Verkkolehti Kansalainen siirtyy uusille omistajille

Aikaisempi omistaja Vapaan sanan tuki Ry siirtää lehden uudelle Kansalainen Ry:lle.

Kotimaa

Päätoimittaja Jasmina Ollikainen.

Vuonna 2015 perustettu kansalliskonservatiivinen verkkolehti Kansalainen siirtyy uusille omistajille. Aikaisempi omistaja Vapaan sanan tuki Ry siirtää lehden uudelle Kansalainen Ry:lle.

Uudeksi päätoimittajaksi astuu Jasmina Ollikainen. Kansalainen ry:n puheenjohtajana toimii Terhi Kiemunki, sihteerinä Lauri Hokkanen ja hallituksen jäsenenä Pyry-Lii Soinio.

Kiemunki kommentoi asiaa verkkolehden tiedotteessa:

”Verkkolehti Kansalainen on huolella rakennettu ja ylläpidetty kokonaisuus, media joka on ansainnut paikkansa ja lukijakuntansa luottamuksen uskottavalla journalismilla. Saamme haltuumme valmiin, toimivan alustan jonka eteen on nähty paljon vaivaa. 

Otamme vakavasti mahdollisuuden jatkaa tätä työtä, vieläpä vahvan perehdytyksen kautta. Tavoitteemme on säilyttää nykyinen lukijakunta ja mahdollisesti kasvattaa sitä entisestään. Mitään radikaalia uudistusta ei ole tulossa heti alkuun, mutta tiimissämme on esimerkiksi audiovisuaalista osaamista jota on tarkoitus hyödyntää jatkossa. 

Nuorehko toimittajakunta varmasti tulee näkymään toimituksellisessa sisällössä. Meillä on sitoutuneita toimijoita monelta eri alalta ja runsaasti erilaisia näkökulmia, joten toivon, että se näkyy positiivisesti monipuolistaen Kansalaisen tarjontaa.”

Kansalainen tunnetaan maahanmuuttokriittisenä mediana, joka on saavuttanut vankan suosion maahanmuuttokriitikoiden keskuudessa.

Lue koko tiedote: https://www.kansalainen.fi/verkkolehti-kansalainen-siirtyy-uudelle-toimijalle-kansalainen-ry-seka-sailyttaa-etta-uudistaa/

Jasmina Ollikainen Kansalainen Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Lauri Hokkanen Politiikka Pyry-Lii Soinio Terhi Kiemunki Yhteiskunta

Keskustelu

2 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • TT

    Vastaa

    Sattuneesta syystä erityisesti mediakenttä kaipaa jatkuvasti lisää vapaan ja itsenäisen Suomen puolustajia. Globalisti- , ilmasto‑, digi- ja koronakommunistien hyökkäys etenee nyt kaikilla rintamilla. Yhtään kansalaista ei ole nyt varaa menettää vihollisen propagandalle.

  • Toivotan menestystä

    Vastaa

    Kansalainen tunnettiin tasokkaiden tekstien lisäksi (ei väritetty eikä koitettu manipuloida ihmisiä suuntaan tai toiseen) varsikin siitä että se toi julki niitä uutisia siitä mitä euroopassa tapahtui. 

    Meidän suomalaisten on turha jaella keskenämme niitä uutisia jotka jo ovat jossain vaihtoehtomedioissa tai jotka tapahtuvat amerikassa tai lähi-idässä. Ne uutiset tulevat jo joka tuutista. Meidän, EU:n jäseninä, tulee saada tietoomme se mitä euroopassa tapahtuu. Se mitä päätöksiä ja/tai sopimuksia eu:ssa tehdään meidän elinolojen huonontamiseksi.

    Näihin uutisiin on monta hyvää kanavaa. Ja ne löytvät ihan internetistä. Toivottavasti Kansalainen jatkaa meidän sivistämistämme myös saksalaisten ja ranskalaisten uutisten pohjalta. Että saamme vaihtoehtoisen näkemyksen petro-dollarin edustamien englantilaisten/amerikkalaisten uutisten sijaan.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi