Oikeus: Yle-toimittajalle annettava 60 000 järjestyksenvalvojan tiedot – tarkoitus maalittaa kansallismielisiä

Aineistosta olisi selvitetty, missä määrin viranomaiset ovat myöntäneet järjestyksenvalvonta- ja vartiointilupia henkilöille, joilla on läheisiä kytköksiä "ääriliikkeisiin".

Kotimaa

File folders in a filing cabinet

Korkein oikeus on päättänyt, että Svenska Ylellä työskentelevä toimittaja saa 60 000 järjestyksenvalvojakortin omaavan kansalaisen tiedot käsiinsä. Toimittaja perusteli vaatimustaan muun muassa tarkoituksenaan maalittaa kansallismielisiä. Poliisihallitus oli kieltäytynyt luovuttamasta tietoja.

Toimittajan tietopyyntö sisälsi toiveen, että listasta ilmenee aina henkilön koko nimi, syntymäaika, kansalaisuus, sukupuoli, myöntänyt viranomainen, myöntämispäivämäärä, voimassaoloaika, koulutustiedot, ehdot ja rajoitukset sekä koiratieto.

Aineistosta olisi selvitetty missä määrin viranomaiset ovat myöntäneet järjestyksenvalvonta- ja vartiointilupia henkilöille, joilla on läheisiä kytköksiä ”ääriliikkeisiin” – siis käytännössä kansallismielisiin aktivisteihin, kun kyse on Ylestä.

”Nämä asiat ovat jo itsessään oikeutetun yhteiskunnallisen keskustelun kannalta merkittäviä kysymyksiä, jotka puoltavat tietojen antamista vaaditulla tavalla”, toimittajan perusteluissa todettiin.

Samaan aikaan toisaalla: Bandidos-jäsenyyttä ei olisi saanut kertoa tilavuokraajalle

Samaan aikaan Helsingin hovioikeus on antanut päätöksen, jonka mukaan KRP:n poliisit eivät olisi saaneet antaa Helsingin kaupungille tietoa mahdollisten vuokralaisten Bandidos-jäsenyydestä. Jengiläiset olivat vuokraamassa tilaa kaupungilta, joka laittoi KRP:lle tietopyynnön heidän mahdollisista jengikytköksistä. KRP vahvisti heidän olevan Bandidos-jäseniä.

Helsingin kaupunki ilmoitti poliisin lausunnon jälkeen tilaa havitelleille toimijoille, että asiassa tulisi erittäin todennäköisesti kielteinen päätös. Vuokrasopimusta ei tehty.

Hovioikeuden mukaan moottoripyöräkerhon jäsenyys on tässä tapauksessa lähtökohtaisesti yksityiselämän piiriin kuuluva tieto, joka on julkisuuslain perusteella salassa pidettävä.

Poliisilla ei ollut hovioikeuden mukaan laissa säädettyä perustetta luovuttaa tietoja henkilöiden jengitaustasta Helsingin kaupungille. Poliisien menettelyn yhteiskunnallinen tai yleisesti hyväksytty tarkoitus ei poistanut sen oikeudettomuutta, hovioikeus totesi ratkaisussaan.

Hovioikeus arvioi kuitenkin poliisien teon vähäiseksi, minkä vuoksi heidän syytteensä hylättiin.

Lähteet: Iltalehti, HS

Kansallismieliset Kotimaa Maalittaminen Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Uutiset Valtamedia Yksityisyydensuoja Yle

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nationalisti

    Vastaa

    Tämän toimittajan nimi olisi hyvä saada julkiseksi.

    Tuossa tietopyynnössä tuntuu olevan vahvasti taustalla se, että tarkoitus on ollut tehdä kohuartikkeleita siitä, kuinka paljon kansallismielisiä ja heidän kanssaan läheisesti tekemisissä olevia työskentelee turvallisuusalalla ja saada maalitettua heidät vain poliittisten mielipiteiden takia, sillä ei toki olisi mitään merkitystä kuinka hyvin on työnsä hoitanut.
    Olisi mielenkiintoista tietää, että millä logiikalla tämä toimittaja olisi selvitellyt ihmisten kytköksiä ”ääriliikkeisiin”? Millä perusteella kategoriointi olisi tapahtunut, erilaiset mielipiteetkö vallitsevasta yhteiskunnan tilasta riittää syyksi?

  • otto suni

    Vastaa

    Ensimmäiseksi tarkennus uutisointiin, kyseessä on Korkein Hallinto Oikeus eli KHO, mikä on ollut vihervasemmiston linnake jo yli 25 vuotta. KHO:n päätöksillä pyritään luomaan kansalaisille kuva itsenäisestä ja riippumattomasta oikeuslaitoksesta, kuitenkaan näin ei ole.

    Suomessa hallinto-oikeudet olivat tarpeellisia ennen EU:n liittymissopimusta, sillä hallinto-oikeuksissa voitiin jopa kyseenlaistaa viranomaisten tekemiä hallinnollisia päätöksiä. Nykyisin kaikki tälläiset oikeudet voitaisiin yhdistää Korkeimman Oikeuden yhteyteen jolloin voitaisiin keskittää paras lain tuntemus yhden laitoksen sisään!

    KHO on osoittautunut myös toimissaan tukevan hallitusta, joten sen oikea nimi on Korkein Hallituksen Oikeus. Vasemmisto juhlii ja kokkarit taputtaa käsiään, saadaan vaaralliset kantasuomalaiset julkisesti häpeäpaaluun! Yle on osa syöpäkasvainta mikä tulisi leikata pois!

  • Metsäkulman Murre

    Vastaa

    ”Toimittajan tietopyyntö sisälsi toiveen, että listasta ilmenee aina henkilön koko nimi, syntymäaika, kansalaisuus, sukupuoli, myöntänyt viranomainen, myöntämispäivämäärä, voimassaoloaika, koulutustiedot, ehdot ja rajoitukset sekä koiratieto.”

    Nyt sitten viranomaislta voisi pyytää samat tiedot lääkäreistä, hoitajista, poliiseista, puolustusvoimien ja pelastuslaitoksen henkilöstöistä. Ja tietysti myös oikeuslaitoksen, mukaan lukien korkeimman oikeuden, koko henkilöstöstä. 

    Korkein oikeus nyt omaksumansa linjan mukaan päättänee, että tiedot on luovutettava YLE:n ja muun valtamedian toimittajille.

  • Ilmari

    Vastaa

    Käsittääkseni toimittaja haluaa ensi sijassa saada tietoa henkilöistä joilla on rikollinen tausta. On kestämätön tilanne jos rikollisjärjestön jäsen valvoo järjestystä.

    Päätös löytyy Finlexistä KHO 2022:12

    • Nimetön

      Vastaa

      Erikoista, kun huhujen mukaan rikollinen tausta estää lupien saamisen.

    • Saku

      Vastaa

      Väärin olet käsittänyt. Iltalehden jutussa kerrotaan että YLE vuokralle oli tarjottu suppeampaa listaa mikä ei ollut kelvannut kun tämä vaatii nimenomaan listaa kaikista nykyisistä turvallisuusalalla toimivista henkilöistä.

  • Observer

    Vastaa

    Vasemmistomaalitus on sitä parempaa maalitusta…

  • Nimetön

    Vastaa

    Voisiko saman kysymyksen tehdä jollekin lehdistön tai median edustajille ja tehdä tutkimusta mustamaalauksrsta..

  • Ylläripylläri yle

    Vastaa

    Toimittajan nimi tullee esiin viimeistään, kun mustamaulaas kampanja on saatu alkuun. Hyvä olisi toki saada tietoon jo ennen sitä.

  • Hh1488

    Vastaa

    saisko ton siten selville,että järkkärit ottais ite yhteyttä ja vaatis tietojen tarkistusta.muistaakseni silloin näkee ‚kuka niitä on katellu ja kelle luovutettu.tos melkein jonku kannattais konsultoida asinajajaa

    • Ukkeli

      Vastaa

      Ajattelin ainakin itse laittaa nyt kyselyä että kenelle tietojani on luovutettu. GDPR:n pitäisi tämän mahdollistaa. Tosin nyt on vielä käsittääkseni epävarmaa että onko toimittajalle vielä annettu näitä tietoja.

  • Punainen Paimio

    Vastaa

    Tä on hullua. Tänä kesänä oli koko maassa pula järjestyksenvalvojista erillaisissa tapahtumissa. Mentiin aivan minimillä. Tä on turvallisuus kysymys. Kuka menee järjestyksen valvojaksi jos porukka tuhoaa auton keikan jälkeen. Mutta taitaa osua kyllä omaan nilkkaan. En ainakaan menen järjestyksen valvojaksi suvakki mielenosoituksiin. Enkä vastaaviin tilaisuuksiin. Jos on vähänkin sinne päin. Poliisi kyllä tietää tämän mutta oikeus virannomaisilta taitaa puuttua järki.

  • Yle huorat

    Vastaa

    Pitänee tehdä tietopyyntö ylen toimittajista ja siitä ketkä heistä kuuluvat elokapinaan yms. terrorismisin keinoin vaikuttaviin ryhmiin. Ainakin tästä kyseisestä toimittajasta ja sen kytkeytymisestä erilaisiin ideologisiin liikkeisiin olisi hyvä saada selvitys.

  • Bella

    Vastaa

    ”Samaan aikaan toisaalla: Bandidos-jäsenyyttä ei olisi saanut kertoa tilavuokraajalle”

    Ei kai tama ole ihme, silla kun ajatellaan vaikka Tuppuraisen UB yhteytta. 

    Viime aikoina olen alkanut pohtimaan Marinin huumesotkujen mahdollista yhteytta kotikaupunkinsa eraaseen rikollisorganisaation osaseen, jonka nimi on mainittu tassa artikkelissa. Minulla on yksityiskohtaiset syyt pohtia tata, mutta en julkisesti tietenkaan kerro naita johtolankoja.

  • Sakari28

    Vastaa

    Voisiko joku nyt selvittää poliisilta jonkun osoitteen mistä tietää kenelle omia tietoja on luovutettu sekä miten tuon tietojen luovutuksen voi estää? Käsittääkseni GDPR:n mukaan tietojen luovutusta pitäisi pystyä ainakin ”vastustamaan”.

    • Ilmari

      Vastaa

      Ei sitä pysty tässä tapauksessa vastustamaan koska kyse on julkisuuslain mukaan julkisista tiedoista.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    File folders in a filing cabinet