PolPo-johtaja Kolehmainen vihjaa uusista järjestökielloista

”Suomen poliisilla on täydellinen nollatoleranssi rasismin ja muukalaisvihan suhteen”, Kolehmainen toteaa.

Kotimaa

päivitetty

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen.

PolPon (poliittinen poliisi) ylijohtaja Seppo Kolehmainen vihjaa Sdp:n puoluelehti Demokraatille antamassaan haastattelussa, että Suomessa voidaan tulevaisuudessa kieltää uusia kansallismielisiä aktivistijärjestöjä. Kolehmainen on aiemmin vaatinut ”vihapuheen” kieltämistä lailla.

Haastattelu käsitteli erityisesti katupartiojärjestö Soldiers of Odinia, sillä toinen Pekka Katajan ”murhan yrityksestä” epäillyistä miehistä on aiemmin kuulunut järjestöön. Kataja syytti ”murhansa yrityksestä” alun perin ulkomaalaisia. Kataja kuitenkin muutti tarinaansa myöhemmin ja alkoi syyttää ”äärioikeistoa”. Poliisi pitää edelleen kahta miestä tutkintavankeudessa ilmeisesti vain siksi, että Kataja on nimennyt heidät viranomaisille.

Vaikka tapahtumien todellisesta kulusta ei ole toistaiseksi objektiivista tietoa, ovat muun muassa hallituspuolueet Sdp ja Keskusta vaatineet Matias Mäkysen ja Mikko Kärnän suulla Soldiers of Odinin kieltoa. Vaikka kumpikaan epäillyistä ei kuulunut järjestöön väitetyn rikoksen aikaan, etsivät globalistipoliitikot jatkuvasti uusia tekosyitä kansallismielisen toiminnan tukahduttamiseksi.

Kolehmainen valehtelee Soldiers of Odinin taustoista

Kolehmaisen mukaan uusien järjestökieltojen toimeenpaneminen tulee olemaan ajankohtaista, kun korkein oikeus antaa päätöksensä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltokanteeseen liittyen. ”Tulemme käymään päätöksen tarkasti läpi ja arvioimaan minkälaisiin kieltokanneprosesseihin Poliisihallituksen – tai syyttäjän – on mahdollista lähteä tulevaisuudessa muiden järjestöjen osalta”, Kolehmainen totesi Demokraatille.

”[Rasistisia] asenteita ei hyväksytä suomalaisessa yhteiskunnassa eikä esimerkiksi poliisiorganisaation sisällä”, Kolehmainen jyrisi ja jatkoi: ”Suomen poliisilla on täydellinen nollatoleranssi rasismin ja muukalaisvihan suhteen.”

”Päätarkoitus [Soldiers of Odinilla] näyttää olevan luoda pelkoa ja uhkaa erityisesti maahanmuuttajataustaisen väestön keskuudessa”, Kolehmainen valehteli. Soldiers of Odin perustettiin todellisuudessa sen jälkeen, kun vuoden 2015 pakolaiskriisi oli aiheuttanut piikin katujen väkivalta- ja raiskaustilastoissa. Järjestön tarkoitus oli alusta lähtien turvata julkinen tila suomalaisille, mikä ei ilmeisesti sovi PolPon suomalaisvastaiseen arvomaailmaan.

Lähde: Demokraatti

Katupartio Keskusta Kotimaa Maahanmuuttovirasto Matias Mäkynen Mikko Kärnä Murhan yritys Pekka Kataja Poliisi Poliittiset viholliset Politiikka PolPo Rikos SDP Seppo Kolehmainen Soldiers of Odin Yhteiskunta

Keskustelu

17 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lars

    Vastaa

    Mistä näitä isänmaanpettureita, sanan-ja mielipiteenvapauden vihollisia sekä mielisairaita Islamisteja/vihervasemmistolaisia Suomen tuhoajia oikein sikiää?. Mikä olisi tehokas myrkky näitä torakoita vastaan, tehokas ja lopullinen ratkaisu tuholaisongelmaan?.

    • kapinakenraali

      Vastaa

      ainoa tehokas lääke tulevaisuudessa tulee olemaan 9mm burana ja se johtuu siitä että tätä viehervasemmistolaista agendaa tukevat ajavat yhteiskunnan väkisin siihen tilaan että ei ole muuta vaihtoehtoa

  • Puolueeton

    Vastaa

    Terävä kirjoitus nykyisestä poliisijohtajasta, joka poikkeaa täysin edellisestä Mikko Paaterosta. Ainakin kaksi sisäministeriä vaati Paateroa lähtemään eläkkeelle, mutta Paatero oli itsenäinen poliisijohtaja. Niin itsenäinen, että on nytkin potiittisesti syytettynä. Paateron aikana huumerikollisuutta pidettii kurissa. Paateron erottua huumerikollisuus näyttää räjähtäenne käsiin. Taitaa enemmistö rattijuopuneista olla tänään rattihuumeissa.

    ”Syyttäjä katsoo, että poliisijohtajat ovat syyllistyneet virkarikoksiin kun he eivät valvoneet Helsingin poliisilaitoksen tietolähdetoimintaa.” viittaa polsyyttäjän toimintaan.
    Jos rikollisia yritetään saada satimeen, sadin täytyy virittää. Kun rikolliset tuntevat satimen toimintaperiaatteen (poliisin toimintaa säätelevät lait), satimeen joutumista voi vältellä. Siksi poliisin tehokkaasti toimiessaan täytyy toimia lain rajoilla. Jos esimerkiksi vasikoista pidetään lain vaatimaa tarkkaa listaa, joku poliisista voi vuotaa tiedon rikollisille. Vasikka paljastuu ja tapetaan. Kannattaa lukea Paateron kirja ”Suomen turvallisuus horjuu”.

  • Schlageter

    Vastaa

    ”Suomen poliisilla on täydellinen nollatoleranssi rasismin ja muukalaisvihan suhteen”.
    Hassu yhteensattuma – minulla on täydellinen nollatoleranssi kaikkien muukalaisten ja heidän maahan päästäjien, samoin suomalaisvastaisen poliisin ja kaikkien muidenkin suhteen, jotka luulevat voivansa rajoittaa minun sananvapauttani. Suksikoon suolle!

    • Plääh

      Vastaa

      Tässä Kolehmaisella vuielä sangen laajana käsitteenä tuo ”muukalaisviha” ja ”rasismi”. Niihin sisältyy vaikka mitä. Mm. valkoisten ja suomalaisten säilyminen tai sen haluaminen on vihaamista jne

  • Pientä tarkennusta

    Vastaa

    Tarkoittaakohan Seppo tuolla ”poliisin nollatoleranssilla” poliisin sisäistä nollatoleranssia vaiko poliisin valvomaa kansalaisten nollatoleranssia? Koska jos sillä tarkoitetaan kansalaisten mielipiteitä, niin silloin kyllä töitä riittää.

    Esimerkkinä voidaan ottaa kaksi maahanmuuttajaryhmää, molemmat islamisteja. Toisia sanotaan venepakolaisiksi koska he pakenivat veneillä vainoa pakoon. Ja toisia sanotaan elintasopakolaisiksi koska ne tulivat paremman elintason perässä eurooppaan.

    Kun puhutaan toisesta ryhmästä niin heitä pidetään ahkerina ja yhteiskuntaan sopeutuneina eikä kenenkään niskakarvat nouse pystyyn. Harvoin on kenelläkään heistä pahaa sanottavaa. Vastaavasti, tästä toisesta ryhmästä ei voi sanoa samoja asioita.

  • EV

    Vastaa

    Kolehmainen on kansanpetturi ja sananvapauden vastustaja, ei mitään muuta. On mukana kehittämässä lakeja, jotka säädetään tekemään kaikesta ”vihapuhetta”, vaikka puhe olisi täyttä faktaa ilman yhtä ainoaa loukkaavaa termiä. Huolestuttavaa on, että Kolehmainen on noin korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa. Kolehmainen jaksaa joka ikisessä haastattelussa ja puheessa lässyttää ”vihapuheesta” ja ”rasismista”, mutta ei sanallakaan ota kantaa äärivasemmistolaisiin tai maahantunkeutuviin muukalaisiin, joiden rikostilastolliset lukemat kyllä kaikki te tiedätte. Päin vastoin, hehkuttaa niitä minkä kerkiää ja siihen vielä prideväki mukaan. Ei muuten ole Kolehmainen oman kenttäväkensä suosiossa, tämä ei ole selvästi nähnyt päivääkään, miltä todellisuus tuolla kadulla näyttää, muuten ei puhuisi tuollaisia. Poliittisia irtopisteitä ja ylentymisiä tämä halajaa oman kansansa kustannuksella.

    • Puolueeton

      Vastaa

      Kolehmainen haluaa olla varmasti hallituksen suosiossa eikä joutua syytettyjen penkille kuten edellinen johtaja. Siksi hänet valittiinkin ja sen johdosta Suomen turvallisuus horjuu.
      Edellinen polisijohtaja pyrki Suomen turvallisuuden lisäämiseen vähentämällä tehokkaasti esimerkiksi huumerikollisuutta ja pyrkimällä estämään rikollista maahanmuuttoa ja ihmiskauppaa. Jos poliisi toimii tehokkaasti, työt pitää tehdä lakirajoja hipoen, koska rikollinen vastapuoli toimii rajojen toisella puolella.

  • Jopo sauli

    Vastaa

    Vapaamuurari rotta ei mitään muuta! Saulin niinistön kanssa harrastavat sairaita asioita!! Voi tätä paska kansaa!!

    • tutkiva lukija

      Vastaa

      Eihän kansa ole yleisestiottaen paskaa, vaan sen johtajat. Nimen omaan vihervasemmiston johto, sekä ”anarkistiset taistelevat” nuorisojärjestöt”. Vapaan kasvatuksen kokeneet parin viimevuoden sukupolvet ovat omaksuneet ”vapaus ilman vastuuta” elämäntavan, mikä näkyy yhteiskunnan joka alalla. Sisäministerin ”munattomuus” tuomita liikenne mielenosoitukset muka ilmastotekijöillä on hämmästyttävää.

  • Nollatoleranssi Polpolle

    Vastaa

    Kun Polpo huomasi miten lammaslauma nieli syötin koukkuineen päivineen PVL-kiellon suhteen, se sai lisää itseluottamusta ja kykenee siten perustelemaan kaikkea mielivaltaisuutta ”rasisminvastaisuudella” ja ”vihapuheella”.
    Olen joskus lukenut lehdestä poliisin leuhkineen, ettei tärkein työkalu heillä suinkaan ole fyysinen voima vaan ”puhejudo”.Toisin sanoen he pyrkivät keskustelemalla servaamaan kaikki vastapuolella olevat.Tämä ei kuitenkaan näytä koskevan kansallismielisiä, sillä heitä vastaan ollaan ensin turpa kiinni kasvokkain ja sitten puuhaillaan sananvapauskieltoja kulissien takana.Raukkamaista.

  • Pien Viljelijä

    Vastaa

    erittäin perusteltua olisi puuttua sellaiseen politiikkaan jolla Suomen kansalaisten turvallisuus ja edut ovat tulleet vaarannetuksi. myös olisi puututtava sellaisten tahojen, henkilöiden toimintaan jotka koettavat Suomen puolueetonta itsenäisyyttä murentaa,vaarantaa erilaisiin liittoutumiin sitoutumalla heikentäen taloudellista‑,laillista-ja alueellista itsemääräämistämme.

  • Ilmari

    Vastaa

    Jos järjestöjä aletaan lakkauttaa niin Greenpeacesta voidaan aloittaa.

  • IKirouta

    Vastaa

    Suomen polpolla olisi nyt hyvä hetki kieltää kaikki Somaali-järjestöt väkivaltaisina!
    ”Vantaalaiskoulun pahoinpitelyvideon osapuolet tapasivat koululla – uhrin sisko: tapaamisessa ei edistytty ollenkaan.” Kun neekerit Suomesta kielletään perseily loppuu tai ne tulee sovittuun tapaamiseen.

  • Spherical Sapphire

    Vastaa

    Kolehmainen ei edusta minulle minkään valtakunna poliisijohtajaa. Täys nolla ja kansanpetturi. On todella munatonta alistua kaiken maailman vihervasuripoliitikkojen kontrolliin potkujen pelossa. Noh, siinähän notkuu pallillaan eläkeikään saakka vinkumassa valheita ja sairasta vasuriagendaa, ellei sitä ennen tule vallankumous, jolloin tollaset lentää palleineen virastaan.

    • Nisti Aarnio

      Vastaa

      Saunan taakse koko saatanan taapero.

  • Nisti Aarnio

    Vastaa

    Siinä senkun hikipallirunkkari keksii kieltoja.

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi