Video: kymmenet äärivasemmistolaiset yrittävät pelotella kahta nationalistia Helsingissä – epäonnistuvat

Äärivasemmiston epämääräinen mölinä ja väkivallalla uhoaminen ei kuitenkaan saa isänmaan ystäviä pakenemaan paikalta vastapuolen ylivoimasta huolimatta.

Poliittiset viholliset

Viime lauantaina Helsingissä järjestettiin Nouse Suomi! ‑mielenosoitus, jossa kansallismieliset useista eri järjestöistä kokoontuivat pitämään puheita ja verkostoitumaan. Myös Partisaanilla oli oma suora lähetys paikalta.

Tapahtuman lopulla äärivasemmisto päätti nolata itsensä yrittämällä pelotella hieman sivummassa ollutta kansallismielistä. Yritys epäonnistui kiusallisella tavalla.

Useat kymmenet vasemmistolaiset lähestyivät yhtä henkilöä yrittäen käydä tämän kimppuun. Saman tien paikalle tulee kuitenkin kolme muuta nationalistia, joista yksi oli nainen. Naisen miesystävä vie kumppaninsa kuitenkin pois turvaan, jolloin paikalle jää kaksi nationalistia, joilla oli vastassa monikymmenpäinen äärivasemmistojoukko.

Äärivasemmiston epämääräinen mölinä ja väkivallalla uhoaminen ei kuitenkaan saa isänmaan ystäviä pakenemaan paikalta vastapuolen ylivoimasta huolimatta. Vasemmisto ei uhostaan huolimatta uskalla aloittaa tappelua, eikä se lähes kahden minuutin aikana saa nationalisteja pakenemaan paikalta. Lopulta tilanne raukeaa poliisin paikalle tuloon.

Vasemmiston bluffi paljastuu

Tapahtuma on noloa jatkumoa kuukausi aikaisemmin Turussa tapahtuneelle vastaavalle tilanteelle. Tuolloin Partisaanin toimittajakolmikko onnistui jäädyttämään noin 20-päisen vasemmistojoukon vain seisomalla paikallaan.

Tapahtuma oli sen verran nolo läsnäolleille, että heidän luulisi mielummin vaienneen asian, mutta moni heistä päätti kuitenkin kommentoida asiaa sosiaalisessa mediassa lupauksilla ”ensi kerrasta.” ”Ensi kerta” ei ainakaan tällä kertaa toteutunut.

Äärivasemmiston uho ei kuitenkaan ole konkretisoitunut käytännön tasolla. Sen ”militantein pääty” on käytännössä Twitter-uhoajia, jotka eivät ole koskaan olleet oikean elämän tositilanteissa mukana.

A-ryhmä Äärivasemmisto Aktivismi Anarkismi Antifa Antifascistisk Aktion Helsinki Itsepuolustus Kansallismieliset Kansallismielisyys Kotimaa Nouse Suomi! Poliittiset viholliset Politiikka Rappiokulttuuri Rikos Rotu Sionismi Talous Uutiset Väestönvaihto Valeoppositio Varisverkosto

Keskustelu

16 kommenttia

Partisaani ei väitä eikä takaa, että kommenttien sisältämä tieto olisi virheetöntä tai täydellistä.

  • Nimetön

    Vastaa

    Antifasismin on aina itsensä nolaamista

  • Da fug?

    Vastaa

    Mikä tuo vajaaälyisen näköinen pomppu on tuossa noin 10 sekunnin kohdalla? Kuvitteliko se olevansa joku hyppypotkija?

    • NVS-mies

      Vastaa

      Pelannut liikaa Tekkeniä

      • Nimetön

        Vastaa

        Eikö elämä ollutkaan yhtä kuin videopelit?

    • ./..

      Vastaa

      Se oli Jimi Karttusen reinkarnaatio imitoimassa hyppypotkua.

  • Olli

    Vastaa

    Voi tätä myötähäpeän määrää. Uho on hirveä mutta mitään ei punikit uskalla tehdä. Jännä miten tuo porukka on kova huutamaan jos niiden kanssa yrittää keskustella niin asiallisia kommentteja ei tule vaan se on tuota ”fasistit sitä ja fasistit tätä” ja kimppuun käydään porukalla. Parhaatkin isänmaan toivot.

  • Tekijämies

    Vastaa

    Kuohittuja suvakkeja, jotka selvästi pelkäävät ottaa osumaa. Ehkäpä ”ensi kerralla” olisi parempi jäädä kotiin!

    Missä oli paleface ja puna-Arhimäki?!!

  • Minä

    Vastaa

    Vasemmistoliikkeet haluavat rajoittaa sananvapautta ja tehdä rikokseksi eri mieltä olemisen.

    Esim. sinimustat tai muut sellaiset, joita vasemmistolaiset haukkuvat fasisteiksi, eivät ole esittäneet sananvapauden rajoittamista, eikä ehdottanut eri mieltä olemista rikolliseksi.

    Johtopäätös on kirkas: ainoat fasismin tunnusmerkit täyttävät vasemmistolaiset.

    • Wöömies

      Vastaa

      >sinimustat tai muut sellaiset, joita vasemmistolaiset haukkuvat fasisteiksi, eivät ole esittäneet sananvapauden rajoittamista

      Kyllä SML kannattaa kansanryhmää vastaan kiihottaminen ‑pykälän korvaamista ”suomalaisuuden halventaminen” pykälällä. Eikä ne fasistiksi sanomiset mitään haukkuja ole, itse SML:n jäsenenä pidän fasismia ihan hyvänä keinona. Jätetään nuo ”wöö fasismi” jutut anon VKK kallupuolueelle ja thaivaimo-pullapersepersuboomereille ym hommafoorumisteille.

      • TT

        Vastaa

        Fasismi on silti yhä ongelmallinen käsite. Esimerkiksi nykymuotoinen korporaatiofasismi on eräs fasismin alalaji. Se tarkoittaa sitä, että julkinen valta ja isot, mm. juutalaisomisteiset yhtiöt liittoutuvat keskenään ja määräävät tahdin yhteiskunnassa kansalaisten mielipiteistä ja edusta välittämättä. Fasismi on yleiskielessä synonyymi totalitarismille ja pakottamiselle samaan ruotuun. Sinimustalaisten kannattaa tiedostaa tämä ja sokeroida omaa fasismiaan jotenkin tai määritellä se siten, että tavan suomalainen ymmärtää sen olevan jotain itselleen edullista.

  • Yleistä

    Vastaa

    Itsepetos on maailman vaarallisin petos.

    Nuokin kuvittelee elävänsä maailmassa jossa ne määrää ja johtaa. Mutta elävät sellaisessa harhassa että tuskin selviäisivät talven yli ilman yhteiskunnan tukea. Mahdollisen konfliktin tullessa kuolevat nälkään.

  • Minä

    Vastaa

    Wöömies – Fasismi on samlla tavalla ihmiset alistava ideologia kuin kommunismi. Se ei johda vapauteen, vaan toisenlaiseen alistamiseen. Jotkut toki uskovat, että hyvä tulee, kun pakotetaan kaikki jonkin aatteen alaisiksi, vaan ei tule. Tulee toisenlainen ahdinko, jossa ei ole vapautta.

  • EV

    Vastaa

    ASKELTAKAAN ei peräännytä noiden fanttien edestä, ei askeltakaan. Jos täytyy askelia ottaa taakse päin näiden ripuliranteiden edessä, niin sitten lisää proteiinia naamaan ja salille.

  • Tomppa

    Vastaa

    Näihin muita yllyttäviin aktivisteille, kuten tuolle megafoniapinalle, pitäisi alkaa puhua viittomakieltä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan…
    Uskon, että aika monella aktivisteilla menisi halut lähteä yllyttämään muita väkivaltaan, kun itse joutuisi sen kohteeksi.

  • jamthebox

    Vastaa

    Kyllä on Tolu ja posliiniliima taas jysähtänyt kommareilla pipoon. Keitä nämä ”natsit” ja ”fasistit” ovat? Pankkiireita ja rokotepiikittäjiä? Opetetaanko koulussa nykyään että Suomi, Saksa & Co. voittivat sodan? 😀 Vai miten hitossa nämä ovat näin pihalla? Mistä näiden uutiset ja maailmankuva tulee, ihan oikeasti? Opetetaanko niille (((Paperclippiä))) koulussa tai jotakin?

  • Late

    Vastaa

    Pakko sanoo että en olis kyenny hillitseen hermojani naaman edessä rääkyvien pirikuukkelien osilta vaan olisin mätkiny päin näköä nyrkkiraudat kourissa enkä olis säästelly voimankäytössä seurauksista viis. En ole koskaan pelännyt ja arkaillut ketään enkä mitään, ja vähiten rapalanaama anarkisteja vaikka vastassa olis sata takkutukkaa

  • Vastaa

    Kommentit julkaistaan viiveellä eivätkä näy heti.

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

    Lue seuraavaksi