Itsemurha toiseksi yleisin kuolinsyy Amerikan homonuorten keskuudessa

Noin 40 prosenttia LGBT-nuorista kertoi vakavasti harkinneensa itsemurhaa kuluneena vuonna.

Hyvinvointi

päivitetty

Homous itsessään on mielisairaus.

Noin 40 prosenttia LGBT-nuorista kertoi vakavasti harkinneensa itsemurhaa kuluneena vuonna. Transsukupuolisilla ja muunsukupuolisilla nuorilla luku oli 50 prosenttia.

Homonuorten itsemurhien ehkäisemiseksi tarkoitettu Trevor Project ‑järjestö kertoo tutkimuksensa mukaan itsemurhan olevan toiseksi yleisin kuolinsyy iältään 10 ja 24 vuoden väliltä olevien LGBT-ihmisten keskuudessa.

Koronakaranteeni yksi itsemurhia kasvattava tekijä

Vaikka tutkimus onkin pääosin ajalta, jolloin koronavirus ei ollut vielä levinnyt länteen, niin koronakaranteeneista seuranneen sosiaalisen eristäytymisen epäillään olevan yksi itsemurhia kasvattanut tekijä. Myös ei-valkoisten homonuorten väitetään olevan vaikeuksissa, koska heillä ei välttämättä ole toimivaa internet-yhteyttä ja jäävät tämän vuoksi apua vaille.

”Tiedämme että jotkut, erityisesti mustat ja ruskeat potilaat, joutuvat kamppailemaan enemmän ongelmiensa kanssa eri tavoilla puutteellisista internet-yhteyksistä johtuen”, kommentoi Planned Parenthood of Greater New Yorkin edustaja Maureen Kelly.

Perinteisesti homojen mielenterveysongelmista on syytetty heteroiden homofobiaa. Kulttuurimarxistien logiikan mukaan vähemmistöt eivät koskaan ole itse syyllisiä epäonnistumiseensa.

Lähde: HuffPost

Hyvinvointi Itsemurha LGBT Rappiokulttuuri Ulkomaat Yhdysvallat Yhteiskunta

Keskustelu

3 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Lempeä Susi

    Vastaa

    Yhteiskunnan “homoistuminen”, LGBT-liikkeet ja vastaavat ilmiöt ovat suoraa seurausta miesten testosteroni-tasojen laskemisesta. Hormonitasapainon muuttuminen tekee miehistä lempeitä, rauhallisia ja helposti hallittavia. Normaali uros, olipa kyse sitten apinasta tai ihmisestä, on aggressiivinen, väkivaltainen ja aina hakemassa konfliktia.

    Naisten aseman vahvistuminen yhteiskunnassa ei johdu siitä, että heistä olisi tullut aggressiivisempia vaan siitä, että miehistä on tullut lempeämpiä. Naisten suhteellinen asema on vahvistunut miesten kustannuksella.
    – Mutta mitkä ovat lempeän yhteiskunnan kustannuksella toimivan valtion selviytymismahdollisuudet maailmassa, jossa kuitenkin on vielä olemassa aggressiivisia, tosimiesten hallitsemia, valtioita.
    – Tarvitaanko “maailmanlaajuinen rokoteohjelma”, jolla muutetaan koko maailman väestön aggressiivisuustasoa sellaiseksi, että ihmiset ovat kuin lempeät lampaat ja heitä on helppo hallita.

  • Lars

    Vastaa

    Syy kaikkiin ongelmiin ja vastoinkäymisiin on tottakai aina jonkun muun kuin henkilön itsensä. Tämä ajatusmalli kuuluu nähtävästi lähes kaikkien ns. vähemmistöryhmien ”tehdasasetuksiin”.

  • Jarkko-Anneli

    Vastaa

    LGBT-ihmisten pitää saada toteuttaa itseään sellaisina kuin he todellisuudessa ovat, jotta olisivat onnellisia…

    Nyt ohimenneen tai jossain vielä käynnissä olevan kriisin aikana LGBT-ihmiset ovat saaneet olla tai saavat olla lähes täysin omissa oloissaan sellaisena kuin haluavat ja voivat rauhassa toteuttaa itseään, mutta silti nämä oletetut kärsivät erilaisista (mielenterveys)ongelmista.

    Normaalina aikana nämä oletetut itse kokevat mitä kummallisimpia ja usein lähinnä kuviteltuja ongelmia valtaväestön taholta. 

    Mikään ei siis ole hyvää ja ongelmatonta aikaa LGBT-oletettujen olemisessa ja itsensä toteuttamisessa.

    Jos mikään ei ole hyvää eikä ongelmatonta aikaa, niin löytyisikö ongelmien todelliset syyt kyseisten oletettujen oman pään sisältä?

    Kyllähän se varmasti on hämmentävää, jos ei kykene hyväksymään itseään, mutta onko se kuitenkaan lopulta muiden syy…

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi