarattomia ’eliitille’.

  • EU tyrannia ja poliisivaltio, 2 pahaa ei tee 1 hyvää

    Vastaa

    Päivän tärkein havainto 

    Kun aivot ei enää toimi…

    …huomaa hmisistä Suomessa.

    Mitäs te kaikki valekansallismieliset nyt teette? Ompelette yhden Suomen lipun lisää hihaan ja painatte pään hiekkaan kuin strutsit.

    Kyllä minä nyt teen viidennen tuhannen kantelun oikeuskanslerille…

  • Salomon

    Vastaa

    Kuolee se juutalainen vesurillakin, senku hiippailee ja viiltää

  • Simo

    Vastaa

    nykyäänhän tankit ym ampuvat vain sateenkaaria joista kuolee vain homofoobikot, mutta se ei haittaa usan lgbtoäö armeijaa.

  • TT

    Vastaa

    Köyhdytetty uraani tilalle?

    • GLGL

      Vastaa

      🙂 Just meinasin kommentoida noin…
      Juuri noin. Ei sitä lyijyä tarvita. Hauleihin köyhdytettyä uraania. Se on näköjään EU:ssa sallittu!

  • Näin on

    Vastaa

    Milloin silmät avautuvat sille, että näitä kieltoja tehdään sen takia, että saadaan kansalaisilta kaikki vastarintavälineet pois?
    Ja kun ne on saatu pois, on lampaita helppo paimentaa.

  • Nimetön

    Vastaa

    Itsehän olen tähän varautunut jo kolmatta vuotta, ostan säännöllisesti ammuksia kalustoon ja varasto alkaa olla jo aikamoinen. Pieni yhden miehen sota kyllä onnistuu!!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi