Adressi: yhdistetään Husseinin perhe palauttamalla Hussein Afganistaniin perheensä luokse

Husseinin vaimo ja lapsi ovat selvinneet Afganistanissa kuuden vuoden ajan.

Kotimaa

plane, aircraft, take-off

Adressit.com-palvelussa kerätään nimiä adressiin, jonka tarkoituksena on kerätä nimiä pakolaisena Suomessa asuvan Husseinin perheen yhdistämistä varten. Yhdistämisen on tarkoitus tapahtua Afganistanissa palauttamalla Hussein sinne.

Hussein antoi Helsingin Sanomille tiistaina julkaistun haastattelun, jossa hän kertoo tulleensa Suomeen vuonna 2015. Hänen vaimo ja lapsi ovat olleet kuusi vuotta Afganistanissa perheen isän tultua Suomeen lorvimaan.

”Helsingin Sanomat kertoi surullisen tarinan Husseinista, joka oli hylännyt vaimonsa ja lapsensa kriisimaa Afganistaniin vailla mitään turvaverkkoja. Vaadimme, että Husseinin perhettä autetaan pikimmiten yhdistämällä perhe Husseinin palautuksella Afganistaniin. Jos yksinhuoltaja vailla turvaverkkoja on maassa pärjännyt kuusi vuotta, tilanne voi vain parantua kun perheen elättäjä saadaan takaisin”, adressi kuvailee tarkoitustaan.

Voit allekirjoittaa adressin osoitteessa https://www.adressit.com/perheenyhdistaminen_husseinille

Adressi Afgaanit Afganistan Aktivismi Elintasopakolaisuus Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Maahanmuutto Pakolaiset Palautus Poliittiset viholliset Rajavalvonta Rappiokulttuuri Rotu Sionismi Ulkomaat Uutiset Väestönvaihto

Keskustelu

13 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Husseinin tapauksessa perhe voi olla laajempi käsite. Nimittäin on mahdollista, että Husseinin vaimo on myös hänen serkku!

    • Jorgos

      Vastaa

      saattaa olla ihan oma sisko tai jopa lapsi… näiden sukurutsaiden elukoiden sekoiluista voi tietää

  • seant

    Vastaa

    Kaikkein todennäköistä, että Husseinin perhe on Iranissa, josta valtaosa Suomeen tulleista afgaaneista on kotoisin. Mutta perhe ei voi sieltä tulla, kun turvapaikka on haettu Afganistanin tilanteen takia, nyt talebanin valtaantulo mutkistaa tilannetta.

  • errno

    Vastaa

    adressi allekirjotettu, toivotaan parasta 🙏

  • EV

    Vastaa

    Ja ne kaikki muut samanlaisen pelkuritarinan ovaamat Husseinit myös takaisin perheittensä luokse. On siinä säälittäviä raukkoja, ei voi muuta sanoa. Tuolla ne Husseinit lorvivat ABC:lla pelaamassa keskellä yötä pelikoneita veronmaksajien rahoilla hymyssä suin.

  • jani

    Vastaa

    Lähes kaikki afgaanit tulivat Iranista joten todennäköisesti hussein yrittää kusettaa. Mikäli hänellä mitään perhettä onkaan ja mikäli oikea nimensä edes hussein on. Myöskään siitä ei ole mitään takuita että hän on afgaani.

  • N. N.

    Vastaa

    Hussein jätti perheemsä Allahin haltuun eikä meillä ole syyttää puuttua asiaan joka on korkeammalla taholla päätetty.

  • Tehdäänkehitysmaayhdessä

    Vastaa

    Allekirjoitettu. Hyvää kotimatkaa

  • Nationalisti

    Vastaa

    Monet muutkin perheenyhdistämiset Suomessa pitäisi hoitaa niin, että täällä oleskelevat lähetetään perheidensä luokse lähtömaahansa.
    Sinne he kuuluvat, eivätkä tänne.

  • errno

    Vastaa

    Jos Tiina tai Junes tai kuka tahansa kirjoittaisi adressin islamin kieltämiseksi Suomessa hyvien tapojen vastaisena (googleta PVL:n toiminnan kieltäminen), allekirjottaisin varmasti.
    Vai kenen mielestä ihmisten päiden irrottaminen tai homojen pudottaminen katolta tai suomalaislasten raiskaileminen tai muslimityttöjen sukuelinten silpominen ovat hyviä tapoja?

    • Anonyymi

      Vastaa

      No eipä mua haittaisi jos vähän homoja alettaisiin pudottelee katoilta. Sitä saa mitä tilaa. 👍🏻 Kansanpetturihallitus siitä on vastuussa.

  • Suomen Puolustaminen

    Vastaa

    Sodan syiden naamioiminen:”Tähän on sitä enemmän syytä, kun sotaan ryhtyvä hyökkäävä puoli säännöllisesti yrittää peittää todelliset syynsä siihen ja sen sijaan esittää jotakin muity syitä, näennäisesti jaloja ja epäitsekkäitä aatteita. Näiden tarkoituksena on toiselta puolen oman kansan ja armeijan innostaminen taisteluun, sen taistelutahdon lisääminen, toiselta puolen taas vastustajan kansan lamaannuttaminen, sen taistelutahdon väheneminen”.

    Sodan syttyminen:”Vaativa puoli tekee nyt laskelman. Hän laskee toiselta puolen sodan vaatimat uhraukset, toiselta puolen saavutettavissa olevan edun. Jos edut voittavat, hän on valmis väkivallan käyttöön”.

    Sotaa aiheuttavat ristiriidat:”Ne ovat kokemuksieni mukaa mitä moninaisimpia eikä tässä voida luetella kuin muutamia tärkeimpiä. Sellaisia ovat yhteisöjen asuinalueen ahtaus (liikaväestö), raaka-aineiden tavoittelu, kaupallisen herruuden tavoitttelu, pyrkiminen meren rannikolle, ym. ym.”.

    Sodan olemus ja äämäärä sekä keinot sen saavuttamiseksi:”Sota on siis havintojemme mukaan politiikan väline, sen väkivlatiasta jatkoa tavoiteltujen etujen saavuttamiseksi. Se on taistelua yhteisöjen välillä paremman maallisen seman, parempien elinetujen saavutttamiseksi. Yksilön kannalta se perimmiltään on uhrautumista yhteisön deun puolesta. Jokainen heistä voi sanoa:»Kuolen jotta yhteisöni (valtio, kansa, rotu jne.) eläisi«”. Sodan päämäärä on vastapuolen taivuttaminen luopumaan tahdostaan, sen taiastelutahdon murtaminen. Sodan keinona on rajaton väkivalta, joka voi pukeutua mitä moninaisimpiin muotoihin. Sellaisia ovat vastapuolen taisteluvoiman murtaminen taistelujen avulla, se alueen miehittäminen, saarto, vallankumuksen lietsominen jne.”

    Kun nyt sitten katsotte nykypäivän todellisuutta: kansaamme, turvapaikan hakijoita, politikkojamme, niin miten hyvin sanoisitte tämän lähes 100 vuotta sitten kirjoitetun kirjan sopivan tähän päivään? Sota on aina samanlaista vaikka sille keksittäisiin hienoja nimiä tai sanoja. Sen olemus tai periaate ei muutu. Se on aina samanlaista.

    Tässä on kirja joka jokaisen isänmaallisen pitää lukea ja ymmärtää.

  • Tomppa

    Vastaa

    Tähän humaaniin adressiin on helppo yhtyä. Toivottavasti adressi tulee pian eduskunnan käsiteltäväksi.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi

    plane, aircraft, take-off