Vasemmistoliitto korruptiokohussa – Li Anderssonin avokätisen tukijan tyttärelle valtion virka

Vasemmistoliiton mukaan kyse ei ole korruptiosta.

Poliittiset viholliset

Li Andersson.

Hallituksen rehellinen ja avoin korruptio on jälleen otsikoissa. Tällä kertaa Vasemmistoliitto on suorittanut kaverikapitalismia veronmaksajien kustannuksella palkkaamalla Li Anderssonin avokätisen tukijan tyttären valtiosihteeriksi.

Porvoolainen Kerkkoon kansantaloyhdistys lahjoitti Li Anderssonin vaalikampanjaan 6 000 euroa ja oli täten suurin yksittäinen lahjoittaja Anderssonin kampanjalle. Outoa on muun muassa se, ettei kyse ole samassa vaalipiirissä vaikuttavista tahoista. Anderssonin läpimeno oli kuitenkin käytännössä varmaa, joten hyötymismielessä hänen tukeminen oli loogista.

Rahoittajan tyttärelle palkintovirka

Vaalien jälkeen Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen palkkasi yhdistyksen puheenjohtajan tyttären valtiosihteeriksi. Hyväpalkkainen työ kustannetaan veronmaksajien taskusta.

Kuvaavaa on, että valtiosihteeriksi palkattu Saila Ruuth ei edes tiennyt, mikä valtiosihteeri on. Kansan Uutisille antamassaan haastattelussa hän sanoo googlanneensa hakusanalla ”valtiosihteeri” sen jälkeen, kun sai tietää saavansa paikan.

Vasemmistoliiton väki itse kiistää, että kyse olisi korruptiosta.

Lähde: Ilta-Sanomat

HallitusKorruptioKotimaaLi AnderssonLobbausPoliittiset vihollisetPolitiikkaRahaTalousVaalivaikuttaminenVasemmistoVasemmistoliittoYhteiskunta

Keskustelu

9 kommenttia

  • Kiintiöt täyteen

    Vastaa

    Tässä on vissiin kyse ruotsalais-kiintiöstä, aivan kuten on nais-kiintiöstä tai pakolais-kiintiöstä.

    Eräs suomen-ruotsia kotikielenään puhuva henkilö sanoi oivaltaneensa jo kauan aikaa sitten että ruotsalais-kiintiö on joka paikassa. Kunhan suorittaa lukion niin aina on tarjolla työpaikka jossa ei tarvitse tehdä töitä ja palkka on hyvä. Niimpä tämä henkilö on koko elämänsä ratsastanut ”kotikielenä ruotsi” mandaatilla ja on nyt erään säätiön puheenjohtaja.

    Ja vaikka ko. henkilö asuukin pääkaupunkiseudulla, osataan sitä Tampereellakin. Vai mitä sanoo Tampereen ainoa RKP:n jäsen?

  • Kim Laitinen

    Vastaa

    Mistä Kerkkoon kansantaloyhdistys sai 6000€?

    • Tikkakosken Manne

      Vastaa

      Mistä vasemmisto yleensä saa rahat? (huom. ei rahansa) Vastaus: Tavalla tai sillä toisella toisten taskuista ja lompakoista.

    • Ukki Väinämöinen

      Vastaa

      Valtionavustuksista tai veikkaukselta?

  • totuus ennenkaikkea

    Vastaa

    Jopa ns.valtamedia julkaisi paheksuvan mielipiteeni kommunistien suhmuroinneista.

  • juha.

    Vastaa

    Niin Suomessahan ei ole korruptiota, tienaamme hulppeasti EU:n kornapaketilla ja kirsikaksi kakun päälle: Suomelle on ollut hyötyä mittaamattomalla tavalla EU-jäsenyydestä!!!

  • Ukki Väinämöinen

    Vastaa

    Minun luokalleni tuolla pohjoissuomen itärajalla opinto-ohjaaja sanoi että hakekaa Åbo Academiin niin pääsette valtiohallintoon kiintiöpaikalla.

  • totuus ennenkaikkea

    Vastaa

    Mikään ei enää yllätä kun kysymys on viherkommareiden suhmuroinneista, se yllättää ettei tätä pohjasakkaa saa tuomiolle ei sitten millään, tai saisi jos maassamme olisi oikeuslaitos jossa punaista jäsenkirjaa tuomareilta ei vaadittaisi.

  • hieno homma

    Vastaa

    Mikään ei enää yllätä kun kysymys on viherkommareiden suhmuroinneista, se yllättää ettei tätä pohjasakkaa saa tuomiolle ei sitten millään, tai saisi jos oikeuslaitos ei olisi punaisen jäsenkirjan omaavia tuomareita täynnä vaan reippaasti sitoutumattomia valansa vannoneita lakimiehiä.

  • Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

    Lue seuraavaksi