Ruotsi lähenee Turkkia kurditerroristien rankaisemiseen liittyvissä kysymyksissä

Lähi-idässä kurdit toimivat Israelin työrukkasina suorittaessaan terrori-iskuja muun muassa Iranin ja Syyrian hallintoja vastaan.

Poliittiset viholliset

Kurdien propagandaa.

Ruotsi ja Turkki ovat löytämässä yhteisen sävelen kurditerroristien kohteluun liittyvissä kysymyksissä, jotka ovat puhuttaneet Pohjoismaissa laajasti viime kuukausina. Turkki on vaatinut Suomea ja Ruotsia luovuttamaan tuomiolle kurdirikollisia, jotka ovat toistaiseksi paenneet turkkilaista lain kouraa.

Tänä vuonna Turkki on käyttänyt myös kahden Pohjoismaan Nato-haaveita vipuvartena kurdineuvotteluissa. Turkki on linjannut, että se voi asettaa kapuloita Nato-hakemusten rattaisiin, mikäli Suomi ja Ruotsi eivät suostu viranomaisyhteistyöhön kurditerrorismin kitkemisessä.

Pohjoismaissa asuvat kurdiaktivistit tekevät läheistä yhteistyötä äärivasemmiston kanssa. Kurdiaktivistit ovat syyllistyneet Suomessakin poliittiseen väkivaltaan, jonka uhreja ovat olleet paitsi turkkilaiset kohteet myös mieltään osoittaneet valkoiset suomalaiset. Lähi-idässä kurdit toimivat Israelin työrukkasina suorittaessaan terrori-iskuja muun muassa Iranin ja Syyrian hallintoja vastaan.

”Sveriges Radion mukaan Ruotsin uusi hallitus suhtautuu edellistä hallitusta kielteisemmin [aseelliseen kurdijärjestö] YPG:n ja [sen poliittisen siiven] PYD:n tukemiseen. Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström sanoi SR:n haastattelussa, että hallitus pitää ongelmallisena sellaisia järjestöjä, jotka voivat vahingoittaa Ruotsin ja Turkin välistä suhdetta,” Yleisradio kirjoittaa.

Mikäli Ruotsi jatkaa uudella linjallaan, voidaan kurditerroristeja alkaa lähettämään pois maasta turkkilaisten tuomioistuinten eteen. Vielä ei ole juurikaan viitteitä siitä, että sama tulisi tapahtuman Suomessa.

Lähde: Yle

Äärivasemmisto Äärivasemmistolainen väkivalta Iran Kulttuurimarxismi Kurdit Kurditerrorismi Nato PKK Pohjoismaat Poliittiset viholliset Politiikka PYD Rikos Ruotsi Sionismi Syyria Turkki Turkkilaiset YPG

Keskustelu

6 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Schlageter

    Vastaa

    Ratkaisu: sekä kurdit että turkkilaiset heti maasta pois, kaikkine perheenjäsenineen ja sukulaisineen. Ja kaikesta huolimatta – ei missään tapauksessa jäseneksi järjestössä, jonka toimintaa kuvaa sen nimi: North Atlantic Terrorist Organization.

    • Qbert

      Vastaa

      Liian yksinkertainen, järkevä ja tehokas ratkaisu. Ratkaisuja ei suosita eikä haluta. Halutaan politiikkaa, tulonsiirtoja, puuhastelua ja lisää ongelmia, joita ratkoa, joihin budjetoida lisää korkovelkarahaa, palkata suojatyöpaikkalaisia miettimään niitä, maksimoida tulonsiirtoja jne.

  • Nimetön

    Vastaa

    Turkkilaiset voidaan mun puolesta kärrätä samalla koneella sinne mistä ovat tulleet.

  • Salomon

    Vastaa

    Kukaan koskaan kuullu sanontaa: käsi käy kuin turkkilaisella vitun suolaajalla

  • juha II

    Vastaa

    Jos sossut olisivat olleet vallassa ”Jaakobin paini” olisi ollut kuin pitkää piimää. Mutta jotenkin olisivat puliveiranneet Turkin mieliksi. Terroristijärjestön heivaamisessa on omat sisäisen turvallisuuden riskinsä, mutta Ruotsi ”ajelee muutenkin luu ulkona” kun miespuolisetkin ISIS-terroristit (vai ovatko myt liittolaisia?) otetaan mukiosematta vastaan kun heiltä on terä pois.

    • Ketku

      Vastaa

      Jokohan alkaa ruotsissa järki voittamaan… Ruotsi leikkaa kehitysapua sadoillamiljoonilla euroilla JEES!

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi