Junes Lokan sananvapausoikeudenkäynti: syyttäjän mukaan groomaajat edustavat kansanryhmää

Oululainen kansalaisaktivisti Junes Lokka oli torstaina vastaamassa syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syyte koskee Lokan pitämää puhetta Oulun kaupunginvaltuustossa.

Kotimaa

Kaupunginvaltuutettu Junes Lokka odotti oikeudenkäynnin alkamista tehden nettilähetystä Oulun käräjäoikeudessa 20. maaliskuuta 2019.­

Oikeudenkäynnissä selvisi, että syyttäjä pitää ulkomaalaispedofiilien grooming-jengejä kansanryhmänä ja vieläpä automaattisesti maahanmuuttajina.

”Kun sanotaan tällaista, että kuolemantuomiot groomaajille, niin se on omiaan leimaamaan ja uhkaamaan koko kansanryhmää, kun siitähän syntyy se käsitys, että kaikki maahanmuuttajat ovat semmoisia”, oli syyttäjä todennut oikeudessa. Junes Lokka ihmetteli vastauksena tähän, miksi syyttäjä pitää groomaajia automaattisesti maahanmuuttajina.

Lokan avopuoliso Tiina Wiik miettii tällä hetkellä, pitäisikö syyttäjän sanomisista tehdä rikosilmoitus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Lokan puhe valtuustossa koski vuonna 2018 paljastuneita ”pakolaisten” pedofiilijengejä ja Oulun kaupungin ”ratkaisua” asiaan: veronmaksajat saivat pulittaa yli kaksi miljoonaa euroa projektista, jossa opetettiin lapsia selittämään koko luokan edessä, mitä on squirttaaminen, BDSM ja anaaliyhdyntä tarkoittavat.

Turvallinen Oulu ‑projektiin kuului myös kuvaamataidon työpaja pippeleistä ja pimpeistä, tanssi, jossa lapset taputtavat omia sukupuolielimiään laulaen samalla ”Tämä on mun pimppi, se on huippu pimppi” ‑lorua sekä peräaukon nuolemisen opettamista 13-vuotiaille. Hankkeen arvostelijat ovat ihmetelleet, miten tämä liittyy maahanmuuttajapedofiilirinkien toiminnan estämiseen.

Lähteet: Tiina Wiik, Suomen Uutiset

Aktivismi BDSM Junes Lokka Kansallismieliset Kansallismielisyys Kiihottaminen kansanryhmää vastaan Kotimaa Kulttuuri Kulttuurimarxismi Maahanmuuttajajengit Maahanmuutto Oikeuden korruptio Oikeudenkäynti Oulu Pedofilia Poliittinen vaino Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Taloudellinen riisto Talous Tiina Wiik Turvallinen Oulu Uutiset Väestönvaihto Veronmaksajat Yhteiskunta

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tolkku Takaisin

    Vastaa

    Pedareissa on paljon valkoihoisia eurooppalaisia ja nämä ovat jopa yliedustettuina siinä eliittiportaassa, joka kammennut itsensä vaikutusvaltaisiin asemiin (nk. predator-eliitti). Koko länsimaiden rappio ja kaaos johtuu osittain siitä, että saatananpalvonta, rituaalinen lapsien hyväksikäyttö tai jopa lapsiuhraus on levinnyt yhteiskunnan huipputasolle asti. Jeffrey Epstein-juopakka antoi jo merkkejä siitä. Pedarit ovat saastaa ihonväriin katsomatta. Ettei vain syyttäjä tai sen toimeksiantaja itsekin…?

  • Omenoita Saksaan

    Vastaa

    ”What the has happend to this ountry” sanoi Red aina 70 showssa. Mitähän Kekkonen sanoisi muuta kuin ”Saatanen tunarit”?

  • puolueeton

    Vastaa

    Olisi huomiota herättävää ja kyseisen lain mielettömyyttä osoittavaa panna syyttäjä syytetyksi kiihottamisesta kansanryhmää, sananvapauden puolustajat ja käyttäjät, vastaan. Tiina Wiikin idea tulisi toteuttaa.

  • N.N.

    Vastaa

    Hävytöntä väittää, että grooming-jengi on kansanryhmä.

    Mitähän muut tänne tulleet ajattelee asiasta ja syyttäjästä. Voin kuvitella, että heillä ei muutenkaan ole kovin suuria odotuksia oikeudesta ja viranomaisista ja nyt sitten heitä tällä lailla leimataan.

    Voiko kysseessä olla kuitenkin ettei omiaan saa edes yrittää suojella, onhan meillä Jareja y.m. ja sellaista toimintaa hyväksytään ja suoletaan jopa rahaa siihen.

    • puolueeton

      Vastaa

      Kyseinen rikoslaki on fuzzy-laki (sumea laki). Ryhmähän voi takoittaa mitä tahansa, joten lakia voi noinkin syyttäjä soveltaa. Edellä sanoinkin, että sananvapautta käyttäviä voidaan pitää myös ryhmänä. Kyseisen fuzzy-lain mukaan toiminta, ”jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.” (lainaus laista)
      Kaipa perustuslain mukaisen sanavapauden käyttö ja puolustus voi olla fuzzy-lain mukainen vakaumus (= vakaa käsitys perusluonteisesta asiasta) ja syytten nosta on vähintäänkin uhkaus tätä ryhmää kohtaan.
      Nosta Tiina syyte ja kerää tarvittavat rahat.

  • Tulitikkutyttö

    Vastaa

    Eipä ole syyttäjä pahemmin kiirehtinyt asian kanssa.

  • Unto

    Vastaa

    Grooming jengi ei ole kansanryhmä. Ei tule rangaistusta. Husun kannanottoa, että perussuomalaiset ovat rasisteja, ei alettu tutkimaan, koska puolue ei ole kansanryhmä.

    • Tulitikkutyttö

      Vastaa

      Sateenkaariväki voisi määritellä groomingin monen ihmisen kollektiiviseen seksuaalisuuteen liittyväksi toiminnaksi, ja asia olisi syyttäjän kannalta järjestyksessä.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Uhri sai tapahtumasta vakavat psyykkiset vammat, mies selvisi ehdollisella tuomiolla.”

    ” ”Apua ei saatu”

    Lapsi itse ei pystynyt asiaa käsittelemään vanhempiensa kanssa. Tapahtunut johti vakaviin, pitkäaikaisiin psyykkisiin seurauksiin.

    – Yritin useaan otteeseen hakea hänelle apua lastensuojelun ja terveydenhuollon kautta, mutta koin, ettei perhettämme autettu, tytön äiti totesi käräjillä.”

    Näin käy kun oikea ryhmäläinen kyseessä ja jos vielä sopivasti on saanut aurinkoakin, niin viranomaisten suojelua on taattu.

    Auringon lapsen/lapset maine pelastettava, toinen poljettava suohon varoituksena muille:
    älkää puuttuko näiden tekemisiin, emme mekään mielellämme.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Poliisin tietoon tulee entistä enemmän tapauksia, joissa on kyse lasten hyväksikäyttöä esittävän materiaalin hallussapidosta tai levittämisestä,”

    ”Entistä suurempi osa materiaalista on raiskauksia ja väkivaltaa ja yhä pienempiin lapsiin kohdistuvaa, ”

    Takuulla tässä on mukana näitä vitivalkoisiakin ja vaikka minkä muun värisiä perkeleitä.
    Luulisi, että tästä saatas puhua, olisi lupa olla vihainen, mutta ei.

    Joku ajattelee hemmettin väärin ja pyrkii hiljentämään kannanottoja asiasta, kääntää lakipykälät ylösalaisin, että saisi lasten puolestapuhujat hiljaiseksi.

    Tästäkö pitäisi vaieta ja olla ylpeitä, minun kaino mielipiteeni on, että joku toimii kyseenalaisesti vaikka on vankka tuoli allaan.

  • N.N.

    Vastaa

    Tulipa mieleen, että tietyt viranomaiset, saattaa vainota tiettyjä merkityksellisiä ihmisiä nimeenomaan niiden merkityksellisyyden vuoksi.

    Onkohan tässä joku istunut orrella odottamassa mahdollisuuden iskeä kiinni, tutkinut kaikki ulostulot suurennuslasin kanssa ja nyt, nyt kokeilen onneani saisinko tuo saalis. 

    Varsin kehno tämä mahdollisuus on, mutta kun ruuvataan vähän pykälät niin toivotaan että todenpuhujasta päästään.

    Viranomaiset vainoaa kansalaisiaan monissa maissa, mutta että Suomessakin, se hämmästyttää aina, sitten muistan mitä tekivät Janitskille ja täytyy sanoa, että suomut ovat pudonneet silmistä mutta järkytys on joka kerta yhtä suuri.

  • Evplasse

    Vastaa

    Tuomarikoulutuksen pituus johtuu siitä että osaa tulkita mitä lakitekstin rivienvälissä lukee. Syyllisyyden voi todeta ihan mielivaltaisesti.

  • N.N.

    Vastaa

    ”Suomessa merkittävimmän terrorismin uhkan aiheuttavat äärioikeistolaista tai radikaali-islamistista ideologiaa kannattavat henkilöt ja pienryhmät.

    – Mikäli sieltä alkaa tulla merkittäviä määriä pakolaisia, turvapaikanhakijoita, Eurooppaan, silloin tilanne voi muuttua, jolla voisi olla vaikutuksia myöskin vastakkainasetteluun eri ääriryhmien välillä, Pelttari sanoi tiedotustilaisuudessa.”

    Onko tässä puhetta kansanryhmistä?

  • Tomppa

    Vastaa

    Yleismaailmailmallisen valheen vallitessa totuuden puhumisesta tulee vallankumouksellinen teko, vai miten se meni?

  • PPP

    Vastaa

    Vetää kyllä oikeasti mielen hieman surulliseksi tuo touhu: lapsia raiskataan ulkomaalaisten tunkeutujien toimesta ja ratkaisu on… opettaa lapsille peräreiän nuolentaa? Ei tällaista saisi tapahtua Suomessa.

    ✂–✂✂– ”Kun sanotaan tällaista, että kuolemantuomiot groomaajille, niin se on omiaan leimaamaan ja uhkaamaan koko kansanryhmää, kun siitähän syntyy se käsitys, että kaikki maahanmuuttajat ovat semmoisia”, oli syyttäjä todennut oikeudessa. Junes Lokka ihmetteli vastauksena tähän, miksi syyttäjä pitää groomaajia automaattisesti maahanmuuttajina.

    Lokan avopuoliso Tiina Wiik miettii tällä hetkellä, pitäisikö syyttäjän sanomisista tehdä rikosilmoitus kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. –✂–✂–

    Tähän pitää ehdottomasti heidän tarttua: syyttäjä pitää Junes Lokkaa, marokolaistaustaista maahanmuuttajaa hänen taustansa takia lastenraiskaajana.

  • Lamer

    Vastaa

    Ehdottomasti rikosilmoitus syyttäjän päättelyketjusta joka rinnasta lastenraiskaajat heti suoraan maahanmuuttajiksi. Ajatusrikoksista meitä muitakin tuomitaan ihan samalla tavalla.

    Lokka on itse maahanmuuttaja, joten hän voisi nyt ottaa uhrin roolin oikein kunnolla ja vääntää itkua, kun syyttäjä syyttelee häntä pedofiiliksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi